Miten oppia luottamaan kumppaniin uudelleen?
En ole aiemmin ollut tilanteessa, jossa en voisi luottaa toiseen. Nyt kuitenkin hän on jäänyt niin monesta pienestä valheesta kiinni, että on vaikea luottaa enää ja mielessä pyörii mistä muusta hän saattaa valehdella.
Pieniä valheita on olleet esimerkiksi, että "en ole koskaan seurustellut kenenkään vaaleahiuksisen kanssa". Tiedän kaksikin hänen vaaleahiuksista exäänsä. Siihen hän vastasi, että ei nyt tiedä millaiset hiukset heillä oli.
Toinen esimerkki. "En koskaan ollut kihloissa hänen (yhden exänsä) kanssa." Siitäkin tiesin, että olithan ja siihen vastasi tuon saman, ettei muistanut oliko vai ei.
Kolmas esimerkki. Hänen exänsä valokuva. "En nyt muista kuka siinä mahtaa olla."
Miksi niin monesta mitättömästä asiasta täytyy keksiä joku valhe? Kun niistä valehtelee, niin ne ei tunnukaan enää mitättömiltä vaan siltä, että on paljon salattavaa.
Kommentit (12)
Miksi te puhutte noin paljon existä jos tuo pahaa mieltä se ettei enää muista tarkkaan mennyttä aikaa kun menty jo eteempäin . Tukkakin on helppo värjätä .
Patologinenvalehtelija? Eniten maailmassa ketuttaa valehtelijat. Ei kuulosta normaalilta miehesi, mieti mihin tuo voi viel
ä johtaa
omakohtaisesti, luottamuksen voi menettää vain kerran ja se oli sitten siinä.
Voihan sen oppia ja kaikessa oppimisessa harjoitus ja toistot ovat avainasemassa. Niitä sinulle on tulossa ilmeisen paljon, kun mies on nyt jo jäänyt kiinni useista valheista.
Neljäs esimerkki. Kerran hän sanoi, että ei koskaan tee yhtä tiettyä asiaa, ei kuulu hänen tapoihin. Melkein heti perään kertoo tehneensä monta kertaa niin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voihan sen oppia ja kaikessa oppimisessa harjoitus ja toistot ovat avainasemassa. Niitä sinulle on tulossa ilmeisen paljon, kun mies on nyt jo jäänyt kiinni useista valheista.
Mikä pakko on valehdella? Jostain sellaisesta millä ei pitäisi olla mitään väliä, niin siitä keksitään valhe. Vai tuleeko se valhe automaattisesti, niin ettei sitä itse edes tajua? Ap
Mitä jos hänellä on kaksi persoonaa jotka eivät tiedä mitä toinen tekee tai on tehnyt ?
Kysy häneltä onko tietoinen miksi sanoo vahvasti jonkun asian ja hetken päästä kiistää ? Vai onko vain stressiä ja hajamielisyyttä mikä teidän pitää vain hyväksyä keskustelun jälkeen ja ohittaa joka kerta jatkossa sen enempää asiaan huomiota kiinnittämättä .
Minulla oli tuollainen työpaikka ohjaaja . Aloin kirjoittamaan ylös antamansa ohjeet kun kuulin toiselta työntekijältä vahvistuksen että tekee tuota .
Näytin ohjaajalle kirjoittamani ohjeet jos hän toisena hetkenä oli sitä mieltä että tein väärin ja hän ei ole noin neuvonut .
Miksi kukaan edes haluaisi oppia luottamaan valehtelijaan?
Pahenee vaan ajan kuluessa. Pelasta itsesi.