Kuinka kauan synnytyksen jälkeen mahasi pysyi isona?
Olin kuvitellut, että maha litistyy ennalleen sillä hetkellä, kun lapsi tulee ulos... Vasta nyt, viimeisilläni raskaana, sain tietää, ettei niin käykään. Mikäs siinä sitten, mutta ajattelinpa silti tehdä pienen kyselykierroksen:
Kuinka kauan sinulla meni, että vatsa ei enää näyttänyt valtavalta?
Kommentit (17)
kannattaa pistää tiukat housuliivit päälle heti kun kotiutuu
jo parissa päivässä. Parissa viikossa oli muuten normaali mutta muutama ylimääräinen kilo tietysti.
Minulla on urheilutausta, mutta mikään huippu-urheilija en todellakaan ole ollut. Joillain kavereillani, jotka eivät ole urheilleet ennen eikä jälkeen lapsen syntymän, maha on raskausmahan näköinen vielä 6-12kk lapsen synnyttyä.
Viikon kuluttua synnytyksestä naapuri kyseli, että eikö vieläkään ole syntynyt. Eli maha pysyi isona jonkun aikaa. Ristiäisten aikaan aloin olla vähän sinnepäin mitä ennen raskautta, tosin kaikin puolin pulskempi mutta muuten. Ei sitä mahaa kannata stressata. Toisilta se lähtee heti, toisilta siihen menee aikaa.
Mäkin kuvittelin ekan muksun jälkeen laittavani ihan omat housut jalkaan, kun vauva on syntynyt. Just joo. EI kannata ees kokeilla. Pelkästään lantion luut ovat raskauden aikana levinneet sen verran, ettei toivoakaan.. Saati sit se turvotus siihen päälle... :D
meidän suvun naisilla on vatsa hävinnyt vauhdilla kaikilta vaikkei mitään ole asian hyväksi tehty.
täysin kiinni geeneistä; meidän suvun naisilla on vatsa hävinnyt vauhdilla kaikilta vaikkei mitään ole asian hyväksi tehty.
Mä olin kuullut, että vauvamaha pysyy pitkään ja olin lähdössä sairaalasta mammahousuissa kotiin. Eihän ne pysyneet päällä. :D Omiin farkkuihin mahduin viikon sisällä.
Toisilla masu on toisaalta pitkään sen näköinen, ettei vauva ole vielä syntynytkään.
Lopputuloksen kannalta asialla ei liene merkitystä - se pitkään isona pysyväkin masu voi siitä litistyä ajan kanssa (vaatineeko sitten työtäkin?).
Riippuu raskauden painonnoususta ja ihon laadusta, että miten nopeasti palautuu ja mihin kuntoon.
2 ekalla kerralla, jätin mahan lähes kokonaan synnytysvuoteelle. Henkilökuntakin ihmetteli, että ei sitä yleensä ihan noin litteällä mahalla lähdetä. Kolmannesta jäi jo pussukka, jonka huomasi ja se häipyi noin 3 vkossa
Itseani harmittaa, kun jostain syystä olen lihonnut pikkuhiljaa joka synnytyksen jälkeen n. 10 kg ja raskausaikana taas selluliitit ovat hävinneet, vaikken ole pystynyt liikuntaa hankalien raskauksien vuoksi harrastamaan. Mulla noi hormonit toimii jotenkin käänteisesti. Tässä juuri noita viimeisiä 10kg laihduttelen, kun viimeisestä synnytyksestä 2v.
Että eipä siitä synnytyksen jälkeisestä litteästä mahasta ole ollut mulle pitkää riemua.
ja isona tulee varmaan pysymään hautaan saakka.
Nyt on puoli vuotta synnytyksestä, ja onhan se edelleen sellainen röllykkä. Ei ihan kamalan paha, mutta ei vanhat housut mene vielä kiinni - ja jos menevätkin niin vatsanahka roikkuu epäesteettisesti housunkauluksen yli. Ylipäänsä on tosiaan sellaista löysää löllöä, ihan erilaista kuin ennen. Ja helposti "pulpahtaa" vatsa esiin jos syö jotain ilmavaivoja aiheuttavaa tai ei jaksa seisoa ryhdikkäästi. Se varmaan kyllä helpottaa ajan myötä kun lihakset alkavat palautua. Ja ehkä tuo röllykkäkin katoaisi nopeammin jos ei joka päivä söisi suklaata...
Viikon kuluttua vatsa oli jo merkittävästi pienentynyt, ts. kukaan ei luulisi raskausvatsaksi.
Nyt synnytyksestä on kolme kuukautta. Vyötärönympärys on 5 cm isompi kuin aiemmin, mutta vatsa näyttää jo ihan hyvältä. Aloitin juuri vatsalihasten treenauksen ja ihan viikossa vatsa on taas litistynyt. Kiloja mulla on vielä muutama jäljellä.
Olen 40-v. ensisynnyttäjä, normaalipainoinen, aika liikunnallinen. Kävin kuntosalilla viikolle 34 asti ja tein myös vatsalihaksia kevennetysti.
Muistuttaisin vielä, että koko keho muuttuu raskausaikana ja esim. lantio levenee nivelsiteiden löystymisen ja rasvakudoksen lisääntymisen takia. Lantion palautumiseen voi mennä pidempi aika kuin vatsan.
eli alle viikon.
olenkin aina ihmetellyt että miksi jotkut voivottelee ettei se maha mihinkään synnytykseen katoa mutta kai se on sitten niin yksilöllistä.
Kun vatsaa tukevat lihakset eivät päässeet palautumaan. Alatiesynnyyksen jälkeen ei eriyisemmin enää näkynyt muutaman päivän kuluttua synnytyksestä.
...parissa viikossa painoin vähemmän kuin ennen raskautta. Tämä oli siis ihme itsellenikin, en todellakaan ole koskaan ollut mikään liikuntaihme:)
Edelleen röllykkä, sektiohaava tehty pystyyn ja sektiosta nyt 9,5v, tosin mun masussa oli kaksi, eli kaksoset sain, 2,8 ja 2,9kg, et aika isoja. Mun masunahka repes tosi ikävästi, ja se revennythän ei koskaan palaudu.
korkeintaan kuukausi. Löysää ihoa tuolloin oli vielä, mut ei se maha iso ollu