Jason on surkimus itkupilli mies!
Vieläkö on Mollyn kanssa yhdessä?
Yrittää antaa itsestään inhimillisen ja tuntevan miehen kuvan.
Tuli itse aikoinaan jätettyä ja oli rankkaa.
Miksi ei alunperin valinnun Mollya?
Kommentit (10)
Kuinka moni onkaan mennyt naimisiin sen "ihan hyvän" kanssa, vaikka sydän sykkinyt ihan toiselle henkilölle?! Tehty lapsi tai pari ja sitten erottu kun ei kestä rakkaudetonta elämää. Sillä aikaa se todellinen rakkaus sitten jatkanut omaa elämää, joten katkeruus iskee päälle...
ei olisi tarvinnut korjata tv-lähetyksessä. Kyllä se minusta aika mautonta oli ensin jättää toinen ja heti perään kosiskella toista. Jätkän rakkauden tunnustukset ainakin kokivat totaalisen inflaation.
miksi piti hoitaa homma kameran edessä.
olisiko ollut Melissalle helpompaa kotona vai oliko tuossa joku kikka kolmonen?
että se tiesi jo mitä oli tapahtumassa, koska ei olut yhtään surullinen siinä alussa vaan toiveikas ja iloinen, eikä ollut yhtään yllättynyt kun Jason pyysi uutta mahdollisuutta.
Oli varmaan etukäteen sovittu juttu ja puoliksi käsikirjoitettu.
että se tiesi jo mitä oli tapahtumassa, koska ei olut yhtään surullinen siinä alussa vaan toiveikas ja iloinen, eikä ollut yhtään yllättynyt kun Jason pyysi uutta mahdollisuutta.
Oli varmaan etukäteen sovittu juttu ja puoliksi käsikirjoitettu.
"onnesta" kyynelehti siinä alussa, ennen Jasonin tapaamista.
Hei, kyse on USA:sta, totta kai he suostuivat kameroiden eteen, jos kerta koko ohjelmaankin! Money talks tai sitten niin tiukka sopimus jo onnen ohjelman tekoa, ettei siitä paljon luisteta.
Kismittääkö palstan mammoja, ettei teidän todellinen rakas koskaan tehnyt mitään noin vaikeaa ja suurta teidän eteen vaan antoi olla vain tai mammat itse joutuneet vonkaamaan miestä? ;)
jakso oli kyllä aika koomista katsottavaa!
Eniten ihmettelin Mollyn reaktiota, jos olisi oikeasti jätetty tuolla tavalla, niin olisiko heti valmis uuteen yritykseen tuosta vaan?
Mutta Jason ja Molly ovat naimisissa, joten näköjään suhde sitte otti tuulta alleen.
En muista nimeä mutta sehän tuli vinkumaan kuinka EI olisi pitänyt kuunnella sydäntään vaan valita Jason sen lumilautailijan sijaan.
Sitten tämä tyhmä meni ja valitsi sen järkevän ja varman vaihtoehdon sen villin ja vapaan sijaan. Olisi heti vaan kuunnellut sydäntään ja valinnut sen mukaan eikä valmista kotirouva-pakettia.
Jotenkin niin tuntuu että toi oli fiksattu juttu, kun heti alkusiipeistä asti toitotettiin kuinka tämä on kaikkien aikojen dramaattisin ja ihmeellisin jakso ikinä. Enkä todellakaan olisi uskonut että Molly tai ketään nainen olisi noin helpolla syöksynyt suoraan syliin kuin jossain sadussa.
ennen kuin olisin Mollyn housuissa antanut Jasonille uuden mahdollisuuden, jos sittenkään. Siis varsinkin kun 5 minuuttia aikaisemmin vasta purki kihlauksen. Yök.
Mutta kuulostaa mielenkiintoiselta (ja sekavalta). Eikös joku referois, mitä siis tapahtui?
http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&cd=2&ved=0CCgQFjAB&url=http%3A…