Mä en enää jaksa.

ehkä se on se syy, lapset kaipaavat äitiään.

vähemmälle.koita nauttia lapsistasi.kun äiti ei ressaa,ei lapsetkaan ressaa-siis kitise ja natise ihan niin paljoa:)

huonoja päiviä on kaikilla joskus,mutta onneksi elämässä on nin paljon kaikkea ihanaa,että ne haihduttaa ne huonot hetket pois.



jos olet iha loppu,sanopas miehellesi,että sun vuoro levähtää välillä.

yhteinen perhe,yhteinen koti,yhteiset lapset..jaksuja

kuin sulla. Puolitoistavuotias kun ei edes vielä usko puhetta ja tingillä tekee kaikkea kiellettyä. koko ajan toistan samoja asioita: älä ota sitä, ei saa koskea sinne, älä kiipeä pöäydälle.... Aamusta iltaan. Nyt sain lapsen nukkumaan ja oon aivan poikki. Ei tämä aivan sellaista ole kuin kuvittelin. Pirun rankkaa puuhaa! Mä en tajua, kuinka kestäisin useamman lapsen kanssa.... Kai tämä joskus helpottaa.... Kai joskus koittaa se aika, että voi olla lapsen kanssa kotona kaikessa rauhassa, lapsi leikkii rauhassa ja minä saan rauhassa tehdä kotitöitä. Nyt meillä ei tehdä mitään muuta kuin vahditaan lasta hänen hereillä ollessaan. Yksin hän ei leiki pätkän vertaa ja se kiristää minun hermojani enemmän kuin voin kertoa! Että täällä on yksi kohtalotoveri, jos se tieto yhtään auttaa :) Yritetään kestää!

joista toinen on jo koululainen, toinen sitten parivuotias "tuholainen"..



Koko ajan on hirveä meteli, tai tappelevat, tai muuten vaan leikkivät/juoksevat varomattomasti tai rikkoen jotakin tai satuttaen itsensä joten aina saa olla komentamassa.



Uskon kuitenkin, että tääkin aika loppuu joskus. sitä odotellessa...

enempää lapsia en tee, hermoni menisivät lopullisesti ja varmaan tulisin ihan oikeasti hulluksi. Raskasta aikaa. Odotan malttamattomana niitä päiviä, kun lapset ovat tosi isoja tai muuttaneet muualle, että koti pysyy siistinä, ei ole jatkuvati kauheaa sotkua tai meteliä, eikä tarvitse vähän väliä hypätä lapsia paimentamassa/erottamassa/hyysäämässä/komentamassa vaan voi ihan rauhassa keskittyä omiin juttuihinsa..

se auttaa jo paljon.



Tiedän itsekin pingottavani liikaa kotitöitä, mutta monesti yllätys vieraita on ovella.



Keskenää lapset leikkivät nätisti ehkä 10min. ja sitten alkaa tappelu, huoooh.



Meillä kyllä halataan paljon ja kerron monta kertaa päivässä rakastavani heitä. mutta silti sitä jää pakostikin miettimään, mitä lapset ajattelevat kun äiti on aina pahalla päällä. vai ajattelevatko mitään? onko tämä heille jo niin normaalia arkea..?



ap

Tai kun voit keskustella ihan fiksuja ja huomaat että kyllä kannatti.



Mielenrauhaa :)

Jos laitat lapset hoitoon miehesi kanssa, niin sitten teillä on yhteistä aikaa ja olette samoilla viivoilla.



En mäkään jaksaisi noin, jos teet koko pitkää iltavuoroa?

kokee saavansa tarpeeksi huomiota, saat ne tottelemaan ja yllättäen ne saattaakin tehdä apuna niitä pakollisia kotitöitä. :) meillä esim pojat tykkää tiskikoneen tyhjentämisestä/täyttämisestä, pyykkien laittamisesta koneeseen, imuroinnista, lelujen keräämisestä saa kivan leikin.. eli yhdessä tekemistä, eikä sen tarvi olla mitään erityistä, siis sillä tekemisellä ei sinällään oon väliä vaan sillä, että oot lasten kanssa. monesti tuollainen käytös (tottelemattomuus / testaaminen) on vaan huomion kipeyttä.



Anna itsellesi anteeksi, vaikka et ehtisikään mielestäsi riittävästi..



eräs kolmen pienen pojan äiti

jota ei ihan heti löydy.



nyt teen 11-19 päivää. ja vien lapset päiväkotiin 9.30. perjantaisin jo 8.30 niin ehdin aamulla käydä ruokakaupassa ennen töihin menoa. Onneksi päiväkoti on melkein naapurissa.

Mies taas hakee lapset kotiin jo 15.30.



ap

Puuttumatta työvuoroihinne, mitä jos laittaisit kaikki lasten lelut laatikoihin ja kaappeihin piiloon. Annat niitä vain laatikollisen/teeman kerrallaan leikittäväksi. Ja uutta ei saa, ennen kuin edelliset on siivottu.



Hanki joitain halpoja yllätystehtäviä, väritys/piirtely/askartelu/seurapeli-juttuja, joita annat silloin tällöin, kun haluat hetken hengähtää.



Keksi niille leikkejä, joissa kaikki voivat olla mukana taitonsa/tasonsa mukaan.

Olen kovaääninen, siis ennen lapsiakin olin!

Enkä tarkota että karjun muuten vaan ja tappelen vaikka itse, vaan että jokkut on luonteeltaankin hössöttäviä ja puhuu/nauraa isoon ääneen.

Jos korotan ääntä, karjasen niin se ei ole vielä mitään siihen että kakkonen (5 vee) ottaa ja tuuppaa 1- vuotiaan pikkusensa maahan tahallaan.



Ootko kokeillu jos jätät joitain asioita vaan reagoimatta. Pakkohan se on riidat puuttua jne mutta siis osan vaan jätät kommentoimatta. Kun se jauhaminenkaan ei auta niin jätä jokkut väliin?



Mulle mies välillä sanoo että nyt sää kyllä huudat liikaa. Kysy mieheltä mielipidettä, kerro hänelle mitä itse odotat häneltä.

Puhutteko te välillä tälläsiä? Siis ihan toista solvaamatta, siitä mitä haluatte ja miltä tuntuu.



Mitä jos menisitte vaikka koko porukalla ulos? Siis ihan kävelylle, pelaatte jotain pelejä. Virittele lauta esiin ja huutele mies mukaan!



Jos teillä on vaunut/rattaat niin lapset jotka koheltaa vaarallisesti parkkiksella yms tulee pitään kiinni tangosta. Tai kädestäsi jos ei ole vaunuja.



Itsekään en jaksa sitä jatkuvaa: "äiti, äiti, äiti, äiti -jankutusta mutta toisaalta: siinä ei ole mitään pahaa. Lapsi vaan puhuu sinulle ja kun tarkemmin ajattelen niin puhuessani lapsilleni taidan aina ensin sanoa kenelle puhun.. Jos lapsia on useampi niin sitä äiti, äiti, äiti -juttua tulee. Jostain kolumnista muistan että setä laski että lapset sanoo päivässä miltei 300 kertaa ÄITI. :)



Meillä isoimmat lapset on 5- ja 6- vuotiaita ja niille jo voi nauraa että äiti on tällänen raukka jota pelottaa että teihin sattuu!

Lapsi sanoo: Mutta mää osaan! Ja minä siihen että tiedän että osaat mutta äidit on tälläsiä kummallisia pelkureita.. :( Tykkään teistä niin etten halua että teihin sattuu!!



Ehkä on aika hiukan muuttaa lapsille sääntöjä? Löysätä jossain? Antaa kasvaa.

Itse ainakin olen kova mamma puuttumaan lapsien nahisteluihin mutta joskus tekee hyvää kuunnella miten lapset itse pärjää.



Pyydä lapsia tekemään kotihommia: auttaan laittaan pöytää, haette kukkia maljakkoon, laittaa salaattia (ei tartte kaikkeen aina varmaan puukkoa; repii, laittaa kippoon, sekottaa)?



Ja sitten napakoita kieltämisiä. ÄLÄ HUUDA. Tee joku ikävä nurkatus, jäähy, omaan huoneeseen?

Tietokon/videokielto pariksi päiväksi?

Tollaset meillä toimii.

Älä jankuta, kiellä. Varota toistamiseen ja sanot että jos nyt jatkuu niin tapahtuu tämä ja tuo. Sitten toteuta uhkaus.

Uhkaa asialla jonka voit toteuttaa ja joka tapahtuu tänään. Viikonlopun retkeä ei kannata uhata peruutettavaksi jos puhutaan pienen lapsen rangaistuksesta, lapsi ei tajua aikaa.



Tollasia nyt tuli mieleen. Tuttuja tunteita. Koita pitää itsesi kurissa, älä jankkaa. Jos jankkaat, sua ei totella. Puhe riittää, ne tietää ettei mamma ole tosissaan ennenkö se napsahtaa huutamaan.