Apua mielenterveysongelmiin
Taustaa sen verran, että olen 28v kahden lapsen äiti. Olen viimeisenä 2 vuotena (viime vuonna paheni) kärsinyt jonkin tasoisesta ahdistushäiriöstä. Erosin aikoinaan esikoisen isästä suht sovussa. Kuopuksen isä ei halunnut olla osa meidän elämää ja jätti meidät ollessani raskaana. Sittemmin palannut tyttärensä elämään. Tuo ikävä kokemus on jättänyt jälkensä, kun saanut kuulla kuinka riittämätön ja huono ihminen olen. Mietin ihan jokaista liikettä ei päivittäin etten vaan ole hirveä ihminen yhtään kenellekään. Asetan muiden tarpeet edelle ja koko päivä menee ollessa "tarpeeksi hyvä". Opiskelen samalla eikä siitä tahdo tulla mitään, kun keskittyminen on 0. En edes uskalla enää avata suuta ryhmätehtävissä,kun mietin onko sanomani oikein vai ihan tyhmä. Tähän on tullut myös kiusallinen vaiva, nimittäin hikoilu reisien ja alavatsan kohdalta jolloin housut saattavat olla ihan märät pelkästä jännityksestä esim uskallanko avata suutani. En myöskään ole enää pystynyt pitämään lähimpiin ystäviin yhteyttä, koska yhteydenpito ahdistaa. Onko jollakin ollut vastaavaa ja mistä lähteä liikkeelle "korjaamaan" ongelmaa?
Kommentit (2)
Jos syöt e-pillereitä, niin ne voivat vaikuttaa mielialaan ja tehdä mielen tosi herkäksi tavallisissakin tilanteissa.
Koita tutustua itseesi ja todellisiin ajatuksiisi.
Mitä sinä haluat?
Mitä jos muilla ei olisi yhtään mitään mielipiteitä, niin mitä sinä haluaisit?