Eroahdistus-häiriö kouluikäisellä? Kokemuksia?

Siis miten ihmeessä täällä löytyy tuollaisia kommentteja. Joku kysyy jeesiä ja sitten täällä jotkut elämäänsä katkeroituneet antavat todella mielenkiintoisia kommentteja. Jaksamista keskustelun avaajalle. Fiksujakin kommentteja toki löytyy.

mutta yrittäisin varmaan kouluttaa lasta vähitellen. Aloittaisin kuitenkin pienemmillä asioilla (jos nekin siis jo vaikeita) kuin jättämällä heti yökylään. Jäisi siis aluksi pariksi tunniksi, sitten koko päiväksi, sitten joskus vietäisiin iltapäivällä ja jäisi nukkumaanmenoajan "yli" ja sovittaisiin, että vanhemmat tulevat hakemaan esim klo 23 ja vievät (toivottavasti nukkuvan lapsen) kotiin. Jos tämä siis mahdollista, autottomassa perheessä ei ainakaan onnistu... Tai vaihtoehtoisesti vanhemmat voisivat tulla myös yöksi sinne mummolaan (hyvin ansaitun vapaan illan jälkeen). Ja sitten vasta kokeiltaisiin kyläilyä aamuun asti.



Itse yrittäisin kuitenkin pikku hiljaa tehdä asialle jotain. Tiedän lapsen, joka haettiin rippileiriltäkin kotiin nukkumaan yöksi, kun ei voinut nukkua poissa kotoa...

joo,vois sekin olla ihan hyvä juttu.mutta taitaa olla nuokin aika kuormittuneita palveluja muutenkin,saati,jos sinne lähtee parit viettämään "kahdenkeskistä aikaa". En maininnut siis,että suhteemme olisi mitenkään karikolla,kaipaamme vaan aikaa yhdessä. Ja arkivapaasta ei ole varsinaisesti hyötyä kahdenkeskeistä aikaa ajatellen,koska kotona on kuitenkin vielä pikkusisaruskin. koulupäivätkään ei kestä nuilla alakoululaisilla kovin montaa tuntia. Ja 3 on siis ap. Ehdotuksia otan silti vastaan ihan mielelläni,siis miten toimia tuon 9-v kanssa ja miten saada myös aikaa parisuhteelle. ap

Ja kai olette lapsia hankkiessanne tajunneet, että joudutte heidän kanssaan asumaan seuraavat 18 vuotta?

Paljonko miehesi viettää aikaa lapsen kanssa kahdestaan, kuinka usein esim. ovat viikonloppuja ilman sinua? Entä oletteko koskaan yökylässä isovanhempien luona koko perhe tai sinä ja lapsi/ mies ja lapsi? Vähitellen totuttamalla lapsen arkuus helpottaa. En pakottaisi yöhoitoon, jos ei ole ihan pakko vaan miettisin muita tapoja hoitaa parisuhdetta. Lapsen vahti voi tulla teille kotiinkin niin että tulette yöksi kotiin tai voitte lähteä pikkumatkalle isovanhempien kanssa ja jättää lapsen välillä heidän hoiviinsa.

olet aika lähellä sitä,mitä on itsekin ajateltu.siis on mietitty,et pikkuhiljaa aletaan vaan jättää lasta.ei mitenkään kerralla riuhtaisemalla,vaan vähitellen.nyt on esim.suunnitelmissa isovanhempien tulo meille yöksi,josta me sitten kävisimme illan poissa esim. elokuvissa. siitä vois sitten erossa oloa pidentää vähitellen.Toivoisin tietysti sitä,etten tee virhearvioita ja itse pahenna tilannetta. ap

Minkäikäinen se pikkusisarus on?

lapsia yhteensä kolme. vanhin 11 v. nuorin 2.

ja tottakai lapset on hankittu ihan tarkoituksella ja sillä mielellä,että ovat meillä 18-v ja toivottavasti vielä paljon pidempäänkin (ei nyt kotona asumassa tietysti ). Eikä tässä nyt ole kyse mistään katumuksesta lasten hankinnan suhteen,vaan ihan käsittääkseni terveestä halusta viettää aikaa rakkaan puolison seurassa.Tästä voidaan tietysti olla taas niin montaa eri mieltä,mutta itse koen,että elämään saa mahtua myös parisuhde ja rakkauselämä,vaikka on lapsiakin!? Ja hoidamme suhdetta toki iltaisin ja muulloinkin,kun vaan on rauhallista,esim keskustelemme paljon,yms... mutta se ,joka haluaa ymmärtää,ymmärtää kyllä,mitä nyt tarkoitan tällä kahdenkeskisellä ajalla. Ja se ei ollut edes asian ainut ongelma,vaan myös se,että lapsi itse kärsii ahdistuksestaan . Ja myös hänelle apua haluaisin. ap

aikaa vietämme perheenä aina kun mahdollista.olemme joskus myös yökylässä isovanhemmilla ja hekin meillä.

Pankaa koululaiset kouluun ja pienin mummolaan. Siinä on sitten useampi tunti rauhallista aikaa päivällä. Tuskin se sinunkaan sonnisi ympäri vuorokauden muutenkaan jaksaa.

mutta suhteemme nyt ei perustu pelkkään seksiin,joten ei ole nyt ainoastaan siitäkään kyse. Asiaa nyt voidaan vääntää ja kääntää miten päin vaan...Yhteinen aika,seksillä tai ilman, olisi siis mukavaa ja tarpeellista kaiken tohinan keskelle.Ja se siinä ehkä harmittaakin,kun se olisi ihan mahdollista ja jopa yksinkertaista,jos ei olisi tuota ahdistus-ongelmaa lapsella. Joten sen asian tiimoilla nyt keskustelua lähinnä hakisin.Mutta voi olla,ettei satu nyt kellään olemaan täällä tietoa tai kokemusta?

älä ainakaan pakota! Paljon turvallisuutta kotona, niin uskoisin tuon menevän ajallaan ohi.



Luulen kuitenkin, että tuossa voi vähän auttaakin. Kutsukaa kavereita kotiin ja anna mennä kavereitten luo. Isomman sisaruksen esimerkkikin auttaa. Käykää koko perhe yhdessä joissain lastentapahtumissa, kirjastossa, elokuvissa tms., jos lapsi vaikka kiinnostuisi kodin ulkopuolisista jutuista. Mummu voisi kutsua lapset keskenään vaikkapa leipomaan.



Muista, että lapsi on vielä aika pieni. Olisi hyvä, jos hän voisi olla erossa omasta halustaan eikä vanhempien niin määräämänä. Lapsen itsetuntoa kannattaa kasvattaa, niin että hän tuntee selviävänsä asioista itse.

saa nukkua meidän huoneessa,koska ei halua nukkua yksin.minä olen toistaiseksi ollut nyt kotona hoitamassa kuopusta,joten ei ole yksinäisiä iltapäiviä koulun jälkeen.Tämä voi toki osaltaan vaikeuttaakin lapsen kasvua reippaaksi? Mutta lapsi siis menee kavereiden luoksi päivällä ja on sosiaalinen ja täysin normaali käytöksinen muutenkin kavereiden joukossa. Nukkuminen ja ero äidistä ilta-aikaan tai yöllä on suurimmat vaikeudet,joihin oikeasti reagoi vahvasti.Myös yksinolo ja kaikenlainen pakottaminen ( syömiseen,nukkumiseen,tms liittyen)ahdistaa.

voisi kyllä kokeilla, että mummu tulisi teille yökylään ja te vanhemmat menisitte kahdestaan elokuviin. Iltaa voisi valmistella etukäteen lasten kanssa ja keksiä lapsillekin kotona jotain erityiskivaa puuhaa, superhyvää ruokaa ja vaikka siskonpeti olohuoneen lattialle löhöilyyn ja telkkarinkatseluun. Voisi toimia myös kavereitten kanssa illalla. Sitten joskus myöhemmin vasta yön yli.

Jos äiti aina nukuttaa ja lapsi kaipaa syliä ja haleja kovasti ennen nukahtamista, niin siitä voisi vähän opetella eroon. Meillä vuoroteltiin nukutuksessa miehen kanssa, vaikka se välillä aiheuttikin prostestointia. Samaten olen reippaasti ollut iltaisin poissa kotoa, vaikka siitäkin lapset välillä ovat inisseet. Niinpä meillä ei ole ongelmana se että joutuvat menemään nukkumaan ilman äitä tai isää, vaikka etenkin esikoinen pelkää kyllä yksin nukkumista edelleen...

meillä pojalla samanlaisia "oireita" oli 7-8 vuoden iässä. Juttelin kahdenkesken ja kerroin miksi haluan omaa aikaa.Poika ymmärsi asian hyvin. Kyselin että pelottaako joku, ei alkuun myöntänyt mutta myöhemmin selvisi että pelkäsi minulle tapahtuvan jotain pahaa, onnettomuus tms.

Siitä meni jokunen viikko ja kannustin poikaa yökylään ja kerroin että minulla on meno johon lapset eivät voi mukaan tulla.



Vein sitten yökylään ja illalla vielä soiteltiin.

Hyvin meni ja eroahdistus alkoi pikkuhiljaa helpottamaan.



Suosittelen että pieniä aikoja on mummolassa tms. Ja jätät välillä kotiin pieneksi ajaksi yksin tai sisarusten kanssa.



Koita saada myöskin syy selville ahdistukseen.



Lapsenkin tarvitsee opetella itsenäisyyttä. Tällä en tarkoita että usein on oltava hoidossa jossain mutta sellainen jatkuva "roikkuminen" vanhemmissa on raskasta.



Kannusta vierailemaan myöskin kavereilla leikkimässä. Kyllä se pian helpottaa, onneksi on kännykät niin yhteydenpito sujuu paikasta riippumatta!

että meillä olen minä ollut enemmän aina läsnä ja lasten "saatavilla" ihan miehen töiden takia. ehkä se osaltaan vaikeuttaa eroa äidistä,on tavallaan kasvettu niin kiinni.Kiitos kaikille vastanneille,nyt poistun ulos.katselen ketjun vielä myöhemmin,jos jollain olis noussut vielä ajatuksia. me luultavasti edetään nyt pienin askelin totuttelemalla asioihin,kuten olin suunnitellutkin.

:)

kuten meidänkin lapsella on.eli pelkää,että jos on erossa äidistä,äiti esim kuolee tai loukkaa itsensä pahasti.. :( ap

on lapsen siirtyminen nukkumaan omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen. Siellä nukutaan koko yö, ei tulla välillä vanhempien väliin. Jokin palkkiojärjestelmä motivoimaan lasta tämän harjoittelussa. Kun lapsi huomaa, että pärjää yön omassa huoneessa ja saa tästä itseluottamusta, voi sitten alkaa yökyläilyä isovanhmepin luona harjoittelemaan.

Itse olin lapsena samanlainen. Muistan vieläkin, kuinka ajatus yökyläilystä mummolassa ilman vanhempia sai aikaan hirvittävää ahdistusta. Minusta vanhempani tekivät fiksusti, kun eivät pakottaneet.



Olin muistaakseni noin 11 tai 12 kun asia alkoi helpottaa, ja yläasteiässä kyläilin missä vain vaikka kuinka monta yötä. Totta on, että vanhempani eivät siis saaneet "lomaa" minusta yli kymmeneen vuoteen, mutta yhdessä ovat edelleen. Ja toki silloin 80-luvulla ei puhuttu niin paljon että pitäisi saada parisuhteella omaa aikaa, vaan oli aika yleistäkin, että perheenä tehtiin kaikki yhdessä.



Mutta summa summarum: olen kiitollinen vanhemmilleni, että he katsoivat asiaa täysin minun näkökulmasni.