opintolainan hyvä/huonot puolet
heips! Opintolainan ottamista olen suunnitellut ja haluaisin kuulla teidän kokemuksia. Onko siitä ollut enemmän haittaa kun hyötyä?
Kiitos vastauksista etukäteen
Kommentit (2)
eli korot on pienet, varsinkin tällä hetkellä. Ja takaisinmaksun voi sopia pankin kanssa ihan miten vaan, kunhan se pankille sopii.
Mulla on pari erillistä opintolainaa kun pankki on neuvonut sillä lailla ottamaan, juuri korkojen vaihtelujen vuoksi. Uusimmasta tarvii kaks kertaa vuodessa maksaa osa koroista mutta vanhemmissa korot pääomitetaan osaksi lainaa. En siis ole ihan vielä valmistunut, enkä maksa vielä lainoja takaisin.
Osan nostamistani lainoista, ne vanhimmat, on osaksi menneet ns. turhuuteen eli esim. hienompiin vaatteisiin kuin olisi ollut varaa, mutta muuten olen hankkinut esim. tietokoneen lainalla. Ja ihan elämiseen käyttänyt.
Se kuitenkin kannattaa muistaa, että jos ei nostele opintorahoja hetkeen (olisko 2 lukukautta?) niin alkaa se takaisinmaksu aika nopealla aikataululla. Ja korkojakin pitää enempi maksaa.
Hyvänä vinkkinä voisin sanoa, että jos sattuu olemaan vaikkapa kotoisin pienemmältä paikkakunnalta (kuin opiskelupaikkakunta) ja on siellä pankin asiakkaana (tai ollut) niin oikeastaan kaikki lainat kannattaa sitten sieltä ottaa. On paljon enemmän joustoa sitten takaisinmaksussa kun on jonkinlainen "henkilökohtainen" suhde pankin kanssa. Ja jos vaikka vanhemmilla on lainat yms. samassa pankissa niin aina parempi.
pieninkin määrä on huomattava helpotus opiskelija elämässä, kun taas työssäkäyvälle velkasumma on yleensä aika pieni.
Ts. tonni ylimääräistä vuodessa opiskelijalle on iso summa, mutta ei työssäkäyvälle.