Mietin, että ottaakohan ystäväni minuun enää yhteyttä?

Tuskin

Mikä siinä sitten on, ettei voi antaa vaan haihtua. Omassa tapauksessani exä halusi olla yhteyksissä, minä en halunnut enää jauhaa vanhoja asioita ja annoin yhteydenpidon kuihtua kun havaitsin että voin henkisesti huonommin ollessani hänen kanssaan yhteyksissä. Tässä tapauksessa luulisin ainakin syynkin olevan selvä.

Mikä siinä suoraan puhumisessa ja kysymisessä on niin vastenmielistä?

Ehkä hän odottaa viestiäsi.

Eräs ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä, oli se aloitteellisempi osapuoli. Otin itse sen jälkeen pari kolme kertaa yhteyttä, mutta en kehdannut enää noiden kertojen jälkeen, kun ajattelin, että syystä (jota en tiedä) lakkasi olemasta aloitteellinen/pitämästä yhteyttä.

Pitkäaikainen ystävä. Harmi että muuttunut käytös sai välit viilenemään.

Minä olen tehnyt saman, eikä kiinnosta miksi näin kävi, vika ei ollut minussa vaan siinä osapuolessa joka ei ottanut yhteyttä kun itse en viitsinyt enää olla se aktiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä suoraan puhumisessa ja kysymisessä on niin vastenmielistä?

Joku syvälle kaivautunut pelko ettei haluta loukata toisia. Vaikeahan sitä on tietty suorapuheisten ymmärtää.

Itse en ole koskaan yhteydessä ystäviini jos ei minulla ole oikeaa asiaa. Vastaan kyllä mielelläni kun minuun otetaan yhteyttä, mutta en panisi pahakseni vaikka ei vuosiin kuuluisi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä suoraan puhumisessa ja kysymisessä on niin vastenmielistä?

Joku syvälle kaivautunut pelko ettei haluta loukata toisia. Vaikeahan sitä on tietty suorapuheisten ymmärtää.

Jos pelko vaikuttaa negatiivisesti elämään, sitä voisi olla aiheellista työstää.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tehnyt saman, eikä kiinnosta miksi näin kävi, vika ei ollut minussa vaan siinä osapuolessa joka ei ottanut yhteyttä kun itse en viitsinyt enää olla se aktiivinen.

Miksi se olisi vika jos hänkään ei jaksa pitää yhteyttä?

Ikävä sanoa, mutta itse en enää perheellisenä niin kaipaa ystäviä. Sukulaisista ja toisaalta yksinolosta on tullut entistä tärkeämpiä eikä aika ja jaksaminen enää riitä laajaan ystäväpiiriin. Aika aikaa kutakin.

Minä en pidä yhteyttä mutta se ei tarkoita ollenkaan että en haluaisi, en pitäisi toisesta tms., en vain ole luonteeltani sellainen. Tiedän että tää on väärin, ja että jos todella haluaisin pitää huolta ystävyyssuhteista niin mun pitäis pitää yllä kontakteja. Sanon vaan siks tän, että ihmisiä on monenlaisia ja ei se aina tarkota että sussa ois vika tai että nimenomaan ei halua olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä suoraan puhumisessa ja kysymisessä on niin vastenmielistä?

Joku syvälle kaivautunut pelko ettei haluta loukata toisia. Vaikeahan sitä on tietty suorapuheisten ymmärtää.

Siksi suorapuheinen kysyy, että voisi ymmärtää. Aivan ihme vähättelyä, että suorapuheisen olis vaikea ymmärtää...

Jos olet ystäväni, niin olen pahoillani. En itsekään tiedä mitä haluan. Siksi en ole ollut yhteydessä.

Asut hienossa isossa omakotitalossa, meidän perhe pienessä kerrostalokaksiossa -jo monen vuoden ajan, tämän piti olla väliaikaista, mutta elämä nyt mennyt näin. En jaksa enää joka kerta vastailla kysymyksiin "no, asutteko vielä siellä paikassa x", "koska aiotte muuttaa isompaan" jne. Minulle on alkanut tulla valtava kotihäpeä asiasta ja olen alkanut masentua. Pitäisi päästä pois, mutta ei vaan päästä. Ei ole energiaa etsiä uutta, eikä muuttaa. Hyvä kun selviän työssäkäynnistä ja lapsenhoidosta & tavallisesta arjesta sairauksieni kanssa edes jotenkin. Viimeinen niitti oli vierailunne joitakin vuosia sitten ja kuulin, kun sanoit miehellesi "en voisi asua näin".

Jotenkin tuntuu ristiriitaiselta. En tiedä, olenko liian herkkähipiäinen ja pitäisi ehkä vain osata sanoa miksi tuntuu pahalta. Toisaalta tuntuu, että pitäisikö vain antaa olla ja hiipua. Varmasti on kamalaa arvaillakin, miksi on hiljaista.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta itse en enää perheellisenä niin kaipaa ystäviä. Sukulaisista ja toisaalta yksinolosta on tullut entistä tärkeämpiä eikä aika ja jaksaminen enää riitä laajaan ystäväpiiriin. Aika aikaa kutakin.

Entä jos kumppani kuolee? Kelpaako ystävät sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta itse en enää perheellisenä niin kaipaa ystäviä. Sukulaisista ja toisaalta yksinolosta on tullut entistä tärkeämpiä eikä aika ja jaksaminen enää riitä laajaan ystäväpiiriin. Aika aikaa kutakin.

Entä jos kumppani kuolee? Kelpaako ystävät sitten?

Luultavasti. Nämä on näitä joille muilla ihmisillä on vain välinearvo. Monta inkarnaatiota edessä että oppivat ihmisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta itse en enää perheellisenä niin kaipaa ystäviä. Sukulaisista ja toisaalta yksinolosta on tullut entistä tärkeämpiä eikä aika ja jaksaminen enää riitä laajaan ystäväpiiriin. Aika aikaa kutakin.

Entä jos kumppani kuolee? Kelpaako ystävät sitten?

En tiedä. Luulen, että tyydyn aika lailla yksinoloon silloinkin. Ja toivon, että lapset, sisarukset ja heidän lapsensa pitävät yhteyttä sentään joskus.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä yhteyttä mutta se ei tarkoita ollenkaan että en haluaisi, en pitäisi toisesta tms., en vain ole luonteeltani sellainen. Tiedän että tää on väärin, ja että jos todella haluaisin pitää huolta ystävyyssuhteista niin mun pitäis pitää yllä kontakteja. Sanon vaan siks tän, että ihmisiä on monenlaisia ja ei se aina tarkota että sussa ois vika tai että nimenomaan ei halua olla tekemisissä.

Olen samanlainen. En osaa olla aloitteellinen ja olen tämän takia menettänyt monta ystävää. Ei kukaan halua tällaisen kaveri ollakaan.

Minulla ainakin oli sellainen aikaväli, jolloin kaipasin kavereiden tukea ja ihan vaan seuraa. Kun ei aikaa löytynyt, niin en jaksanut väkisin yrittää vaan etsin uudet kaverit. 

Minulle se yhteydenotto tuli muodossa: "Olen surullinen, kun katkaisit ystävyytemme."

Tämä n. puoli vuotta sen jälkeen, kun olin viimeisen kerran yrittänyt ottaa häneen yhteyttä. Aikaisemmin ystävyytemme oli tauolla hänen aloitteestaan n. 2-3 vuotta.