Yksi ystävistäni on muuttunut ns.puhelinystäväkseni

Kaikilla meillä on omat agendamme ja toiveemme, aina ne eivät mene toisen osapuolen kanssa yksiin. Kaverini hankki lapsen, ja hän olisi halunnut että minä tulen aina heille päiväuniaikaan kahvittelemaan, ja sitten vauvan herätessä lähden kotiini.

Minä taas halusin nähdä maailmaa, reissata, klubittaa, käydä museoissa ja teattereissa, shopata jne. Kun tajusin että eihän tuo mamma ole ikinä enää lähdössä kotinsa ulkopuolelle (se vauva on 15 ja tämä mammeli ei ole käynyt MISSÄÄN muualla kuin maitokaupassa koko aikana), jätin nämä tapaamiset väliin. Mamma siitä mielensä pahoitti, minä en, sillä miksi uhraisin aikaani ja energiaani ihmiselle jonka kanssa minulla ei ole yhtikäs mitään yhteistä.

Aina ne ystävyydet eivät ole elämän mittaisia, ja se on ihan ok.

Minulla on puhelinystävä ja se on ihan ok. Ystävä muutti toiselle puolelle Suomea, on vakiintunut sinne eikä käy täällä päin kuin satunnaisesti vanhaa isäänsä katsomassa. Puhelimessa rupatellaan ja sitten aikanaan kun jutun aiheet loppuu niin loppuu varmaan ystävyyskin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla meillä on omat agendamme ja toiveemme, aina ne eivät mene toisen osapuolen kanssa yksiin. Kaverini hankki lapsen, ja hän olisi halunnut että minä tulen aina heille päiväuniaikaan kahvittelemaan, ja sitten vauvan herätessä lähden kotiini.

Minä taas halusin nähdä maailmaa, reissata, klubittaa, käydä museoissa ja teattereissa, shopata jne. Kun tajusin että eihän tuo mamma ole ikinä enää lähdössä kotinsa ulkopuolelle (se vauva on 15 ja tämä mammeli ei ole käynyt MISSÄÄN muualla kuin maitokaupassa koko aikana), jätin nämä tapaamiset väliin. Mamma siitä mielensä pahoitti, minä en, sillä miksi uhraisin aikaani ja energiaani ihmiselle jonka kanssa minulla ei ole yhtikäs mitään yhteistä.

Aina ne ystävyydet eivät ole elämän mittaisia, ja se on ihan ok.

Onneksi sinun jättämälläsi ystävälläsi on oma lapsi, ja sinulla ei. Ja siitä lapsestakin kasvaa aikuinen ihminen, joten sinun seuraasi tuo ex. ystäväsi tuskin kaipaakaan.

Joku päivä huomaat olevasi aivan yksin reissusi tehden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla meillä on omat agendamme ja toiveemme, aina ne eivät mene toisen osapuolen kanssa yksiin. Kaverini hankki lapsen, ja hän olisi halunnut että minä tulen aina heille päiväuniaikaan kahvittelemaan, ja sitten vauvan herätessä lähden kotiini.

Minä taas halusin nähdä maailmaa, reissata, klubittaa, käydä museoissa ja teattereissa, shopata jne. Kun tajusin että eihän tuo mamma ole ikinä enää lähdössä kotinsa ulkopuolelle (se vauva on 15 ja tämä mammeli ei ole käynyt MISSÄÄN muualla kuin maitokaupassa koko aikana), jätin nämä tapaamiset väliin. Mamma siitä mielensä pahoitti, minä en, sillä miksi uhraisin aikaani ja energiaani ihmiselle jonka kanssa minulla ei ole yhtikäs mitään yhteistä.

Aina ne ystävyydet eivät ole elämän mittaisia, ja se on ihan ok.

Onneksi sinun jättämälläsi ystävälläsi on oma lapsi, ja sinulla ei. Ja siitä lapsestakin kasvaa aikuinen ihminen, joten sinun seuraasi tuo ex. ystäväsi tuskin kaipaakaan.

Joku päivä huomaat olevasi aivan yksin reissusi tehden.

Ensinnäkin, se lapsi kasvaa aikuiseksi ja muuttaa pois kotoa. Se voi muuttaa vaikka ulkomaille, jolloin sitä näkee parhaassa tapauksessa pari kertaa vuodessa. Toisekseen, haluaisitko itse, että joku olisi väkisin sinun ystäväsi? Vaikka mitään yhteistä ei ole, vaikka itse et olisi yhtään kiinnostunut tämän kaverin jutuista? Haluaisitko oikeasti että joku vaan tulee kotiisi, ja sitten saat höpöttää sinua kiinnostavista aiheista, ja toisen on parasta olla hiljaa omistaan, kun voi tulla mamille paha mieli ja kateuden tunne toisen elämästä? Sekö olisi kivaa ja reilua ja tasapuolsita?

Mä en koskaan kutsu ystäviä mun kotiin. Oon kotona ihan tarpeeksi ja täällä on aina joku muukin kotona. Siispä ehdotan tapaamispaikaksi/tekemiseksi lenkkipolkua, raflaa, kahvilaa, konserttia, leffaa, keikkaa, risteilyä...

Mun tuo nykyisin puhelinystävä on aina ollut perässä hinattava, ei osaa edes hoitaa ystävyyssuhteita normisti.  En kaipaa tuonkaltaista yksinäistä lösöä, jota puolisonsakin käyttää vaan hyväkseen kaikella tavalla. 

Mullakin on ystävänä yksi sellainen liki eläkeläisikäinen rouva, joka on koko ikänsä tehnyt, kuten muut sanovat ja määräävät.  Ei nuoruudessaankaan ollut mikään itsemääräinen ihminen.  Oma-aloitteisuus nollatasoa, ja en ihmettele, että suhteilla sai julkiselta puolelta sellaisen hommankin, jossa tekee justiinsa niin kuin pomo määrää. Nöyrä nössö kaikin puolin; täysin lähiomaistensakin juoksutettava eli liian kiltti hölmö.  Aviopuolisonsa palvelelijatar ja niin tiukassa liekassa, ettei uskalla lähteä mihinkään ilman miestään.  Ei edes ystäviään tapaamaan. 

Onneksi voin valita, keitä pidän ystävinäni.

Olen huomannut kyllä eron lapsettoman ystävän ja ystävän, jolla on omia lapsia.

Tahtomattaan lapsettomaksi jäänyt naispuolinen ystävä on kateellinen ystävilleen, joilla on omia lapsia. Ja kyllä hän sen jollakin tavallaan esiin tuo, että on joutunut kokemaan pettymyksen ja osattomuuden elämän tärkeimmässä kokemuksessa, josta on ollut pakko luopua.

Jotkut meistä haluamme pitää kodin oman rauhan paikkana. Kahviloissa voi tavata, kesällä ulkona, talvellakin lenkillä.

Mitä väliä näkemispaikalla on. Toisilla on ihmeellisiä vaatimuksia ystäville. Jos ei joku mee kuin itse haluaa ollaan jättämässä. Pikkutyttöjen touhua.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ystävänä yksi sellainen liki eläkeläisikäinen rouva, joka on koko ikänsä tehnyt, kuten muut sanovat ja määräävät.  Ei nuoruudessaankaan ollut mikään itsemääräinen ihminen.  Oma-aloitteisuus nollatasoa, ja en ihmettele, että suhteilla sai julkiselta puolelta sellaisen hommankin, jossa tekee justiinsa niin kuin pomo määrää. Nöyrä nössö kaikin puolin; täysin lähiomaistensakin juoksutettava eli liian kiltti hölmö.  Aviopuolisonsa palvelelijatar ja niin tiukassa liekassa, ettei uskalla lähteä mihinkään ilman miestään.  Ei edes ystäviään tapaamaan. 

Kuulostat todelliselta helmeltä ystäväksi.

Ystävistä kannattaa pitää kiinni, vaikka kaikki ei menisi aina kuin itse haluaisi. :)

Mä poden kotihäpeää niin en voi kutsua ystäviä kylään tänne sekasortoon. Ehkä ne ei ymmärrä. Tapaamme vain kahviloissa. Eräs ystäväni muutti niin olemme vain puhelinystäviä. Puheenaiheet ovat jääneet vähiin. Ystävyys ei katoa, vaan näemme silloin kun hän tulee täällä käymään.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut meistä haluamme pitää kodin oman rauhan paikkana. Kahviloissa voi tavata, kesällä ulkona, talvellakin lenkillä.

Juu, niin olen tehnytkin, että en ole enää kutsunut omaan kotiinikaan nauttimaan tarjoiluistani.  Heti tulisi, jos vaan kutsuisin ja sopisimme ajankohdan, mutta hänellä näyttää olevan vaikeuksia ylipäätänsä ehtiä miehensä passaamiselta vapaa-ajallaan muutenkaan mihinkään muuallekaan.

Vuoroin vierailuilla käydään ystävienkin kesken. 

En kylläkään itsekkään enää halua ketään muitakaan omaan kotiini vierailemaan.  Kotini on linnani.

Pidän elämässäni vain ne ihmiset ja ystävät joilla on aikaa tavata joskus.Oma elämäni vie paljon  aikaa, harastuksineen.En ala olenkaan puhelin höpötyksiin tai viesti maailmaan. Jos ei jollain  ole aikaa tavata kahvilat tai lounaat joskus? Se oli siinä.

Jos on kivempi tavata ilman miestä, joka mököttää ja osoittaa muutenkin mieltä? Tämähän on vain eduksi, ettei pakota sitä kattelemaan ("tai muuten ei tavata sitte ollenkaan").