Oletteko oppineet muuttamaan elämänasennetta aikuisiällä ja miten sen teitte?

Itsereflektoinnin kautta.

Aikuistuminen tapahtui itselläni varsin myöhään, mutta miettiessäni, miksi vedin tietynlaisia ihmisiä puoleeni tuntematta kuuluvani oikeasti joukkoon, sitä halkoi huomaamaan omaa käyttäytymistään ja asenteitaan. Sitten miettii, että kuinka itseään voi kehittää, että vetää puoleensa heitä, ketkä kokee mielenkiintoisiksi.

Sen jälkeen olen opetellut mm. sosiaalisia taitoja, tunnetaitoja ja näkökulmanvaihtamisen taitoa. Älykkyyttä tuskin saan lisää, mutta onneksi nuo taidot on opeteltavissa myös aikuisiällä. Oma asenne asioihin muuttuu tiedon kautta ja itseni kohdalla siitä, että aloin olemaan vähemmän itsekäs ja uhriutuva. Peiliin katsominen on kova paikka. Aina ei halua nähdä itseään sellaisena kuin on.

Olen, monessakin asiassa. 

Ekaksi tein sen oppimis- ja lahjakkuuskäsitysten suhteen. Uskoin aina että mulla ei ole lukupäätä (eli en pärjää missään kouluaineissa) ja erityisen toivotonta on matematiikka. Sitten luin Carol Dweckin kirjan, joka puhui kahdesta eri mindsetistä: fixed ja growth, ja tajusin olevani täydellinen fixed mindsetin edustaja. Eli sellainen, joka uskoo että voi voi kun en ole kummoisia älynlahjoja perinyt, niin ei auta kuin duunarina tehtaassa painaa. Kirja kuitenkin kertoi ja antoi lukuisia esimerkkejä, miten tämä on ajatusvääristymä, joka toteuttaa itseään. Että voisi opetella sen growth mindsetin, joka ei mieti sitä onko mulla lahjoja vai ei, vaan lähtee kohti tavoitetta uskoen, että kun teen työtä ja sitkeästi opettelen, opin paremmaksi joka päivä. Tein kirjan harjoituksia ja mietin asiaa paljon, etsin esimerkkejä "epätodennäköisistä onnistujista" - niitä muuten löytyi jopa sieltä, mistä uskoi ettei ainakaan voi löytyä, kuten suhteellisen lyhyitä menestyneitä koripalloilijoita. Lopputuloksena, 4 välivuoden jälkeen, hain yliopistoon matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja piru vie, valmistuin sieltä maisteriksi. Vain, koska lopetin nyyhkimisen miten en ole lahjakas ja aloin tehdä työtä uskoen itseeni.

Minulla oli myös koulukiusaamisen peruja hyvin negatiivisia ajatuksia kanssaihmisistä, jotka erakoitti minua ja teki minut vihamieliseksi ja sulkeutuneeksi. Oletin, että aikuisetkin on kiusaajien lauma, jotka sisäisesti arvostelee ja inhoaa minua, vaikka saavatkin useimmmat pidettyä suunsa sentään kiinni. Jossain iässä aloin kyseenalaistaa näkemykseni, ja miettiä, että ehkä ilkeät kiusaajat onkin vähemmistö, ja minua kohtaan ollaan tylyjä vain koska itse olen sulkeutunut ja tyly heitä kohtaan, kuin siili piikit pystyssä valmiina puolustautumaan. Aloin opetella ottamaan kontaktia ihmisiin, ja tosiaan, useimmat oli ihan mukavia eikä ollnekaan sellaisia kuin olin luullut.

Minäkin aloin itsereflektoimaan ja terapoimaan itseäni. Monen mutkan kautta tulin uskoon. Nyt olen rauhallisempi ja itsevarmempi kuin koskaan ennen.

Ylipaino-ongelman kautta lopulta tutustuin antiikin stoalaiseen filosofiaan ja aloin harjoittaa sitä. Siitä tuli, 10 vuoden jojoilun jälkeen, ratkaisu ongelmaan joka oli tuhonnut joka ikisen dieettini lopulta: "niin niin, itsekuri joo, mutta mistä hitosta sitä saa ostaa?" Ymmärsin siis kyllä, että se mikä sai minut aina epäonnistumaan oli se, ettei mulla ollut itsekuria, mutta mikään dieettiohjelma ei tuntunut kertovan, miten sitä sitten saa. 

Seneca, Epictetus, Marcus Aurelius ja kumppanit, ja näiden ajatuksia kokoomateoksiksi ja oppaiksi kokoavat nykyfilosofit sitten kertoi. Luin paljon, mutta myös tein niitä kaikkia harjoituksia joita asiaan kuuluu: pidin päiväkirjaa, pidin hiljaisia hetkiä joina otin ikään kuin etäisyyttä ajatuksiini, impulsseihini ja tunteisiini vain tarkkailen niitä menemättä niiden mukana (alkuun oli sekin vaikeaa, että jos mulla oli 10 min. tarkkailusessio, ja tuli välillä mieleen että olenkohan sittenkin unohtanut laittaa kellon soimaan kun aika tuntuu pitkältä, pitäisikö tsekata, että EN harhautuisi tsekkaamaan kelloa kesken), opin itse-empatiaa itse-sympatian sijaan (eli: en mene mukaan voivottelemaan kamalia tilanteitani, vaan neuvon itseäni kuin neuvoisin vastaavassa tilanteessa olevaa ystävää, etäisyyden päästä asian selvemmin nähden) jne. 

Ensimmäinen vaihe evolvaamiseen ihmisenä: Jätä päihteet ja aloita terveellinen elämäntyyli. 

Tää muutti mun maailman ja maailmankuvan.