Mikä oli mielestäsi eroon johtanut syy? Loppuiko kipinä vai mitä tapahtui?

Miehen sairaalloinen mustasukkaisuus. Eron jälkeen selvisi, että pyörittää ties miten monta naista. Silti yrittää saada minut takaisin, kuten muutkin exänsä.

-ei seksiä

-ei läheisyyttä

-minä tein 90 prosenttia kaikista kotihommista ja sen lisäksi olin aika lailla yksin vastuussa lasten hammaslääkäreistä yms.

Minun puoleltani miehen huonosti hoidetut mielenterveysongelmat. Miehen puolelta, no, en oikein tiedä, kun tarina vaihtui koko ajan, ja lopulta myös hänen valmiiksi etsiskelemänsä uusi kumppani. Kumpikaan ei kuitenkaan enää halunnut jatkaa, se oli selvää.

Siirappinen ns rakkkauslässytys miehellä ilman ett sanat vastaisivat tekoja. Paljastuikin että oli todella heikkoitsetuntoinen ja epävakaa. Maanis-depressiivisiä piirteitä myös. Pettämistä tasaisin väliajoin. Suojelin itseäni ja heitin miehen pellolle.

Miehen sivusuhde oli syy.

Mies itse väittää, että se ei ollut syy, vaan tunnekylmä avioliitto. En osaa ottaa kantaa tähän, koska en koskaan tunnekylmyyttä huomannut. Mistä merkeistä se olisi pitänyt huomata, koska seksiä on viikottain, aktiivista keskustelua, yhteistä tekemistä, pusut aamuin illoin, tullessa ja mennessä, sekä nukuttiin lusikassa?

Exällä ei kiinnostanut viimeisinä vuosina suhde. Vältteli minun seuraani kaikin tavoin. Ei juuri puhunut. Olin hänelle kuin ilmaa. Muutenkin ex-mies oli koko 20 vuotisen suhteen aikana todella passiivinen. Sitten loppui kaikki mikä parisuhteeseen voisi kuulua. Minunkin tunteet vähenivät ja ihastuin toiseen mieheen.

Ex oli ensimmäinen suhde ja nyt toisen suhteen aikana olen tajunnut kuinka surkea se oli. En paremmasta ja normaalista tiennyt.

Ero avoliitosta tuli koska mulla loppui rakkaus miestä kohtaan. Ei ollut huono mies, mutta en vain saanut tunteita enää palautettua. Yritimme vielä yhdessä, mutta ei se toiminut koska mua ahdisti suunnattomasti olla ihmisen kanssa jota en rakasta. En ymmärrä miten joku voi olla parisuhteessa ilman rakkautta koska itse ahdistuisin hengiltä sellaisessa suhteessa.

En tiedä itsekään. Suhde oli aiemmin toksinen, mutten löytänyt voimia lähteä. Odotin jotenkin rakkauden loppumista ja sitä että olen henkisesti valmis lähtemään. Sitten mies alkoikin tsemppaamaan, mutta rakkaus oli jo peruuttamattomasti kuihtumassa. Lopulta lähdin tilanteessa, jossa kaikki oli ulkoisesti ollut paremmin jo pari vuotta. Olin myös rakastunut toiseen, mutta se ei ollut liiton kariutumisen syy, ehkä pikemminkin seuraus. Pakoa oman avioliiton epäonnistumisen todellisuudesta. Ja jo lähtiessäni tiesin, etten edes saa sitä toista johon olin rakastunut.

Mies oli niin passiivinen ettei koskaan tehnyt aloitetta että nähtäisiin. Kun miehen viikonloppusuunnitelmat peruuntuivat päätin tehdä kokeen. Vihjailin näkemisestä koko sen ajan kun sain kuulla tuosta aina viikonlopun loppuun asti. Mutta eipä tullut ehdostusta. Päätin erota, kun en selvästikkään ollut miehen prioriteettilistalla korkealla.

Tykkäsi vedellä mua turpiin milloin mistäkin syystä.

Mies alkoi kuvottaa minua. En voinut koskea enää ja jouduin lopettamaan seksin kesken. Näin lyövän lasta salaa yöllä lapsen nukkuessa. Useamman kerran. Puhuu pelottavia asioita. 

Sen jälkeen kun lapsi syntyi mies alkoi kohdella mua huonosti. Vähättelyä, henkistä kiusaamista, nöyryytystä muiden ihmisten edessä jne. Luulen että hän ajatteli että lapsen takia olen avuton ja kiikissä tässä liitossa. No en ollut. Lähdin ja aloitin uuden elämän kahdestaan lapsen kanssa.

Exälle kävi kuten miehille viidenkympin villityksessä tuntuu usein käyvän. Hullaantui ja rakastui itseään puolta nuorempaan naiseen ja halusi erota.

Meillä oli ihan hyvä suhde, hellyyttä, seksiä ja arjessa tasapaino arkisissa jutuissa ja ennemmin niin, että mies oli enemmän minussa kiinni kuin minä hänessä. Siksi tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta että mies kertoi löytäneensä sielunkumppanin, jonka kanssa voi elää "oikeaa kunnon elämää".

Ei osannut kuvailla asiaa muuten kuin niin, ettei perhearki ole hänelle tarkoitettu vaan arveli että jossakin maapallolla odottaa "suuri seikkailu joka pitää saada kokea".

Mitään eroon liittyviä byrokratian ja juridisia juttuja ei saanut omasta puolestaan hoidettua vaan kerta kaikkiaan talon myynnistä alkaen jätti oman osuutensa tekemättä. Sitten ihmetteli kun oltiin oikeudessa, etteikö tätä nyt olis voinut sopia. Juu, olisi sovittu mutta kun ei reagoinut mihinkään viesteihin, oikeusaputoimiston eikä juristin yhteydenottoihin ym.

Lapsille tilanne oli järkyttävä. Kaksi heistä oli tuolloin vielä alaikäisiä. Tuosta on nyt 6 vuotta ja nyt ex elää sitä samaa hänelle sopimatonta perhearkea uuden puolisonsa ja 2 pienen lapsen kanssa sillä erotuksella, että on itse 6 v vanhempi ja lapsen kertoman mukaan ei jaksa sitä. Kaksi nuorinta ei isäänsä ole halunnut eron jälkeen tavata lainkaan, eivät edes lastenvalvojan patistamisesta huolimatta mikä on ihan kamalaa.

Jotenkin ymmärrän jopa salamarakastumisen toiseen, mutta en sitä että täysin vastuuttomasti jätetään oma osuus erohärdellistä hoitamatta. Vapaus sisältää myös vastuuta, vaikka kuinka olisi keskellä mulkkuvetoista suurta seikkailua.

Rahasta tuli riitaa. Nainen asui luonani kaksiossa, mutta olisi halunnut muuttaa ja ainoa vaihtoehto olisi ollut vuokrakämppä. Minä en missään muodoin moista edes harkinnut, kun vuosia jo maksanut omaa ja nainenkin sai asua asunnossani 300 eurolla kuussa. Lopulta tuli ero ja jäin omaan asuntooni. Akka vissiin nykyään asuu vuokraluukussa ja lieneekö sitten onnellisempi, tiedä häntä.

Mies tiesi suhteen alusta asti, että EN halua perustaa perhettä. Kolmen vuoden jälkeen olisi kuitenkin halunnut lapsia, mutta minä en edelleenkään.

Jätin miehen, koska halusimme liikaa eri asioita.

Erosta aikaa 11 vuotta ja kyseinen mies on edelleen lapseton.

Rakkaus vaihtui ystävyyteen. Vuosien varrella emme enää rakastaneet toisiamme vaan meistä tuli hyviä ystäviä jotka asuivat yhdessä. Seksi hiipui siinä samalla ja erosimme jotta pysyisimme hyvinä ystävinä. Sitä olemme tänä päivänä ja esimerkiksi vielä keväällä olemme yhdessä lähdössä lomamatkalle. 

Mulle kävi niin kuin edesmenneelle prinsessa Dianalle, liikaa tunkua avioliitossa. Tosin mun ja mieheni väliin tunki anoppi, ei toinen nainen.

Alkuhuuman jälkeen (n. yksi vuosi) mies alkoi yhä enemmän kohdella minua itsestäänselvyytenä. Aikaa yhdessä oli yhä vähemmän ja vähemmän, kunnes ei enää lähes ollenkaan. Itselläni ei tunneside pysy yllä pelkällä soittelulla ja viestittelyllä. Näin ollen koko suhde liukui vähitellen olemattomiin. Hirveä sääli, koska alussa meillä oli todella mukavaa yhdessä ja luulin pitkään että olin löytänyt loppuelämän kumppanin.

En vieläkään tiedä, oliko kyse siitä, että miehen puolelta rakkaus loppui, vai luuliko hän oikeasti, että parisuhde pysyy yllä minimaalisella "vaivannäöllä". Taisin tosin tässä vastata itselleni :)

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus vaihtui ystävyyteen. Vuosien varrella emme enää rakastaneet toisiamme vaan meistä tuli hyviä ystäviä jotka asuivat yhdessä. Seksi hiipui siinä samalla ja erosimme jotta pysyisimme hyvinä ystävinä. Sitä olemme tänä päivänä ja esimerkiksi vielä keväällä olemme yhdessä lähdössä lomamatkalle. 

Naispariko olette?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus vaihtui ystävyyteen. Vuosien varrella emme enää rakastaneet toisiamme vaan meistä tuli hyviä ystäviä jotka asuivat yhdessä. Seksi hiipui siinä samalla ja erosimme jotta pysyisimme hyvinä ystävinä. Sitä olemme tänä päivänä ja esimerkiksi vielä keväällä olemme yhdessä lähdössä lomamatkalle. 

Naispariko olette?

Samaa minäkin mietin.