Miten lapsen nimi ilmoitetaan, jos ei pidetä ristiäisiä?
Ollaan päätetty jättää kolmas lapsi kastamatta, koska ei ole kummeja. Miten nimi ilmoitetaan ja minne? Voiko tehdä netissä?
Kommentit (14)
saattaa tänä päivänä riittää. Päätöksen tekee vissiin kirkkoherra. Mikä onkin kyllä hyvä juttu, koska ei kaikilla ole niin läheisiä välttämättä monia.
me otetiin kolmoselle samat kummit kuin ekalle, olis tuntunut NIIIIN pahalta jättää pienin kastamatta.
Maistraatista lähetetään automaattisesti paperit nimenantoa varten.
tuskin kirkkoon kuuluville
Perustiedot
Lapsen nimen rekisteröinti
Lapsen vanhempien tai huoltajan on ilmoitettava lapsen nimet ja äidinkieli väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä.
Vanhemmat merkitsevät tiedot saamalleen esitäytetylle lomakkeelle, joka palautetaan sille maistraatille, jonka toimialueella lapsen äidillä on kotikunta tai väestökirjanpitokunta.
Jos lapsi otetaan evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnan jäseneksi, lomake palautetaan kastavalle papille, joka toimittaa sen edelleen ao. seurakunnalle.
mutta halutaan pitää ristiäiset hänellekin! En sitten tiedä kuinka nuo kummit saadaan järjestymään...
tuskin kirkkoon kuuluville
se sit annetaan kastavalle papille tai lähetetään maistraattiin.
Ap teille lienee tullut se kaavake, siinä pitäs olla ohjeet kuinka toimia.
Juuri tänään saatiin viikon vanhalle henkilötunnus :)
kirkkoon kuulumisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Mastraatista nimenomaan tulee paperit kaikille, myös kirkkoon kuuluville.
Juuri tänään saatiin viikon vanhalle henkilötunnus :)
mulla vaan ei oo mitään muistikuvaa tuollaisesta paperista =)
kuutonen
Ai niin, tuliko se lappu kotiin postissa? Olen ihan unohtanut.
Ei kastamatta jättäminen mitenkään pahalta tunnu. Ainoastaan se harmittaa, kun ei ole sit mitään juhlia tälle. Mutta onhan sekin tavallaan helpotus, ei tarvi siivota eikä leipoa.
ap
Nimiäiset voi ja on kivakin pitää, vaikka ei kirkkoon kastettaisikaan.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 21:08"]
mut jos ei suostu?
[/quote]Suostu mihin?
Netistä en ole varma, tsekkaa.