Rakastan lapsiani, mutta

voin myös sanoa vilpittömästi viihtyväni heidän kanssaan, enkä koe äityttä mitenkään raskaaksi.

Olin juuri täyttänyt 19 v kun sain ensimmäisen lapseni, toisen sain 22-vuotiaana. Tässä vaiheessa jäin olosuhteiden pakosta yksinhuoltajaksi.

Lähdin opiskelemaan, sain mieleisen ammatin, tapasin ihanan miehen, menimme naimisiin, saimme kolmannen ihanan lapsen.



Päivääkään en ole lapsiani katunut; jokainen heistä on toivottu ja rakastettu.



Nyt lapset ovat "jo" ikähaarukassa 9-16 v ja arki toki paljon helpompaa kuin pienten kanssa. Ihanaa tämä äitiys on, lapset ovat mahtavia!

Enempää emme lapsia halua; nämä riittävät meille hyvin.