Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erotako vai jatkaa!!!!
03.08.2010 |
Takana henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa, mies ei mielestäni ole koskaan oikein ymmärtänyt kuinka on minua satuttanut käytöksellään ja minä aina vaan antanut anteeksi ja jatkanut pahojen riitojen päätteeksi. Vuosi sitten mitta tuli täyteen ja heräsin horteesta. MINUAHAN EI KOHDELLA ENÄÄ IKINÄ NÄIN!! Nyt vuosi eletty yhdessä saman katon alla, käyty terapiassa pari kertaa mutta mies ei pysty puhumaan. ON pyydellyt anteeksi ja sanonut että yrittää (?) hillitä itseään mutta ongelma se, että minä en pysty antamaan anteeksi eikä mulle riitä se että toinen "yrittää"!!! TAi anteeksi olen antanut mutta mulla on tullut henkinen lukko ja en pysty metriä lähemmäs häntä päästämään. En luota että käyttäytyis hyvin loppuelämänsä ja en halua luottaa. EN jaksa enää yhtään pettymystä. Mietinkin nyt jotta mitä ihmettä tehdä. Odottaako vielä (vuosia???) ja katsoa mihin miehen käytös menee vai erotako. Entäs jos hän onkin "Kasvanut" ihmisenä ja minä turhaan luovun suhteesta. Meillä kolme lasta joista nuorin kolme vee ja pojalle isi kaikki kaikessa. Hänen vuokseen haluisin yrittää jos vaan pienikin mahis!
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
melkein täysin samanlaisessa suhteessa, mutta meillä ei ole väkivaltaa missään muodossa. En tiedä itsekään mitä tehdä, joten en voi paljon auttaa. :( En halua enää luottaa, enkä halua että hän koskee minua, en halua pettyä! Pojalle vaan on isä kaikki kaikessa...
sen verran traumoja saatu, jopa väheksyn niitä, jotka eivät lapsiaan tuollaisesta paskasta edes pelasta ajoissa.
jokainen saa olla omaa mieltään, mielipiteitähän tässä kyselenkin.
Itse olen nuorempana ollut samanlainen, väheksynyt naisia jotka kestävät väkivaltaa mutta nyt sitä itse kokeneena voin sanoa etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Mieheni on hyvinä hetkinä hyvä ihminen jonka kanssa koettu paljon ihania hetkiä. Itse koen olleeni jollain tavalla "sairas" koska olen kestänyt hänen raivonpuuskiaan. En puolustele vaan myönnän ettei väkivalta missään muodossa ole sallittua. Kyseessä on ollut minun tapauksessani jotain läheisriippuvuutta, en osannut ja uskaltanut lähteä huonoina aikoina. Nyt osaisin mutta en ole varma onko se oikein. Hän on äärettömän hyvä isä ja lapselle kaikki kaikessa. Sitä pelkäänkin juuri että entä jos lapsen edessä riehuu joskus. En voi ottaa sitä riskiä että näin kävisi. Mutta entä jos ei ikinä riehukaan. Rikon monen ihimisen elämän jos nyt lähden kovin heppoisin perustein...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja alkaa myöhemmin uudestaan, jos teistä molemmista se on järkevää.
15 vuotta, mies on nyt 43v, eikä ole kasvanut pätkääkään. Kyseessä on luonnehäiriö, joka ei parane koskaan. Ja hyvin samalaista kuin teilläkin. On kyllä surullista, meilläkin 3 lasta, mutta oli ihan pakko erota, sillä pelkäsin miestä niin paljon, enkä saanut käydä missään ilman rangaistusta esim.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
erota ja alkaa oli mielenkiintoinen pointti, olen sitä itsekin joskus miettinyt. Tuntuu et pitäis saada etäisyyttä ja ehkä sillee asiat rupeis selkiintyyn johonkin suuntaan. Tietysti kun on kolme lastsa niin ei sekään mikään helppo ratkaisu ole, pallotella edestakaisin äitin ja isän...Edelliselle että ei meillä tuollaista ole ollut, kyllä mulla saa olla oma elämä ja harrasteet. ONgelmia on silloin kun isäntä suuttuu, itsehillintö häviää täysin ja ei oikein itse tajua millainen on silloin.
Alue: Aihe vapaa
runsaslukuisista vastauksista.