Miksi niin monet eroavat saatuaan talonsa valmiiksi?

Rakennusaika on rankkaa. Mies painaa pitkää päivää ensin töissä, sitten taksalla. Vaimo pyorittää perheen arkea, mahdollisesti työnsä ohella. Yhteinen aika on kortilla, molemmat väsyvät. Taloprojekti stressaa.

Unelma kuitenkin odottaa.

Talo valmistuu ja odotukset ovat korkealla, että päästään elämään omaa unelmaa unelmakodissa. Mutta arki yllättää. Se onkin samaa puurtamista päivästä toiseen. Ei se juhlaksi muuttunutkaan, vaikka puitteet on hienot.

Rakennusprojektin aikana mahdollisesti vieraannutaan, yhteinen elo ei olekaan enää niin kivaa. Toisen läheisyys ahdistaa.

Rakennusaika on rankkaa. Mies painaa pitkää päivää ensin töissä, sitten taksalla. Vaimo pyorittää perheen arkea, mahdollisesti työnsä ohella. Yhteinen aika on kortilla, molemmat väsyvät. Taloprojekti stressaa.

Unelma kuitenkin odottaa.

Talo valmistuu ja odotukset ovat korkealla, että päästään elämään omaa unelmaa unelmakodissa. Mutta arki yllättää. Se onkin samaa puurtamista päivästä toiseen. Ei se juhlaksi muuttunutkaan, vaikka puitteet on hienot.

Rakennusprojektin aikana mahdollisesti vieraannutaan, yhteinen elo ei olekaan enää niin kivaa. Toisen läheisyys ahdistaa.

Lisäksi vielä tämä toisessakin viestiketjussa esille tullut katkeruus piinaa. Nainen kokee uhranneensa aikansa perheelleen ja mies talolle. Kumpikaan ei ymmärrä toisen näkökulmaa.

vain yksi pariskunta erosi ja oli sellainen pari joka olis eronnu joka tapauksessa. Mua ja miestäni se touhu vaan yhdisti :D oltiin ns samassa veneessä!

olla ikinä oltu näin yhteenhitsaantuneita ja onnellisia. Tämä on YHTEINEN projekti.



Mutta meillä kyllä auttaa se, että talon rakentaa rakennusfirma, itse emme tee muuta kuin suunnittelua ja haaveilua.

oli sit kyseessä työttömyys, sairaus, lasten tulo, rakentaminen tms...

vaimo vaati, että ehdottomasti teen myös puolet kotitöistä ja lastenhoidosta. En yksinkertaisesti enää jaksanut, enkä myöskään hyväksynyt sitä itsekkyyttä ja ymmärtämättömyyttä.



Aikataulu tietysti tuolla metodilla myös paukkui vuodella, kuten kuvitella saattaa.

ihan kuten saimos olis pitäny huolehtia sun jaksamisesta. Syitä ihan molemmissa osapuolissa!

tekemällä töitä, rakentamalla, ja tekemällä oman osani kotitöistä. Minä en jaksanut. En näe syytä itsessäni. Minä erosin.

ihan turhaan nyt ylennät itseäs. Syitä on yleensä molemmissa osapuolissa mutta yleensä vain toinen heittäytyy tuollaiseksi marttyyriksi!

me rakensimme talon, mutta miestä ei raksalla paljoa näkynyt,isäni teki hänen puolestaan töitä, tosin miehllä pitkä työmatka mutta puhui eri tavalla kun ruvettiin rakentamaan. Kaiken mitä isäni teki teki väärin. Jouduin itse välikäteen. Olen vielä uupunut ja mietin eroa päivittäin, välit tulehtuneet miehellä vanhempiini ja tämä ollut molempien suvuille rankkaa,lisäksi pienet lapset,vielä yhdessä mutta en tiedä kestääkö. Yhdessä halusimme rakentaa mutta oletin että mies tekee enemmmän, hän oletti että käyn töissä,rakennan ja olen lasten kanssa ettei vieraannu.

Hän oli myös yhtä ystävällinen ja älykäs kuin sinä; siksipä erosinkin. Iso osa oli nimenomaan se, että en tahtonut mitään marttyyrin roolia. Viimeisenä tekonaan vaimo yritti vielä esittää, että hänen pitäisi jäädä asumaan omistamaani taloon lasten kanssa.

Minä asun täällä lasten kanssa, ja olen löytänyt myös hyvä naisen.

Höpö höpö ei sun vaimos jaksanut jos tarvi sinulta apuja ruikuttaa ihan turhaan nyt ylennät itseäs. Syitä on yleensä molemmissa osapuolissa mutta yleensä vain toinen heittäytyy tuollaiseksi marttyyriksi!

Me tosin emme lopulta eronneet, mutta vaikean aviokriisin kävimme läpi. Rakennusaika oli juuri tuota, molemmat päivät töissä, mies illat ja viikonloput raksalla, itse pyöritin "vanhaa" kotia. Nähtiin pikaisesti, kun tulin töistä ja mies lähti raksalle ja sitten uudestaan illalla, kun mies tuli raksalta ja kaatui sänkyyn. Riideltiin siitä, kummalla on rankempaa, eikä mies ymmärtänyt minun kokemaani henkistä väsymystä alkuunkaan, kun itse oli konkreettisesta työstä fyysisesti väsynyt. Hampaat irvessä painettiin kumpikin eteenpäin, kun ajateltiin uuden, oman talon olevan sen arvoista ja hieno palkinto. Kun sitten päästiin muuttamaan, hieno fiilis kesti ehkä pari viikkoa, kunnes kaikki puuttuvat listat yms. pienet keskeneräisyydet alkoivat ärsyttää. Ja niistähän saatiin uusia riitoja aikaiseksi. Mies oli edelleen väsynyt, eikä yhteinen perhe-elämä enää tuntunut maistuvan kummallekaan. Minä löysin töistä itselleni "ymmärtävän kuuntelijan", jonka kanssa ajauduin suhteeseen. Se onkin sitten jo toinen tarina, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Avioeroa ei tullutkaan, liitto kukoistaa ja talo, vaikka ei enää upouusi olekaan, on aivan ihana!

Rakennusaika on rankkaa. Mies painaa pitkää päivää ensin töissä, sitten taksalla. Vaimo pyorittää perheen arkea, mahdollisesti työnsä ohella. Yhteinen aika on kortilla, molemmat väsyvät. Taloprojekti stressaa.

Unelma kuitenkin odottaa.

Talo valmistuu ja odotukset ovat korkealla, että päästään elämään omaa unelmaa unelmakodissa. Mutta arki yllättää. Se onkin samaa puurtamista päivästä toiseen. Ei se juhlaksi muuttunutkaan, vaikka puitteet on hienot.

Rakennusprojektin aikana mahdollisesti vieraannutaan, yhteinen elo ei olekaan enää niin kivaa. Toisen läheisyys ahdistaa.

on lähetty projektiin , tietäen että vie kaiken ajan esim vuodelta.. sitten vingutaan kun ei keretä nähä tai viettää aikaa yhessä..ei kestetä yhtään aikaa olla roikkumatta miehessään..



T. Talo viittä vaille valmis..

marisematta, se on selvää että molemmilla on rankkaa ja turha olla marttyyri siitä, että toisella on ehkä rankempaa kuin toisella. Me tehtiin hommia talolla kahdessa vuorossa, mies töidensä jälkeen illan, tuli kotiin klo 21, minä olin siinä vaiheessa saanut lapsen nukkumaan ja lähdin puolestani talolle (tein paljon pintahommia, osaan maalta, tapetoida, kaakeloida, hioa, yms yms). Tulin kotiin yöllä klo 01-02. Pidimme myös vapaapäiviä ja rakennusprojektin aikana saimme aikaiseksi myös toisen lapsemme, testasin plussan muuttopäivänä :)

Me tosin emme lopulta eronneet, mutta vaikean aviokriisin kävimme läpi. Rakennusaika oli juuri tuota, molemmat päivät töissä, mies illat ja viikonloput raksalla, itse pyöritin "vanhaa" kotia. Nähtiin pikaisesti, kun tulin töistä ja mies lähti raksalle ja sitten uudestaan illalla, kun mies tuli raksalta ja kaatui sänkyyn. Riideltiin siitä, kummalla on rankempaa, eikä mies ymmärtänyt minun kokemaani henkistä väsymystä alkuunkaan, kun itse oli konkreettisesta työstä fyysisesti väsynyt. Hampaat irvessä painettiin kumpikin eteenpäin, kun ajateltiin uuden, oman talon olevan sen arvoista ja hieno palkinto. Kun sitten päästiin muuttamaan, hieno fiilis kesti ehkä pari viikkoa, kunnes kaikki puuttuvat listat yms. pienet keskeneräisyydet alkoivat ärsyttää. Ja niistähän saatiin uusia riitoja aikaiseksi. Mies oli edelleen väsynyt, eikä yhteinen perhe-elämä enää tuntunut maistuvan kummallekaan. Minä löysin töistä itselleni "ymmärtävän kuuntelijan", jonka kanssa ajauduin suhteeseen. Se onkin sitten jo toinen tarina, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Avioeroa ei tullutkaan, liitto kukoistaa ja talo, vaikka ei enää upouusi olekaan, on aivan ihana!

Ihmiset luovuttaa nykyisin aivan liian helposti.