Te jotka käytte terapiassa

Miksi kysyt? Aiotko itse mennä?

hyvin ovat kaikki suhtautuneet.

(2) kysymys oli niille jotka KÄYVÄT terapiassa.

Kolmoselle kysymys, oletko kertonut vakaville seurustelukumppaneille ja miten suhtautuneet.

mutta terapiassa käynyt. Olen kertonut suhteellisen avoimesti asiasta, jos on tullut millään tavalla puheeksi. Seurustelukumppanit kuulleet asiasta ei heti, mutta aika pian kuitenkin - en kiinnostu seurustelumielessä ihmisistä, joista aistii vaivaantuneisuutta noin yleisesti :)

[i Kolmoselle kysymys, oletko kertonut vakaville seurustelukumppaneille ja miten suhtautuneet.

[/quote]

ja naimisissa ollaan nykyään...

Tukevatko teitä mitenkään, vieläkö käytte terapiassa ja onko heillä itsellään mitään "sairautta"

Kerron niille ystäville, jotka ymmärtävät työni ja minun luonteen. Satunnaisille tutuille en kerro. Olen naimisissa, ja mies tukee kovasti asiassa.

..ja tukee kovasti. ja pakko onkin, koska käyn siellä työn jälkeen 3:sti viikossa. Olen saanut onneksi ajat työajan jälkeen, ettei oel töissä tarvinnut asiaa kertoa. Mutta, jos ajat muuttuu luulisin voivani kertoa pomolle.

ettei minulle oel tehty diagnoosia, käyn lapsuuden aikaisen seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Tästäkään ei tiedä kuin samat 5 läheisintäni.

Kerron hyvin valikoivasti. Esim. työkavereille tai satunnaisemmille kavereille ei tulisi mieleenkään kertoa, koska niin ikävää kuin se onkin, henkisiin ongelmiin liittyy edelleen ennakkoluuloja. Ongelmia on todella monella, mutta silti niihin ei osata suhtautua järkevästi. Terapiassa käyntiä olisi liian helppo käyttää aseena toista vastaan ja esim. juoruilun aiheena.



Terapiassaoloaikana olen aloittanut uuden seurustelusuhteen kerran. Hänelle toki kerroin ja suhtautui hyvin, mutta huomasin heti, ettei kuitenkaan täysin luontevasti. Se vaikutti osaltaan suhteen loppumiseen lyhyeen. Kaiken lisäksi hän katkeroitui erosta ja on uhkaillut tekevänsä "paljastuksia".. :P



Läheiseni, jotka tietävät, suhtautuvat erinomaisen hyvin ja kannustavasti. Puhun heidän kanssaan terapiasessioista usein, vaikka toisaalta olen miettinyt, olisiko sittenkin parempi jos en kertoisikaan ihan kaikkea (maallikko näkee asiat eri tavalla kuin ammattilainen, se voi häiritä terapiaa).

Vanhempani ovat sinänsä kannustavia, mutta heille tuntuu olevan ikään kuin kova pala, että tytär "joutuu" käymään terapiassa. He selvästi alitajuisesti syyllistävät itseään siitä eikä asiasta puhuminen ole heille helppoa. He haluavat vähän kuin leikkiä, että minulla on kaikki hyvin. Joskus vanhan polven ihmisille on myös mahdoton käsittää, miten ihminen voi masentua, jos hänellä on elämässä "asiat hyvin."



Jos aloittaisin uusia ystävyyssuhteita, uskon, että intuitio kertoisi, voiko heille kertoa terapiasta. Yhdelle uudelle kaverille kerroin ollessani hieman humalassa, ja hän asennoitui avoimesti niin, että miksi ihmeessä luotan häneen jo niin paljon että uskoudun tuollaisesta asiasta.

päässeet terapiaan? Asutteko kaikki isoissa kaupungeissa?

Mulla on tilanne se, että syön nukahtamislääkkeitä hirmuiseen stressiin ja maailmantuskaan. Kävin siis terveyskeskuksessa ja sanoin, etten halua pelkkiä nukahtamislääkkeitä. No, muuta ne saanut.



En oikein usko, että tämä menee ohi pelkällä kemiallisella oireenhoidolla ;(



Siis, mitä kautta pääsen terapiaan?

Tällä hetkellä opiskelen, joten mistään työterveyden kautta en pääse. Tätä opiskelijan terveyshuoltoa en ole selvittänyt...

Yksityispuolen kautta?

Korvaako yksityinen sairauskvakuutus mitään?

Todellakaan pelkät nukahtamislääkkeet eivät ole mikään apu eikä ratkaisu! On olemassa myös mielialalääkkeitä sekä lieviä, tarpeeseen otettavia rauhoittavia lääkkeitä (jotka ainakin mulla auttaneet paljon..)



Terapian alku oli mulla sellainen, että varasin ajan yksityiselle psykiatrille, joka kehotti varaamaan ajan kenelle tahansa yksityiselle psykoterapeutille. Jouduin maksamaan terapian itse 3 kk ennen kuin siihen pystyi hakemaan Kelan korvausta. Tämän jälkeen Kela on maksanut suurimman osan siitä, omavastuuta jää n. 90 e kuukaudessa. Asun isossa kaupungissa, mutta uskon, että yksityisiä terapeutteja on pienemmissäkin. Terapian alku oli kallis (yli 200 e kuukaudessa maksettavaa). Lisäksi terapiahakemuksiin on aina liitettävä psykiatrin lausunto, joka yksityiseltä haettuna maksaa jonkin verran.



Opiskelijaterveydenhuollosta voi saada psykiatrin lausunnon (kunnalliselta puolelta ei ainakaan täällä), mutta jonot voivat olla tosi pitkät, monta kuukautta. Lisäksi YTHS järjestää psykoterapiaa myös itse. Suosittelen kysymään, jos rahat vähissä. Toinen mahdollinen osoite, jonka kautta voi saada apua, on mielenterveystoimisto.



Sairausvakuutuksista en tiedä, kun itselläni ei ole, mutta psykiatrit ja terapeutit varmaan tietävät näistä.

tai kunnalliseen mielenterveystoimistoon...