Lue keskustelun säännöt.
Psykologian/psykiatrian ammatilaiset: hassu ahdistusko?!
11.08.2008 |
Minulla oli ihan kamala, välinpitämätön poikaystävä ennen aviomiestäni.
Eräs asia/tilanne aiheuttaa minulle edelleen kamalan tunneryöpyn ja ahdistuksen, kun sitä ajattelen.
Olin muuttanut pois kotoa jo 16-vuotiaana, asuin silloisen poikaystäväni kanssa aika syrjässä, vanhassa talossa yläkerrassa.
Poikaystäväni oli (jälleen) ystävineen meidän luona ryyppäämässä.
Minulla alkoi olla kova väsy, menin nukkumaan mutten saanut unta metelistä johtuen. Kävin tietysti sanomassa poikaystävälle, että voisiko edes musiikkia hiljentää koska olin väsynyt, tiuski vain eikä suostunut hiljentämään.
No, sain kuitenkin nukahdettua lopuksi metelistä huolimatta.
Yhtäkkiä herään, kun on ihan hiljaista...menen katsomaan, kaikki poikaystäväni mukaan lukien ovat hävinneet. Sekä huoneistomme ovi, että alakerran ulko-ovi oli jätetty apposen ammolleen eikä ketään ollut edes pihalla.
Sydämeni jyskytti ja pelkäsin...onko joku jo ehtinyt tulla sisälle?! Mihin poikaystäväni on lähtenyt, ilmoittamatta minulle?!
Lukitsin ovet ja tarkistin asunnon. Menin makuuhuoneeseen, soittaakseni poikaystävälleni. Samassa pihaan ajoi musta auto, aivan makuuhuoneen ikkunan alle. Seisoin ikkunan sivussa, pimeässä makuuhuoneessa ja katselin outoa autoa, sanomattakin selvää että pelkäsin. Auto oli pihassa n. 15minuuttia ja lähti.
Soitin samantien poikaystävälleni itkien pelosta...Missä olet? Selitin tapahtuneen. Tulisitko kotiin, pelottaa.
Vastaukseksi sain kiukkua ja huutoa, en varmasti tule kotiin. Luuri kiinni.
Itkin, pelkäsin, valvoin...enää en muista milloin poikaystäväni tuli, mutta sellainen mielikuva on että valvoin yön yksin ja kun aamu valkeni, uskalsin nukahtaa...yksin.
Onko teistä kummallista, että edelleen, n. 10v. jälkeen ahdistun itkuun asti tuota muistellessani? Mistä se mahtaa johtua?
Kommentit (2)
Toisaalta jo pelkästään se, mitä kuvailit tuona yönä tapahtuneen, tuntuu varmasti jo pelkästään pelottavalta ilman mitään aiempia traumaattisia kokemuksia.
Ei ehkä kuitenkaan niin, että se vaikuttaisi yhä noin suuresti. Toisaalta, media on täynnään pelottavaa, vastaavaa kuvastoa ja kaikki me olemme saaneet lukea, mitä kamalaa on tapahtunut ihmisille - taloihin on tunkeuduttu ja ihmisiä raiskattu tai surmattu. Kyllähän se saa turvattoman olon ja suuret tunteet valtaansa - kun itse on ollut altistettuna (ovet auki yöllä, vieras auto jne) vastaavalle. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut, mutta olet varmaan ollut tietoinen vaarasta ja siksi olet voinut kokea posttraumaattisen kokemuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole psykologi, vaan käyttäytymistieteilijä.
Yleensä suuret tunteet ja ahdistukset, joita ei voi järjellä selittää, liittyvät lapsuuden aikaisiin kokemuksiin. Siis siihen aikaan, josta ei jää mitään muuta muistikuvaa kuin tunne.
Veikkaan, että tuo tilanne on kolahtanut kovaan siihen tunteeseen. Et ehkä koskaan saa selville, mitä sinulle on tapahtunut vauvana tai taaperona, mutta veikkaan, että sinut on jätetty yksin. Sama yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunne sieltä nousee.