Raskaus ja parisuhdekriisi

Olen raskaana kolmannella kolmanneksella ja meille tulossa esikoinen. Olemme puolison kanssa olleet yhdessä jo vuosia ja vuoden sisään hankittu asunto ja menty naimisiin. Parisuhteessa meillä ollut paljon hyvää ja pystytty puhumaan asioista avoimesti, mutta myös yliöyöntejä aikanaan tullut, pari kertaa riidelty fyysisesti. Lisäksi ongelmana ollut, että mies ei ajoittain siedä koiraamme ja saattanut käyttäytyä koiraa kohtaan arvaamattomasti ja epäjohdonmukaisesti ja siksi koira on ajoittain pelännyt miehen liikkeitä. Mies ei ole lyönyt koiraa, mutta ottanut esimerkiksi väkisin syliin ja vienyt ruokakupille.

Nyt raskausaika ollut muutoin seesteistä aikaa, mutta parisuhteemme on muuttunut kaverillisemmaksi. Mies ei halua juuri lainkaan fyysistä läheisyyttä kanssani. Lisäksi mies on ollut väsyneempi ja ajoittain uneton. Tarvinnut väsyttävää mielialalääkettä, jotta saisi nukuttua. Olemme keskustelleet oireiden syystä, mutta mies ei itsekään osaa kertoa, mistä ne voisivat johtua. Vauvaan liittyviin asioihin mies on osallistunut vaihtelevasti, mm. Neuvolassa ollut mukana lähes joka kerta, mutta vatsaa ei ole omatoimisesti innostunut koskettamaan tai juttelemaan vauvalle. Minusta on tuntunut ajoittain, etten saa riittävästi tukea ja huomiota raskausaikana. Tuntuu, että mies ei jotenkin välitä minusta tällä hetkellä lainkaan.

Nyt tilanne sitten kärjistyi kun mies raivostui yllättäen koirallemme, kun koira ei halunnut mennä hänen käskystään ulos vaan jäi pelokkaana minun lähelleni. Mies suuttui ja otti koiran syliin ja viskasi sen väkisin ovesta pihalle.

Olin tästä aivan järkyttynyt ja pakkasin saman tien tavarani ja otin lemmikit kyytiin ja lähdin vanhempieni luo. Mies tietää kyllä, etten suvaitse minkäänlaista fyysistä aggressiivisuutta kodissani, en ihmisiä enkä eläimiä kohtaan. Sanoinkin hänelle, että tämä oli nyt tässä. Koira olisi voinut vaikka murtaa jalkansa viskaamisen seurauksena. Miehestä ei ole nyt kuulunut muutamaan päivään mitään, enkä itsekään aio olla yhteydessä häneen ensin.

Nyt lähinnä pohdin, mitä tehdä. Ajatukseni pyörivät kehää ja pelkään että tilanne toistuisi tai mies raivostuisi minulle tai lapselle seuraavaksi. Toisaalta en todellakaan haluaisi joutua tilanteeseen, jossa eroamme ennen vauvan syntymää ja kaikki asuntoasiat yms tulee tähän päälle selvitettäväksi. Mutta en aio katsoa enää ikinä toisen elävän olennon satuttamista ja siksi olenkin ajatellut eron olevan ainoa vaihtoehto. Koirasta en luovu ikinä, mieluummin miehestä. En vain voi käsittää, miten toinen on valmis tuhoamaan kaiken mitä meillä on tuolla tavoin.
Onko joku ollut joskus samanlaisessa tilanteessa? Mitä tekisitte asemassani?