Avioliitto ja sitoutuminen vanhanaikaista?

Minullekin on opetettu isä-äiti-lapset - perheidylliä. Elokuussa kuitenkin jouduin perehtymään villikoirien maailmaan ja laumaelämään tuolla lämpimässä elämässä. Kokemus oli silmiä avaava ja pisti miettimään ja havainnoimaan nisäkkäiden perustarpeita muutenkin.

Äsken näin Hesarin artikkelin "Nisäkäsuros pyrkii lisääntymään mahdollisimman monen naaraan kanssa". Sitten siinä oli sepustusta että miksi ihminen ei käyttäydy näin. Mielestäni käyttäytyy samalla tavalla kuin muutkin eläimet. Toisaalta ihmiskunnan kehityksen vahvuus on ollut vahva perhe, joka pystyy tukemaan yksilöitä, tarjoamaan jokaiselle perustarpeet ruuasta, lämmöstä ja turvallisuudesta.

Onko ihmiskunnan kehitys (sivistys?) tullut huippuunsa, alkaako tästä alamäki. Yhä enemmän perheestä puuttuu toinen puoliso, yhteiskunnan katsotaan tarjoavan palvelut, jotka ennen tarjosi perhe. Yksi perheen yhdessäpitävistä aineista on uskonto, mutta sekin on nykymaailmassa menettänyt merkitystään. Toki uskonnolla oli sekin takaa-ajatus, että kun on perhe, on vähemmän haureutta, uskottomuutta ja muuta syntiä.

Perheen perustehtävä liittyy koko elämän perustehtävään, eli selviytymiseen ja suvun jatkamiseen. Selvitymisessä auttaa yhteiskunta, ei tarvita liittoa, jossa kumpikaan ei ole täydellinen. Lapsille ei tarvitse ainakaan virallisesti enää tarjota kahden aikuisen kasvatusta, turvaa ja suojaa niiden kasvaessa.

Niin, mitä mieltä olet, onko perhe kasvattamisen yksikkönä vanhanaikainen? Mihin menee tämä "vapaus", löytyykö sille rajoja? Mielessä pyörii vielä parikin asiaa tähän liittyen, mutta jotta keskustelu olisi "mausteista", jätänpä ne kirjoittamatta. Kommentoi oma käsityksesi perheen tulevaisuudesta, uskottomuudesta ja moniavioisuudesta.