mistä johtuu, että usein autan muita

Sama . Tuntuu että käytetään hyväksi . Olen liian hyvätahtoinen enkä opi enkä pysty olemaan auttamatta vaikka kärsin siitä .

Ehkä sullekin voisi tulla kiireitä ja muita menoja?

Itse joudun tahtomattani auttamaan paljon vanhaa ja sairas sukulaistani, vaikka kärsin tästä todella paljon ja tämä myös kuormittaa todella paljon. Omiin ongelmiini en ole saanut apua ja toisaalta eipä tämä sukulainenkaan ole saanut tarvitsemaansa apua muualta niin joudun sitten melkein jo uhrattuna orjana todella paljon tekemään. Yhteiskunnalta eli sossusta apua on siis turhaan haettu. Olen niitä, joiden mielestä yhteiskunnan pitäisi auttaa ja hoitaa, ei yksittäisen siihen pakotetun itsekin moniongelmaisen vastentahtoisen ihmisen.

Et saa jos et pyydä, ihan elämän perusasioita.

Toisaalta lapsuudesta opittu malli, oletko saanut ehdollista rakkautta ja huomiota? Perustuen muiden auttamiseen. 

Katso lapsuuteen, tiedosta ja muutos on jo käsillä.

Olen tosiaan yrittänyt myös vahvistaa omia rajoja ja sillä tavalla rajata, etten auttaisi ylenmäärin.

Ongelma on kuitenkin se, että ne avunpyynnöt tulevat läheisissä ihmissuhteissa, sellaisissa joissa minulla on tunne vastavuoroisuudesta yms. On todella hankalaa olla auttamatta omaa ystävää. Ja joskus on jopa luvattu ihan suoraan, että "autan sitten sinua" kun tarve vaatii. Sitten kun pyydän, niin tulee märkä rätti päin kasvoja. Mietin ihan tosissani myös sitä, että alkaisin erakoitumaan, koska ilmiselvästi näissä suhteissani on joku ongelma. ap

Opettele sanomaan ei. Sitten helpottaa. Olin itse joskus samassa tilanteessa.

Se on melkoista pskapuhetta, että ystävyyssuhteet olisi aidosti vastavuoroisia. Yhtä älytöntä on väittää, että hymy jonka lahjoitat maailmalle palaa luoksesi.

Joo tuttua. Itellä kanssa lähipiiri tai jotkut hyväksikäyttäneet. Yksi läheinen pyysi ilmaitteeksi meiltä tavaroita. Annoin ja piti olla lainaan. Takaisin ei ole tulleet. Sitten taas vastavuoroisesti olen joutunut hänelle maksamaan jos olen saanut jotain tavaraa. Nyt loppui kun kerran sanoin ei.

Vierailija kirjoitti:

Olen tosiaan yrittänyt myös vahvistaa omia rajoja ja sillä tavalla rajata, etten auttaisi ylenmäärin.

Ongelma on kuitenkin se, että ne avunpyynnöt tulevat läheisissä ihmissuhteissa, sellaisissa joissa minulla on tunne vastavuoroisuudesta yms. On todella hankalaa olla auttamatta omaa ystävää. Ja joskus on jopa luvattu ihan suoraan, että "autan sitten sinua" kun tarve vaatii. Sitten kun pyydän, niin tulee märkä rätti päin kasvoja. Mietin ihan tosissani myös sitä, että alkaisin erakoitumaan, koska ilmiselvästi näissä suhteissani on joku ongelma. ap

Ongelma ei ole sinun, vaan noiden muiden. He ovat aika häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiä. Elämässä selviytyminen perustuu osaltaan siihen, että on lähellä ihmisiä, jotka tarvittaessa auttavat. Kukaan ei selviä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Opettele sanomaan ei. Sitten helpottaa. Olin itse joskus samassa tilanteessa.

Jep. Kohtele muita kuten he kohtelevat sinua sen sijaan, että kohtelisit muita kuten toivoisit muiden kohtelevan sinua.

Vierailija kirjoitti:

Opettele sanomaan ei. Sitten helpottaa. Olin itse joskus samassa tilanteessa.

Naiiveja ja hyviä ihmisiä hyväksikäyttetään surutta!

Vierailija kirjoitti:

Itse joudun tahtomattani auttamaan paljon vanhaa ja sairas sukulaistani, vaikka kärsin tästä todella paljon ja tämä myös kuormittaa todella paljon. Omiin ongelmiini en ole saanut apua ja toisaalta eipä tämä sukulainenkaan ole saanut tarvitsemaansa apua muualta niin joudun sitten melkein jo uhrattuna orjana todella paljon tekemään. Yhteiskunnalta eli sossusta apua on siis turhaan haettu. Olen niitä, joiden mielestä yhteiskunnan pitäisi auttaa ja hoitaa, ei yksittäisen siihen pakotetun itsekin moniongelmaisen vastentahtoisen ihmisen.

Olen yrittänyt sanoa, että en halua tätä, enkä pysty tähän, mutta ei sillä mitään merkitystä tai vaikutusta mihinkään ole. Jännitän nykyään jo todella paljon puhumista tuon sukulaisen kanssa ihan tavanomaisistakin asioista ja muutenkin tulemme huonosti toimeen. Kiitosta nyt on turha odottaa, sen sijaan huuto, haukkuminen ja valitus on jatkuvaa ja syyllistäminen. Omista diagnooseistani ja vaikeuksistani en mielelläni kerro, koska sukulaiseni ei usko niihin, vaan pitää niitä tekosyynä ja laiskuutena. Koti esim. on jatkuvasti likainen ja sotkuinen kun en jaksa siivota ja tuo sukulainen sotkee paljon. Sitten kun joskus siivoan niin tuostakin seuraa vain arvostelua, haukkumista ja valitusta kun teen kaiken väärin ja olen hidas. Olisi edes hiljaa, mutta kaikkea tekemistäni pitää kommentoida. Tämä sukulaiseni pitää mm. täysin selvänä, että käyn jatkuvasti apteekissa hakemassa tuolle lääkkeitä ja ruokakaupassa ruokaa ja hoidan muitakin asioita, vaikka saan entistä useammin entistä pahempia ahdistuskohtauksia. Itse en käytä mitään lääkkeitä, mutta kohta pitää varmaan hankkia lääkäriltä resepti rauhoittaviin ja noita alkaa vetämään, että pystyn nuo asiat hoitamaan. Pakenen sitten kaikeksi vapaa-ajakseni pimeään vessaan valoa ja kaikkia ärsykkeitä pakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosiaan yrittänyt myös vahvistaa omia rajoja ja sillä tavalla rajata, etten auttaisi ylenmäärin.

Ongelma on kuitenkin se, että ne avunpyynnöt tulevat läheisissä ihmissuhteissa, sellaisissa joissa minulla on tunne vastavuoroisuudesta yms. On todella hankalaa olla auttamatta omaa ystävää. Ja joskus on jopa luvattu ihan suoraan, että "autan sitten sinua" kun tarve vaatii. Sitten kun pyydän, niin tulee märkä rätti päin kasvoja. Mietin ihan tosissani myös sitä, että alkaisin erakoitumaan, koska ilmiselvästi näissä suhteissani on joku ongelma. ap

Ongelma ei ole sinun, vaan noiden muiden. He ovat aika häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiä. Elämässä selviytyminen perustuu osaltaan siihen, että on lähellä ihmisiä, jotka tarvittaessa auttavat. Kukaan ei selviä yksin.

Jaa. Osan meistä on vaan selvittävä yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosiaan yrittänyt myös vahvistaa omia rajoja ja sillä tavalla rajata, etten auttaisi ylenmäärin.

Ongelma on kuitenkin se, että ne avunpyynnöt tulevat läheisissä ihmissuhteissa, sellaisissa joissa minulla on tunne vastavuoroisuudesta yms. On todella hankalaa olla auttamatta omaa ystävää. Ja joskus on jopa luvattu ihan suoraan, että "autan sitten sinua" kun tarve vaatii. Sitten kun pyydän, niin tulee märkä rätti päin kasvoja. Mietin ihan tosissani myös sitä, että alkaisin erakoitumaan, koska ilmiselvästi näissä suhteissani on joku ongelma. ap

Ongelma ei ole sinun, vaan noiden muiden. He ovat aika häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiä. Elämässä selviytyminen perustuu osaltaan siihen, että on lähellä ihmisiä, jotka tarvittaessa auttavat. Kukaan ei selviä yksin.

Oon eri mutta miten tuollaisessa tilanteessa pitää toimia jos kyse läheisistä ihmisistä. Pitääkö vaan katkaista välit vai mitä? Sittenhän sitä on ihan yksin ilman apuja.

Ei pidä odottaa vastavuoroisuutta. Ihmisen oikeustaju puoltaisi vastavuiroisuutta, mutta ei se aina toteudu. Pitää vaan jatkaa auttamishaluisena sekä yrittää saada jotain nautintoa kun voi auttaa. Kaikkein tärkeintä kuitenkin, että avun tarpeinen tulee autetuksi. Siitäkin voi iloita.

Olet luullut väärin, että suhteet olisivat vastavuoroisia. Jos et halua tuollaisia suhteita, päätä ne. Jatkossa valitse tietoisemmin, mitä annat itsestäsi muille.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä odottaa vastavuoroisuutta. Ihmisen oikeustaju puoltaisi vastavuiroisuutta, mutta ei se aina toteudu. Pitää vaan jatkaa auttamishaluisena sekä yrittää saada jotain nautintoa kun voi auttaa. Kaikkein tärkeintä kuitenkin, että avun tarpeinen tulee autetuksi. Siitäkin voi iloita.

Taidat olla näitä hyväksikäyttäjiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse joudun tahtomattani auttamaan paljon vanhaa ja sairas sukulaistani, vaikka kärsin tästä todella paljon ja tämä myös kuormittaa todella paljon. Omiin ongelmiini en ole saanut apua ja toisaalta eipä tämä sukulainenkaan ole saanut tarvitsemaansa apua muualta niin joudun sitten melkein jo uhrattuna orjana todella paljon tekemään. Yhteiskunnalta eli sossusta apua on siis turhaan haettu. Olen niitä, joiden mielestä yhteiskunnan pitäisi auttaa ja hoitaa, ei yksittäisen siihen pakotetun itsekin moniongelmaisen vastentahtoisen ihmisen.

Olen yrittänyt sanoa, että en halua tätä, enkä pysty tähän, mutta ei sillä mitään merkitystä tai vaikutusta mihinkään ole. Jännitän nykyään jo todella paljon puhumista tuon sukulaisen kanssa ihan tavanomaisistakin asioista ja muutenkin tulemme huonosti toimeen. Kiitosta nyt on turha odottaa, sen sijaan huuto, haukkuminen ja valitus on jatkuvaa ja syyllistäminen. Omista diagnooseistani ja vaikeuksistani en mielelläni kerro, koska sukulaiseni ei usko niihin, vaan pitää niitä tekosyynä ja laiskuutena. Koti esim. on jatkuvasti likainen ja sotkuinen kun en jaksa siivota ja tuo sukulainen sotkee paljon. Sitten kun joskus siivoan niin tuostakin seuraa vain arvostelua, haukkumista ja valitusta kun teen kaiken väärin ja olen hidas. Olisi edes hiljaa, mutta kaikkea tekemistäni pitää kommentoida. Tämä sukulaiseni pitää mm. täysin selvänä, että käyn jatkuvasti apteekissa hakemassa tuolle lääkkeitä ja ruokakaupassa ruokaa ja hoidan muitakin asioita, vaikka saan entistä useammin entistä pahempia ahdistuskohtauksia. Itse en käytä mitään lääkkeitä, mutta kohta pitää varmaan hankkia lääkäriltä resepti rauhoittaviin ja noita alkaa vetämään, että pystyn nuo asiat hoitamaan. Pakenen sitten kaikeksi vapaa-ajakseni pimeään vessaan valoa ja kaikkia ärsykkeitä pakoon.

Joo, olen kyllä köyhä työtön, joten aikaa kyllä riittää, mutta oma elämä tässä hukkaan menee. Mitään omaa ei oikeastaan ole. Mitään koulutusta tai kokemusta tällaisesta en omaa. Ihan toista alaa olen opiskellut. Jollekin sote-alalla olevalle ja luonteeltaan toisenlaiselle ei mielenterveysongelmista kärsivälle tällainen pakotettu vastentahtoinen sukulaisen auttaminen ja itse uhratuksi tuleminen olisi varmasti paljon helpompaa. Ketään ei siis tällä tavalla pitäisi uhrata silloin kun sukulainen tarvitsee apua, eikä sitä apua saa muualta kuin sukulaisilta sossun vain nostaessa kätensä pystyyn.

Vierailija kirjoitti:

Opettele sanomaan ei. Sitten helpottaa. Olin itse joskus samassa tilanteessa.

Tosin tuossa vaiheessa ne ystävät ja kaverit kaikkoaa koska eivät enää hyödy kuten ennen.

Toki sekin on parempi kuin nykytilanne, mutta sitä ei kannata edes toivoa että tuollaisten ihmisten kanssa olisi mahdollista säilyttää ystävyys-/kaverisuhteet kun yksinpuolinen avunanto loppuu vaikka sen kieltäytymisen tekisi kuinka asiallisesti.