Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaikuttaako toisen raha-asiat ja säästöt siihen, kenen kanssa voit luusi lyödä saman katon alle?

yllätysten yö
04.02.2023 |

Olen tutustunut erääseen ihmiseen, joka on aikaisemmassa elämässä tienannut aivan keskivertohyvin ja kerryttänyt näin ollen myös eläkettä, kuten kuka tahansa muukin työssäkäyvä ihminen. Valitettavasti hänellä on kohtuullisen hyvistä tienesteistä huolimatta raha polttanut aina näppejä ja loppujen lopuksi nelikymppisellä ihmisellä ei ole maksettua omaisuutta kuin asunnossa kiinni noin 40 000 euroa. Loput on normaalissa kodin irtaimistossa kiinni eli niitä ei kannata tähän edes laskea. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä ja vielä ei ole tietoa, tuleeko tuolla elättämään itsensä.

Tuo raha-asia hivenen häiritsee, koska eläkeikä siintää itse kullakin parinkymmenen vuoden päässä ja itse ainakin siinä vaiheessa asua velattomassa asunnossa, jonka lisäksi aion kerryttää säästöjä lisää. Eläkettä, jos sitä nyt siinä vaiheessa vielä maksetaan, tulee tämän hetkisen tiedon keskivertoa mukavammin.

Häiritsisikö teillä tällainen yhtälö? Tietenkin itselläni olisi haave, että olisi mukava myös asua omakotitalossa mukavan ihmisen kanssa, mutta en ole silti ollenkaan varma, haluanko tällaiseen soppaan lusikkaani lyödä. Voin siis asua itseksenikin, hyvät puolet siinäkin, mutta joskus "vanhankansan" yhteistalouskin tuntuisi tietenkin mukavalta ajatukselta.

Mitä mietteitä tämä herättää ja onko teille mitään väliä, mikä sen puoliskon rahatilanne on?

Kommentit (23)

Vierailija
1/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en nyt näe mitään soppaa asiassa, jos toinen on kuitenkin aina hoitanut asiansa. Eli ei ole vippivelkoja eikä ulosotossa.

Kaikissa ammateissa nyt vaan ei hillittömästi säästöjä kerrytetä, valitettavasti.

Vierailija
2/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies: kunhan toinen hoitaa oman osansa menoista tai ainakin osansa tulojen suhteessa, kaikki ok!

Nainen: miehen on tienattava vähintään yhtä paljon kuin minä ja hänellä on oltava vähintään yhtä paljon säästöjä kuin minulla, muuten no deal!!!1

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näkisin ongelman vain jos toisen rahankäyttö on holtitonta, laskut maksamatta, raha aina loppu ja sitä pitää tuon tuostakin jostain lainata.

Vierailija
4/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis hän on mies ja tienannut vuosia noin 50 000 - 60 000 euroa vuodessa, eikä ole lapsia. Nautiskellut elämästä ja säästäminen jäänyt vähäiseksi. Ei ole kuitenkaan missään velkavankeudessa, eli ei ulosotossa eikä pikavippejä.

Vierailija
5/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin ulkopuolisena näkisin noilla tiedoilla, että teillä on kovin erilaiset perusluonteet ja elämäntavoitteet. Toinen on varautuja ja suunittelija ja toinen hetkessä elävä. Itse en uskoisi tuon yhtälön toimivan pitemmän päälle. Luultavasti kumpaakin alkaisi häiritä toinen liika erilaisuus.

Vierailija
6/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän on erilainen, mutta yllättävän monessa isommassa asiassa meillä on kuitenkin samalaisia näkemyksiä ja tulemme arjessa hyvin toimeen.

Itse olen iän ja avioeron myötä havahtunut ottamaan raha-asiat haltuun ja haluan säästää enemmän. Lähinnä kai on havahtunut siihen, että yksineläjänä ja kun olet vastuussa myös lasten menoista, ollaan hyvin ohuella jäällä, jos tulee lomautuksia, sairastumisia, työttömyyttä sun muuta, kun sulla ei ole enää sitä toista puoliskoa, johon voisi nojata tuollaisina hetkinä. Toisaalta myös, palkka on kasvanut ajan myötä, työtehtävät menneet vaativammaksi, joten sitä verellä ja hiellä tehtyä rahaa on alkanut myös arvostamaan enemmän. Rahalla on hinta, jonka tuntee nahoissaan, jos tili menee yli keskiverron.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En katso pankkitilin saldoa tai palkkakuittia, mutta harkitsisin vakavasti jos ihmisellä ei olisi mitään kontrollia. Esim. ottaisi isoja ja turhia lainoja ilman maksukykyä säännöllisesti tai olisi juuri päätynyt isoon ulosottoon. En halua sotkea omiakin raha-asioitani

Vierailija
8/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuorempana raha ei ollut tärkeää, rakkaus oli tärkeämpää ja vetovoima toiseen. Nyt kun ikää on tullut reilusti, on pankkitilillä merkitystä, en lähtisi suhteeseen tyhjätaskun kanssa.

Nuorempana voidaan yhdessä lähteä vaurastumaan, mutta kun ikää on, pitäisi ainakin minun kumppanillani olla rahaa. Pitäisi löytyä samantasoinen kumppani. Minulle on kertynyt omaisuutta joten odotan sitä myös toiselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä.

Minä en anna rahojani naiselle. Enkä nosta naisen elintasoa.

Vierailija
10/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kyllä aika tärkeää että puolisoilla olisi samantapainen taloudellinen ajattelutapa. Älä ainakaan pistä kaikkea yhteiselle tilille. Paras olisi yhteinen huushollitili ja muuten kumpikin hoitaisi omat taha-asiansa niin ei sitten tulevaisuudessa harmita. Omaa rahaa saisi kumpikin sitten käyttää miten itse haluaa kysymättä lupaa toiselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et esittele koko yhtälöä vaan vain hänen puolensa siitä. Se kyllä vähän häiritsee.

Vierailija
12/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tarvit toista unelmiesi toteuttamiseen? Hanki itse se unelmakoti eläkkeellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos rahankäyttötottumukset on täysin erilaiset, tulee parisuhteessa kiistaa väistämättä.

Vierailija
14/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei säästöt, tulot tai niiden puute vaan se, miten rahaa käyttää. Parempi köyhä ja antelias kumppani kuin rikas ja pihi. Kumpikin on nähty ja koettu.

Nykyisen kanssa on ollut monta riitaa, mutta ei koskaan rahasta, vaikka taloudellinen tilanne on vaihdellut kovasti ja ollut jossakin elämänvaiheessa hyvin ankea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei säästöt, tulot tai niiden puute vaan se, miten rahaa käyttää. Parempi köyhä ja antelias kumppani kuin rikas ja pihi. Kumpikin on nähty ja koettu.

Nykyisen kanssa on ollut monta riitaa, mutta ei koskaan rahasta, vaikka taloudellinen tilanne on vaihdellut kovasti ja ollut jossakin elämänvaiheessa hyvin ankea.

Mieluummin köyhä ja säästäväinen kuin hyvätuloinen tuhlari.

Vierailija
16/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edellisten kanssa samaa mieltä: raha on lähes merkityksetöntä, mutta rahankäyttötavat eivät.

Entisen miehen kanssa tuli pitkässä juoksussa ahdistus erilaisista arvotuksista: hän kaipasi statusta ja omaisuutta, mulle on aina riittänyt että on kyllä likvidiä rahaa tilillä yllättäen iskevän sapattivuoden tarpeiksi ja turvallinen mieli, mutta ei omaisuutta tai velkaa eikä maallisia huolia. Nykyinen kumppani on myös "köyhä" , mutta velaton eikä ikinä elä kädestä suuhun, vaan säästöissä on aina sen verran että mieli on vapaa.

Ehkä hetkessä eläjä ja eläkeikää suunnitteleva on aika kaukana. Puhua ainakin kannattaa.

Vierailija
17/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten aiemmin joku totesi, omaisuuden määrällä ei ole merkitystä, kunhan elää normaalisti eikä yli varojensa. Sairaalloisen pihiäkään en haluaisi. Enkä ap:n kaltaista mammonan laskijaa, arvomme olisi liian erilaiset.

Vierailija
18/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisella pitäisi olla vähintään pari miljoonaa tilillä.

Vierailija
19/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Absolut, det är jätte viktigt.

Vierailija
20/23 |
04.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En rupeaisi millekään tuhlurin kanssa. Tuossa ei tarvitse tulla kummoista kuprua, kun toinen on pulassa rahan suhteen. Itse olen rahasta tarkka, saan säästöön, mutta käytän rahaa myös kivoihin juttuihin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kuusi