Mä olen niin väsynyt ton meidän tenavan kanssa!

Voi että! Ensinnäkin voimia sinulle! Ei kuulosta helpolta keissiltä. Voitko saada välillä jotain muuta oitamaan lastasi, esim. mml:n lapsenlikkaa tai jotain tuttua. Perheneuvolasta kannattaisi kysyä vinkkejä millä pojan menoa voisi hillitä. Vielä kerran: voimia!!!

mun lapsi oli samanlainen. Tai tavallaan on vieläkin, nyt 6 v on jo vähän järkeä päässä, ettei ole ihan niin perässä vahdittava, mutta edelleen ryntäilee, säntäilee, juoksee (ei koskaan kävele) yms yms niin että saa liikenteessä, kaupoissa yms olla koko ajan sydän kurkussa, että jää auton alle, törmää johonkin, kaataa jonkun mummon kumoon vahingossa yms. On kuulemma ihan normaali, ei mitään erityis-diagnoosia yms. Tsemppiä sulle, itseani jo hymyilyttää nuo ajat, kun ei voinut muuta elämässään tehdä kuin juosta lapsen lapsen perässä, mihinkään kerhoon oli ihan turha mennä kun oma lapsi vaan karkaili, juoksi ja kiipeili, ja itse juoksit sen perässä, ja muut kerholaiset istui vanhempien kanssa ringissä leikkimässä sormileikkiä ja laulamassa tyynen rauhallisesti. Sua ei naurata, tiedän, ei muakaan silloin vielä naurattanut. Onneks aika on armollinen ja kultaa muistoja, ja nyt jo hymyilyttää nekin ajat.

ps. ihmettelen kuitenkin, että päätit hankkia toisen lapsen näin lyhyellä ikäerolla??

Kiitti teille sympatioista!

Viesti karkasi ennenaikaisesti.. mutta huojentavaa kuulla, että muillakin samanmoisia kokemuksia kun tuntuu, ettei kellään koskaan yhtä vilkasta. Kerhoissa ei viitsi edes ruokaa tarjota kun muut syöttävät omiaan, on satavarmaa ettei meidän keskity vaan viskaa ruuat menemään ja pomppaa tuolista riehumaan.



Siinä vaiheessa kun päätettiin antaa toisen tulla, tämä esikoinen ei ollut ihan yhtä mahdoton. Vilkas ja vaativa kyllä, mutta meno on iän myötä vaan hullummaksi mennyt - tuo nopeus ja taidot, kun ehtii ja pääsee, kiipeää, keksii ja kerkiää. Fyysisesti vielä jaksaisi, mutta henkisesti kaameampaa: koko ajan sydän kurkussa, milloin jotain sattuu. Neuvolassa katsottu että ihan normaali lapsi kuitenkin, nauravat että "touhukas on..." mutta etteivät ole ylivilkkauksiin viitanneet, oppii hienosti asioita jne.

Miten selviän kun toinenkin syntyy?!

Mun oma lapsi on vasta vuoden ja aika rauhallinen, et tää on ehkä tyhmä kommentti, mut sanon silti, et voisiko tällaisten lasten kohdalla myöhemmin olla apua siitä että menisivät urheiluseuraan? Siellähän se meno on pienten lasten suhteen ihan pelkkää leikkiä ja riehumista eikä mitään olympiakullan ajattelua, joten ehkä sitten vähän myöhemmin sellaiseen pääsisi purkamaan energiaa?? Ja ainakin äiti saisi silloin olla rauhassa :D



Oikeesti, yritä kestää ja löytää rauhoittamiskeinoja ja omaa aikaa sen minkä voit.

liikunnallisten harrastusten pariin. Käännä "tappio voitoksi", niin sanotusti, ja ole iloinen siitä, että lapsesi on liikunnallinen eikä laiska sohvaperuna. Tätä mäkin olen hokenut itselleni kuin mantraa ;) Oma ikiliikkujani on käynyt jo monta vuotta temppukoulua ja harrastanut pari kesää jalkapalloa, ja molemmissa pärjää ja loistaa ja on saanut todella paljon positiivista palautetta. Näen sen hyvänä asiana senkin takia, että lapsi edes joskus jossain (niin paljon joutuu kieltämään ja torumaan lasta tästä "liikunnallisuudesta" ja "aktiivisuudesta") lapsi saa positiivista palautetta juurikin noista asioista. Lisäksi sitä energiaa saa purkaa siellä ihan luvalla. Ongelmana on aluksi pienen lapsen kohdalla tietysti se, että pystyy kuuntelemaan ohjeita, ja toimimaan niiden mukaan, eikä alkaa säätämään ja keksimään omia leikkejä ja juttuja harjoituksissa kuten näillä ikiliikkujilla tahtoo olla tapana... t nr 3, myös ikiliikkujan äiti

Kyllä se siitä helpottaa. Muista vain itse pysyä rauhallisena ja pitää lapsella jonkinlaista rytmiä. HUolehtia että syö kunnolla(namut, limut ym sokerimössöt pois)Ja että nukkuu riittävästi. Lapset kasvaa koko ajan ja kaikki helpottuu. Kun olte viisikymmentä v, kaipaat vielä nykyistä elämääsi...vaikka jouduitkin juoksemaan...

lapsellasi saattaa myös olla jokin neurologinen sairaus jolle itse ei mahda mitään ja joka ilmenee vasta myöhemmällä iällä, esim aspergerin oireyhtymä. Ole nyt vain tyytyväinen ettei lapsesi ole esim down. yritä vaikka ulkoilla tai käydä jossain missä saa purkaa eneg´rgiaa. jos olet uupunut HAE APUA.ÄLÄ VAIN LYÖ LASTA tms koska jos asperger, tilanne vain pahenee kun itse hermostut. näin se on

Koska? Lapsi 5v ja tänään mm estänyt meidän vauvaa nukkumasta, kaatanut mehua olohuoneen matolle, värjännyt makuuhuoneen lattiaa jne.. Ja siis oli 2v tuollainen myös kuin ap:n lapsi, mennyt aina vain villimmäksi... Väliin hyviä kausia, mutta sitten taas...

pieni villi-ihminen! Poika täyttää kohta 2 vuotta ja kovin on meneväinen ja touhukas tapaus. Huoh. Koko ajan saa vahtia kun on niin kova mm. kiipeämään keksii milloin mitäkin hömpötyksiä. Keskittymiskyky "rauhallisiin" leikkeihin on kovin mitätön...



Meillä on myös kahden kk:n ikäinen vauva, ja päivät onkin melkoista hulinaa: lähes koko ajan joudun komentamaan esikoista olemaan kunnolla, kun "perus"touhukkuuden lisäksi on tietysti mustasukkainen vauvasta, ja uhmaikäkin tuo haastetta päiviin. Ja komentamisen lisäksi saan lähes koko ajan yrittää keksiä jotakin luvallista tekemistä pojalle, ennen kuin hän edes ehtisi keksiä jotakin älytöntä... Eli tavallaan koetan olla "askeleen edellä" poikaa, ja näin yrittää välttää nalkuttamisen ja kieltämisen ja haaverit. Eli ei ole helppoa. Ja koti on tietenkin siistitty turvalliseksi ja esim. mitään koriste-esineitä/ särkyviä yms. ei luonnollisestikaan ole käden ulottuvilla. Onneksemme vauva on tosi rauhallinen luonne, ja monesti hymyillen seurailee isoveljen touhuja

eli lisäystä vielä, että meillä on onneksi tukiverkkoa auttamaan lastenhoidossa.



ja vaikka tämä onkin melko rankkaa aikaa, niin aivan ihanaa silti, päivääkään en vaihtaisi pois