Kärsitkö koskaan kuolemnapelosta? Miten ilmenee?

Ilmenee mm. sairastumisen pelkona, siis että sairastun johonkin vakavaan tautiin joka johtaa kuolemaan. Onnettomuuksia en pelkää.



Lasten kohdalla myös, pelkään vain vakavia sairauksia, en niinkään onnettomuuksia.

Vaikka multa on hoidettu syöpä, jonka uusimisriski on korkea.



Ajattelen jotenkin vaan, että olen loppujen lopuksi jo elänyt rikkaan elämän. Lähipiirissäni on paljon ihmisiä, jotka ovat kuolleet nuorempina tai samanikäisinä kuin mitä minä nyt olen. Olen jo nyt kokenut enemmän kuin he.



Heitä joskus muistelenkin ja mietin, mitähän kuoleman tuolla puolen oikeastaan on.



Itse arvelen ettei kuoleman jälkeen ole muuta kuin tyhjyys, olen ateisti ja agnostikko. Tämä asia ei lainkaan haittaa minua. Kaikkien meidän kohtalo on kuolema.



Toisten hoidettavana en halua olla. Mulla onkin hoitotestamentti tuolla yöpöydän laatikossa, pitäisi vaan olla samanaikaisesti 2 todistajaa paikalla sitä allekirjoitettaessa, joten en ole saanut aikaiseksi virallistaa sitä. Kurjinta olisi kitua.



En halua itselleni hautajaisia enkä muistotilaisuutta. En haluaisi tuhkaustakaan, joten ajattelin selvittää, voinko testamentata ruumiini lääketieteelle. Siis ei jäisi mitään haudattavaa eikä muistettavaa. Se olisi mulle ok. Syövän takia en voi elimiäni luovuttaa kenellekään.

omaa kuolemaani.



Lasten menettämistä pelkään kyllä. En kuitenkaan järjettömästi eli tämä palko ei määrää tai rajoita elämääni.

En haluaisi tuhkaustakaan, joten ajattelin selvittää, voinko testamentata ruumiini lääketieteelle.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/lahjoitetaan-ruumis-tieteelle

..vaikean syöpäsairauden jälkeen. Lapseni 9-vuotias, kun sairastuin. Luoja ja lääketiede ovat antaneet minulle jatkoaikaa. Ensiksi toivon, että saisin nähdä päivän, kun lapseni pääsee ripille. Nyt toivon, että saisin nähdä päivän, kun lapseni pässee ensi keväänä ylioppilaaksi. Muistan joka ikinen päivä että olen hengissä. Huudan perheelle, suutun, iloitsen, nauran - ei elämä sillä tavalla ole muuttunut, mutta joka päivä olen kiittänyt tästä jatkoajasta.

kiitti linkistä.



Sanon vaan, että onpa lähes mahdotonta saada ruumiinsa opetuskäyttöön, koska niitä tarvitaan artikkelin mukaan noin vähän esim. Kuopiossa ja Tampereella. Eli niitä testamentteja ei panna täytäntöön.



Sama juttu tuon kudosluovutuskortin kanssa.



Mun ruumis voisi ehkä syövän takia kelvatakin? Voisi löytyä etäpesäkkeitä tai voisivat tutkia leikkausten ja hoitojen jättämiä jälkiä?



Pitää tiedustella, mikä on Hesan tilanne.



Musta olis kiva, jos kenenkään ei tarttisi vaivata päätään mun hautajaisilla.

Niin kummalista kuin se onkin varmaan monen mielestä, pelkään kuolemaa ja kuolemista välillä paniikkiin asti - siitä huolimatta vaikka olen uskovainen ihminen. Pelkään myös usein etät joudun helvettiin kuoleman jälkeen.

ilmenee ja mistä se on peräisin. Mun yks tuttavatäti kuoli viime vuonna hirvikolarissa, joka jätti paljon jossiteltavaa. Eli sen kolarin ei olisi tarvinut tapahtua, jos ja jos ja jos. Mulla on siinä näköjään jäänyt pelko, sillä tänään, kun mun auton eteen juoksi hirvi toikkaroimaan, mä tein sellaisen paniikkijarrutuksen, että itsekin hämmästyin. Ei nimittäin ollut eka kerta, kun hirvi oli auton edessä, mutta reaktio oli nyt erilainen - johtuu varmasti siitä tuttavan kolarista.



Kierreltyään auton edessä pari kierrosta hirvi jatkoi matkaa ja minä myös. Mutta minua harmittaa, että tuo kävi minulle, sillä olen muutenkin jo pelännyt hirvikolaria, eikä tuo nyt ainakaan auttanut asiaa.



Ja yllä olevien tavoin pelkään sairastuvani, hukkuvani, pelkään, että lapsilleni käy tapaturma, jne. Vaikka yritän ajatella niinkin, että ei kannata tuhlata elämäänsä pelkäämiseen, niin en vain pääse noista peloista yli. Onneksi ne eivät kuitenkaan rajoita elämääni, tekevät vain varovaiseksi, etten aja kesäiltoina yli 80 km / h, en jätä lapsiani valvomatta pihaan, olen uimarannalla aina suurinpiirtein kosketusetäisyydellä, jne.