Mistä tiesit eron jälkeen, että ero oli oikea ratkaisu?

sen aikana ja sen jälkeen.



Tiesin siitä että kotona oli rauhallista ja turvallista olla, ei huutoa, tappelua ja pahaa mieltä. Ainoa mitä tunsin oli suunnaton helpotus että vihdoin se on ohi ja voi alkaa elämään uudestaan.

niin silti jossain sisällä kumpuili jonkinlainen helpotuksen tunne. Mua vaivasi pitkään, että koin olevani jotenkin umpikujassa, ei haluttu silloisen miehen kanssa samoja asioita. Huomasin vasta jälkeenpäin olleeni onneton. Sen tajuaminen avasi silmiä sen suhteen, että tiesin eron olevan oikea ratkaisu. Tulimme vain eri maailmoista. Uskon hänen olevan hyvä mies nykyiselle avovaimolleen, mutta minulle ei yksinkertaisesti ollut sopiva. :) Nyt olen löytänyt omani ja olen siitä tosi onnellinen!

Tiesin siitä että kotona oli rauhallista ja turvallista olla, ei huutoa, tappelua ja pahaa mieltä. Ainoa mitä tunsin oli suunnaton helpotus että vihdoin se on ohi ja voi alkaa elämään uudestaan.

Viimeisinä päivinä ennen kuin mies sai muutettua perseensä ulos, haaveilin niin lujasti siitä hetkestä, kun saan keittää kupillisen teetä, lapsi on jo nukkumassa ja mä istahdan teekuppini kanssa sohvannurkkaan kynttilänvalossa ja saan huoahtaa; se on ohi nyt. Ja se hetki, kun mies sulki oven perässään poistuessaan siitä jätesäkkinsä kanssa - muistan ikuisesti miten silloin ymmärsin sanonnan "kivi pyörähtää sydämeltä". Olin vapaa.

Toki mies tuli hakemaan muita kamojaan vielä ja vielä näiden vuosien jälkeenkin jaksaa vääntää riitaa ja yrittää haastaa riitaa, mutta arvaa kiinnostaako... Se symbolinen oven sulkeminen oli kyyneleet silmiin nostattava tunne.

Eli todellakin - tiesin!!! :)

vielä näiden vuosien jälkeenkin jaksaa vääntää riitaa ja yrittää haastaa riitaa, mutta arvaa kiinnostaako...

Miten niin edelleen kiihdyksissään siitä erosta... :)

jo ennen, erotesssa ja eron jälkeen.



Eron jälkeen sen huomasi hyvin, sillä oma olo oli paljon kevyempi, osasin iloita monesta asiasta, joka aiemmin ei tuottanut enää iloa.



Tiesin mitä ja milloin tapahtuu, ei tarvinnut olettaa, odottaa tms.

Kotiin oli kiva palata, kun siellä ei odottanut ihminen joka ärsyttää. Lisäksi löysin uudestaan sen ihmisen, joka olin ennen miestä, sen joka oli hautautunut toivottoman arjen alle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että erossa mies löytää uuden naisen, nainen itsensä. :)



Tietysti muutama ensimmäinen kuukausi eron jälkeen oli kamalaa aikaa, mutta jotenkin sitä tiesi jo silloin, että tämä on hyväksi minulle. Ja se mikä ei tapa, vahvistaa!

Yhteiselomme oli hyvin rauhallista ja tasapainoista, ei riitoja, mutta ei myöskään rakkautta. viimeisinä aikoina huomasin, että en viihtynyt kotona yhtään ja jos siellä olin, niin en jaksanut tehdä kotitöitä enkä leikkiä lapsen kanssa.



Eron jälkeen oli hauska huomata, kuinka tiskaaminenkin saattoi olla kivaa, oli jotenkin vaan helpompi olla ja hengittää. Nyt vuosien jälkeen tiskaaminen ei enää ole niin kivaa, mutta parisuhdetta en enää voi siitä syyttää :)



Mieliala muuttui paljon iloisemmaksi. Tai olin kyllä hyväntuulinen silloin, kun olin poissa kotoa ja mies ei ollut lähettyvillä.



Edelleen ollaan hyvissä väleissä, mutta jos jutustelutuokio venyy kovin pitkäksi sama ahdistuksen tunne palaa taas.

jos jutustelutuokio venyy kovin pitkäksi sama ahdistuksen tunne palaa taas.

Olen huomannut saman. Eksä tosin yrittää paljon saada kinaa aikaiseksi, mutta ajoittain (riippuen hänen mielialastaan) voidaan vaihtaa pari sanaa asiallisesti. Mutta jos yhtään enempää häntä joutuu näkemään, niin tulee paha olo.

Nro 5

Siinäpä se varmin merkki.



Meillä ei ollut lapsia joten ero oli totaalinen (mitä nyt mies koitti päästä takaisin vuoden verran, soitteli/tekstaili aina kännipäissään).



Olin miettinyt eroa jo vuosikausia ennen kuin uskalsin sanoa että se on loppu nyt. En vaan uskaltanut erota aiemmin kun ajattelin että jos teenkin väärän päätöksen. Vaan tosiaan kun päätöksen sain tehtyä ja toteutettua niin en kertaakaan ole kaivannut exääni ja parisuhdettamme. Meillä ei ollut suhteessa väkivaltaa tai muuta dramaattista. Me olimme vain kaksi ihmistä jotka eivät sopineet yhteen. Elämänarvomme olivat erilaiset ja jommankumman piti kokoajan tehdä kompromisseja. Miehelle tällainen elämä olisi riittänyt mutta minulle ei.

päätöksen tehtyäni kun tuli valtavan helpottunut ja kevyt olo kun siihen asti sain paniikkikohtauksen tyyppisiä hengenahdistuskohtauksia pelkästä asian ajattelemisesta.



Lisäksi tajusin, että olen vaikka loppuelämäni mielummin yksin kuin jatkan suhteessa. Vaikka siinä ei edes ollut mitään "vakavaa vikaa".



Päivääkään en ole katunut.

päätöksen tehtyäni kun tuli valtavan helpottunut ja kevyt olo kun siihen asti sain paniikkikohtauksen tyyppisiä hengenahdistuskohtauksia pelkästä asian ajattelemisesta.



Lisäksi tajusin, että olen vaikka loppuelämäni mielummin yksin kuin jatkan suhteessa. Vaikka siinä ei edes ollut mitään "vakavaa vikaa".



Päivääkään en ole katunut.

päätöksen tehtyäni kun tuli valtavan helpottunut ja kevyt olo kun siihen asti sain paniikkikohtauksen tyyppisiä hengenahdistuskohtauksia pelkästä asian ajattelemisesta.



Lisäksi tajusin, että olen vaikka loppuelämäni mielummin yksin kuin jatkan suhteessa. Vaikka siinä ei edes ollut mitään "vakavaa vikaa".



Päivääkään en ole katunut.

mutta kun huomasin, millä tavalla hän "ratkaisee" asioita ja toimii, niin olen tyytyväinen ettei mun tarvii enää hänen kanssaan olla. En osaa arvostaa häntä enää hänen käytöksensä takia.

kun ensimmäisen kerran istuin uudessa vuokra-asunnossani yksin, oli olo upea! Sanoinkuvaamaton vapauden tunne, kun tietää että kämpän ainoa avain on minulla ja se kaikki taakka mikä suhteessa oli, ei siihen asuntoon pääse. Aah..

Jotta sain vaatehuoneen haltuuni, piti pakata miehen kamoja. En pääse siivoamaan kirjahyllyä, koska se on täynnä Cd- ja DVD-levyjä. Ja miehen lähdöstä on jo kolme viikkoa, mutta ei kuulemma halua kantaa tavaroita ulos lasten nähden, argh.



Herran taulut on seinillä ja niitä on vaikea tunkea minnekään. Olettaa varmaan, että äitinä pakkaa ja roudaa ne hänelle.



Eli en pääse vielä tuohon helpotuksen tunteeseen, mistä monet kirjoittaa.

Millä ihmeen konstilla saitte miehet viemään tavaransa pois? Jotta sain vaatehuoneen haltuuni, piti pakata miehen kamoja. En pääse siivoamaan kirjahyllyä, koska se on täynnä Cd- ja DVD-levyjä. Ja miehen lähdöstä on jo kolme viikkoa, mutta ei kuulemma halua kantaa tavaroita ulos lasten nähden, argh. Herran taulut on seinillä ja niitä on vaikea tunkea minnekään. Olettaa varmaan, että äitinä pakkaa ja roudaa ne hänelle. Eli en pääse vielä tuohon helpotuksen tunteeseen, mistä monet kirjoittaa.

Ei omakaan vienyt kerralla kaikkea, todellakaan, lähti ovesta pelkän jätesäkin (osa vaatteista) kanssa. Ripotellen niitä piti hakea ja avainkin pitää, jos sattuu yhtäkkiä jotain tarvitsemaan... Jäin siis yhteiseen taloomme lapsen kanssa, kunnes se (talo, ei lapsi :p ) meni kaupaksi. Siihen asti piti vaan kituuttaa, mutta onneksi kuitenkin sain olla kotona YKSIN lapsen kanssa. Muutama kuukausi meni kun talo oli myyty ja tuli ukollekin kiire roudata ne kamansa pois sieltä. Kuitenkin jo se, että mies itse poistui talosta, oli mulle se suurin helpotus.

Sitä pähkäilee eroa kuumeisesti, että olisko se oikea ratkaisu vai ei. No kun sen päätöksen viimein tekee, niin huomaakin että se oli oikea ratksaisu.

Eron jälkeen minun oli helpompi hengittää. Stressi meni pois. Sitten tuntui että sain oman elämäni takaisin ja nyt nautin siitä täysin siemauksin. Elämä kun on lyhyt niin siitä pitää nauttia. Ja paras on jos on samoin ajatteleva kumppani vierellä eikä sellainen joka ei uskalla elää lainkaan.

Palkintona on vauva tulossa piankin. Ex-miehen kanssa ei saatu toista vauvaa, vaikka 8 vuotta yritettiin esikoisen jälkeen. Tämä vauva ilmoitti tulostaa aika pian tämän uuden miehen tultua kuvioihin. Elämme ihania aikoja siis!

-Aloin hoitamaan heti omaa ja lasten muuttoa



-Olin äärimmäisen helpottunut



-edes sukulaisten vastalauseet eivät pistäneet miettimään että "jos sittenkin vielä yritettäisiin"



-Kun mies ilmoitti tapailevansa toista jo pian sen jälkeen kun muutin lasten kanssa pois, ei tuntunut missään vaan olin onnellinen hänen puolestaan.



Olemme edelleen hyvissä väleissä, ero astuu voimaan lähiaikoina ja molemmat tapailevat jo uutta ihmistä.

Ero oli siis vain ajankysymys ja se että tein aloitteen sen päätöksen suhteen. Mies tosin asian melkoisen raskaasti otti ensin.

kun sai olla ilman angstisen kontrollifriikin epätoivoista besserwisseröintiä. Puhua ystäviensä kanssa vihdoin avoimesti siitä mitä he oikeasti olivat tyypistä ajatelleet. Tajuta miten syvästi oli kaivannut vapautusta sen jähmeän, näennäisälyllisen, sivistymättömän mielen vaikutuspiiristä. Saada makean ihanaa seksiä normaalin ja terveen miehen kanssa!!!



Pisteenä iin päällä vielä se, että tuo olento 12 vuotta myöhemmin paljastui kaiken lisäksi vielä pettäjäksikin....

jääminen pelotti enemmän kuin lähteminen