Miksi yökylään pääsy on niin tärkeää?
Hyvällä ystävälläni on yksi 3-vuotias todella helppo lapsi. Hänen hoitonsa ei ulkopuolisen silmiin näytä mitenkään raskaalta tai väsyttävältä. Lapsi on ollut meillä muutaman kerran hoidossa ja ihastelin koko ajan sitä kuinka hän toimi kuin ihmisen mieli.
Lapsen äiti haluaisi koko ajan saada tämän lapsen jonnekin yökylään. Heillä ei ole isovanhempia tähän hommaan saatavilla. Minusta hän vihjaa koko ajan siihen suuntaan, että minun tulisi ottaa lapsi meille yöksi, että hän ja miehensä pääsisivät kaksin jonnekin. Hän ei ole kysynyt suoraan, enkä minä ole tarjoutunut. Meillä on kolme erittäin supervilkasta lasta enkä todella jaksa edes maailman kilteintä lasta ottaa meille yöksi, ellei motiivi ole kuin viettää kaksin aikaa miehen kanssa. Ajattelen, että meidän lapset senkuin vain sekoavat lisää, jos tänne tulee joku yöksi. Ystäväni on tarjoutunut ottamaan meiltä yhden heille, minkä tulkitsin sellaiseksi, että sitten jäisin ikäänkuin velkaa yökyläilyn toisin päin. En antanut täältä ketään, koska meille ei ole mitään apua siitä, että yksi menee jonnekin enkä halunnut jäädä siitä "velkaa".
Ymmärrän, jos kyseessä olisi joku oikea tarve, mutta ei kukaan minullekaan mitään lapsivapaata yötä ole koskaan seitsemän vuoden aikana tarjonnut, niin ihmettelen, että joku tarvitsee sitä yhdestä lapsesta. Mietin, että pitäisikö minun sanoa ihan suoraan, etten jaksa. Että en ole tyhmä joka ei tajua mitä yrität vihjata, mutta että minä en jaksa ottaa.
Kommentit (15)
jos saa vapaa illan, vaikka lapsia olisi vain yksi ja sekin helppo,
mutta ymmärrän, ettet ehkä edes haluakaan ymmärtää, koska oma tilanteesi on niin toinen, ettet edes saa sitä vapaata.
Molemmille lapsivapaa yö. Sinulle muksu hoitoon yönseuduksi ja sitten teidän muksut ystävän luo. Yksinkertaista.
siitä, että yksi menee muualle etkä jaksa ottaa kaverisi lasta teille. Ilmeisesti siis olisit kuitenkin apua vailla ja väsynyt lasten kanssa?
Minusta yökyläily on lapsellekin kivaa ja jännää ja siksi meillä ovat lapset olleet jossain yökylässä.
Ystäväni kyllä näkee, että minulla on ihan tarpeeksi työtä omissani, mutta koska olen oikeastaan ainoita hänen tuttujaan paikkakunnalla, hänellä ei ole muitakaan jolta kysyä. Hän ehkä salaa toivoo, että ottaisin, vaikka tietää sen työllistävän minua. Ja hän nimenomaan on sanonut, että voisi ottaa yhden meiltä heille, ei kahta tai kaikkia kolmea. Ajatteleeko yhden lapsen äiti, että kun hän antaa yhden lapsen meille, että saa vapaaillan, sen vastahinta on yksi lapsi meiltä heille? Hyötysuhde ei oikein ole sama.
Ei ole ei, mutta laskeeko joku tosiaan noin?
Voi sissus sentään, että fifty-fifty pitää kaiken mennä.
Miksi ei olisi kivaa, jos yksi lapsistanne menisi sinne joskus yökylään, onko siihen muu syy kuin tuo hyödyttömyys?
Meilä jeesataan ihan omasta auttamisen halusta eikä lasketa mitä kukainenkin on toiselta saanut. Aika tympeältä tyypiltä kuulostat
Jos ihmisellä on kolme vilkasta lasta nin hänenkö pitäisi auttaa sitä, jolla yksi helppo????? Jos te olette niin auttavaisia, niin eikö juuri se kolmen lapsen äiti tarvitsisi sen yksilapsisen apua?
Jos ihmisellä on kolme vilkasta lasta nin hänenkö pitäisi auttaa sitä, jolla yksi helppo????? Jos te olette niin auttavaisia, niin eikö juuri se kolmen lapsen äiti tarvitsisi sen yksilapsisen apua?
Luin ketjun eikä sitä sanota missään. Minusta ap.n teksti juuri kertoo, että hänkin olisi vapaaillan tarpeessa (ja todennäköisesti vielä suuremmassa tarpeessa kuin ystävättärensä), mutta kukaan ei tarjoa sitä hänelle niin miksi hänen pitäisi tarjota se jollekin yhden lapsen äidille. Minusta ihan hyvä kysymys.
Ymmärrän kyllä, että ystäväsi kaipaa parisuhdeaikaa miehensä kanssa ja yrittää sitä järjestää. Siihen ei millään tavalla liity se, onko lapsia yksi tai kymmenen tai onko lapsi helppohoitoinen vai ei. Ihan samalla tavalla se yksikin lapsi estää vaikkapa lähtemästä ravintolaan kahdestaan miehen kanssa!
Mutta toki sillä on merkitystä sen kanssa, miten "vaihtari" pitää järjestää. Olen samaa mieltä siitä, että jos te saatte yhden kolmesta lapsesta yökylään, se ei mitenkään vapauta teitä miehen kanssa lähtemään. Eli siinä mielessä ystäväsi tarjous ei ole yhteismitallinen.
On kuitenkin niin, että aika hankala ystäväsi olisikaan ottaa kolme supervilkasta tenavaa luokseen. Tuskin kolmihenkisen perheen kodissa olisi helposti tilaakaan sellaiseen.
Minusta voit sanoa hyvin kantasi hänelle, jos hän suoraan sitä kysyy tai vahvasti vihjailee. Että "minä mielelläni auttaisin, mutta en yksinkertaisesti jaksa ja olisiko sinulle edes mahdollista tehdä vastaava palvelus minulle ja ottaa meidän kolme lasta vastavuoroisesti teille yöksi."
Sanot, että kuulostaa ihanalta vapaailta miehen kanssa. Että järjestäisittekö sellaisen keskenänne toisillenne. Ystävättäresi tulee esim. teille hoitamaan lapsia (ei edes yöksi, vaan pitkäksi illaksi, että pääsette jonnekin kaksin) ja sitten vapaaillasta vastineeksi otatte yhden lapsen yöksi teille.
helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat että jos heidän lapsi jätetään hoitoon monilapsisen perheen vanhemmille niin se ei ole vaiva eikä mikään. Siinähän se menee niiden muiden mukana ja ne muut ovat vielä villimpiäkin. Ja ei se yksi lapsi edes syö niin paljon että siitä tarttisi mitään maksaa, siinähän se syö kuin muutkin.
Mua ärsyttää suunnattomasti tälläinen ajattelutapa! Samaiset yhden vanhemmat eivät itse ikinä ottaisi meidän lapsia (4 kpl, normivillejä/touhukkaita) hoitoon. Ehkä yhden kerrallaan jos itse siitä jotain hyötyisivät.
Kuitenkin he ovat usein kärkkäitä arvostelemaan lapsimääräämme ja hulinan tasoa iltaisin. Eihän se haittaa jos siihen yksi tulee lisää jos he haluavat mennä leffaan/syömään/hoitaa muuttoa???
Voin kertoa että kyllä haittaa!!! Ja voin kertoa että yksi lapsi lisää ruokittavana ei mene siinä sivussa ilmatteeks. Meille ei ikinä tarjota missään (ei edes mummolassa) ilmatteeks koko ylläpitoa. Kun me vieraillaan jossain niin aina viedään ruokaa mukanamme (jos siis tarkoitus oleilla niin kauan) ja en edes oleta että kukaan ruokkisi ilmatteeks meidän 6 hlö perheen.
Mutta samaisessa mummolassa käydessään miehen veli käy lapsensa kanssa paljon useammin ja aina riittää ruuat heille (koska eihän he paljoa syö...).
missä sinä olet.
Olen lopettanut energiasyöppöjen hyysäämisen. Minun velvollisuus ei ole oman jaksamisen uhalla auttaa heitä.
Olen joskus hyysännyt näitä yhden lapsen äitejä, koska kuulemma yksi lisää ei edes joukossa tunnu. Kyllä tuntuu, koska 3v. on vielä pieni ja täysin vahdittava. Lisäksi kun en edes tunne hänen tapojaan, se vie minulta energiaa enemmän kun hoidan häntä. 3v ikävöi äitiään ja heräilee yöllä itkemään, missä äiti on.
Tämän jälkeen olen vielä väsyneempi hoitamaan omiani.
Minulle sanotaan, että mitäs teit niin monta, ettet saa hoitopaikkaa heille. Olen alkanut ajatella samoin, että mitä teit sen yhden jos et saa hoitopaikkaa sille. Mikään velvollisuus minulla ei ole leikkiä pelastavaa enkeliä oman jaksamisen kustannuksella.
Et ota lasta hoitoon ja sillä selvä. Sinulla on ihan tarpeeksi tekemistä omissa lapsissasi ja omassa jaksamisessasi. Törppö kaveri, joka haluaa vain käyttää sinua hyväksesi. Et tarvitse tuollaista ihmistä elämääsi.
missä sinä olet. Olen lopettanut energiasyöppöjen hyysäämisen. Minun velvollisuus ei ole oman jaksamisen uhalla auttaa heitä. Olen joskus hyysännyt näitä yhden lapsen äitejä, koska kuulemma yksi lisää ei edes joukossa tunnu. Kyllä tuntuu, koska 3v. on vielä pieni ja täysin vahdittava. Lisäksi kun en edes tunne hänen tapojaan, se vie minulta energiaa enemmän kun hoidan häntä. 3v ikävöi äitiään ja heräilee yöllä itkemään, missä äiti on. Tämän jälkeen olen vielä väsyneempi hoitamaan omiani. Minulle sanotaan, että mitäs teit niin monta, ettet saa hoitopaikkaa heille. Olen alkanut ajatella samoin, että mitä teit sen yhden jos et saa hoitopaikkaa sille. Mikään velvollisuus minulla ei ole leikkiä pelastavaa enkeliä oman jaksamisen kustannuksella. Et ota lasta hoitoon ja sillä selvä. Sinulla on ihan tarpeeksi tekemistä omissa lapsissasi ja omassa jaksamisessasi. Törppö kaveri, joka haluaa vain käyttää sinua hyväksesi. Et tarvitse tuollaista ihmistä elämääsi.
Olipas tämä vihainen viesti! Törppö, hyväksikäyttöä.. ihan vaan kun ap:n ystävä on puhunut toiveesta omalle ajalle (ei edes kysynyt suoraan juuri ap:ta auttamaan).
Miksei ap voi ihan ystävällisesti sanoa, että en jaksa ottaa ylimääräistä lasta hoitoon omieni lisäksi? Eihän ap:n ytävä ole edes kysynyt, vihjaillut vain, sitä paitsi minä ainakin usein puhun jostain asiasta tyyliin 'olisipa kiva' enkä silti tarkoita, että keskustelukumppanin pitäisi se järjestää. Ehkä ap:n ystävä vain purkaa sydäntään toiselle äidille, jonka uskoo ymmärtävän toiveen omasta ajasta miehen kanssa. Ehkä ap voisi myös 'jakaa' lapsia hoitoon useampaan paikkaan, jolloin saisi vapaaillan miehensä kanssa.
Meillä on erilaisia elämäntilanteita, erilaista jaksamista. Ihan samalla tavalla kymmenlapsisen perheen äiti voisi sanoa nelilapsisen perheen äidille, että sullahan on helppoa, kun on vaan neljä lasta. Onko tämä joku kilpailu, kenellä on eniten lapsia ja rankinta? Tottakai yksilapsisen, ulospäin helpon lapsenkin äiti saa olla joskus väsynyt tai edes kaivata leffailtaa miehensä kanssa! Kenekään velvollisuus ei ole ottaa lasta hoitoon, mutta saa kai sitä kysyä, ja kohteliaasti kieltäytyä. Tällä logiikalla lapsettomat eivät saisi koskaan kysyä mitään apua perheellisiltä, heillähän on niiiin helppoa jne.
entä jos sä vaan ylitulkitset ystävääsi? Löydät hänen sanoistaan piiloteltuja pyyntöjä. Yleensähän ihmiset kysyvät tuollaisissa asioissa suoraan:tyyliin sopiiko teidän hoitaa elsaa perjantaina.
Toisten jaksamista on vaikea arvioida ulkopuolelta. Ihmisillä on niin eri resurssit elämänsä aikana. Toiset kaipaavat omaa aikaa eri lailla. Vertailu omaan jaksamiseen ei ole kovin hedelmällistä.