Lue keskustelun säännöt.
Purkautumista parisuhteesta, elämästä, ihan mitä vaan
01.08.2008 |
Mä tulen kohta hulluksi ajatusteni kanssa, enkä tiedä mihin niitä purkaa. Tekis mieli mennä jonkun psykiatrin tmv. juttusille, jos olisi edes joku, joka edes vähän selventäisi mun ajatuksia ja mitä mun pitäisi tehdä. Tää nyt on siitä turvallinen paikka, että kukaan ei voi mua tänne yhdistää.
Eli on tulossa pitkä avautuminen, jota kukaan ei ehkä jaksa lukea ja joka on ehkä joiltain osin hyvin epäselkeä, koska en missään nimessä tahdo, että kukaan minua tunnistaa. En mä tiedä, miksi tän kirjoitan... selventääkseni ajatukseni.
lähtökohta: mä olen naimisissa ja mieheni on aivan täydellinen, en löydä hänestä yksinkertaisesti mitään vikaa, ehkä liiallinen omistushalu ja mustasukkaisuus, mutta senkin kanssa mies on tehnyt PALJON töitä ja asia on parantunut paljon. Mieheni rakastaa minua aivan pyytettömästi, vaikka oikeasti olen kaikinpuolin kaikkea muuta kuin ihanteellinen vaimo hän silti rakastaa minua ja en pysty edes käsittämään, kuinka olen saanut noin ihanan miehen itselleni.
mutta, suhteestamme on aina puuttunut intohimo, en ole IKINÄ kokenut minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa välillämme, seksi on ihan ok, mutta siihen se jääkin. Saan usein mieheni kanssa, mutta ei sekään tunnu miltään, mä en halua miestäni ja seksi tuntuu ajoittain jopa vastenmieliseltä, kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö haluaisi seksiä, haluan kyllä, mutta en mieheni kanssa, en ole koskaan halunnut sitä mieheni kanssa. Mies on aina ollut mulle lähinnä rakkaista rakkain ihminen, ystävä.
Mä en tiedä mikä muhun on mennyt, tähän asti olen ollut tyytyväinen elämääni ja tajunnut, ettei koko elämä voi olla mitään salamaniskuja ja sähköä, tosin en sitä odottanutkaan, kun se ei ole sitä mieheni kanssa missään vaiheessa ollut. Koko elämä tuntuu jotenkin niin turhalta. Vuosi sitten huomasin itse itsessäni muutoksen ja aloin vaatimaan itselleni enemmän ja minusta tuli todella itsekäs ihminen, päädyin vieraan miehen kanssa sänkyyn ja tuntui, että ensimmäistä kertaa elämässäni todella nautin seksistä ja olo vieraan miehen kanssa oli ihan erilaista, mitä olin koskaan kokenut, sitten petin uudelleen, taas eri miehen kanssa ja pahinta tässä on se, että en pelkää sitä, että jos jään kiinni ja tulee avioero, se ei aiheuta minussa muita tunteita kuin sen, että ihanaa, sitten olen VAPAA, mietin oikeasti eroa päivittäin ja ero tuntuu todella helpottavalta. Samalla kuitenkin pelkään, koska tiedän, että se todella satuttaisi miestäni ja kun en halua antaa periksi vain sen takia kun nyt tuntuu siltä. Pitäisi tehdä töitä suhteemme eteen, joka on jo hyvä suhde. Eli en tahdo loukata miestäni, sillä rakastan häntä kuitenkin tavallaan, mutta en koe eläväni kun olen hänen kanssaan.
Mä olen oikeasti ihan sekaisin näiden asioiden kanssa, tekisi mieli oksentaa kun mietin kuinka paska ihminen olen...
Kukaan tuskin jaksoi lukea... en mä oikeasti tiedä edes miksi tätä kirjoitin, mitä hyötyä tästä oli, mua itkettää.
Kommentit (22)
mutta luin loppuun.
Älä ole ittelles liian ankara.
*ojentaa nenäliinaa*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sillä erotuksella, että en ole pettänyt miestäni.
Sama täällä, tutulta kuulostaa..
Ap, ymmärrän sua aivan täysin!
En nyt osaa muuta sanoa (omastakin kokemuksesta) että oikeastaan kaikki on yhdestä asiasta kiinni.Tahdotko jatkaa miehesi kanssa. Alttarilla jo vastasit jotain (jos teidät kirkossa vihittiin).Tahdotko vielä. Mikä vain on vastaus, niin sen mukaan sitten toimit, kestät negatiiviset puolet ja etsit hyvät.
Olisiko parempi tehdä ratkaisu tietoisesti, koska jos vain epäröi ja odottaa ja jatkaa hölmöilyjään, loukkaa sitten ihan varmasti ja mahdollisesti pahasti puolisoaan. Joka tapauksessa on kestettävä itse tekojensa seuraukset.
Tää lähinnä siltä pohjalta, että meillä tais olla mies se, joka kyllästyi ja pettyi.
mä panen vieraiden miesten kanssa, petän miestäni joka ei todellakaan ansaitse sitä, elän elämää joka ahdistaa, mutta on samalla tuttu ja turvallinen...
Mä en oikeasti tiedä, mitä mä voin tehdä. Jos eroan, tuntuu, että luovutan ja sitähän se olisikin, miksen voi vaan panostaa siihen mitä mulla jo on?? Miksen mä voi olla tyytyväinen? Miksi mun täytyy olla tällänen paska???
Joo, voin mä olla käymättä vieraissa, mutta ei se mun ajatuksiani mihinkään muuta, mä miellän senkin jo pettämiseksi, että mietin koko ajan vain elämää ilman miestäni...
ap
saada kipinää parisuhteeseen, jossa sitä ei ole koskaan ollut? Siis terapiassa, kurssilla tms.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ihan tuulesta temmattu sanonta "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella". Se oma siippa tuntuu arkiselta ja tylsältä ja vieraat kiehtovilta ja jännittäviltä. Minusta tuntuu, että sinä käyt läpi jotain kriisiä itsessäsi. Vika ei välttämättä olekkaan, ainakaan pelkästään, miehessäsi vaan sinussa. Saako miehesi sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi, kauniiksi ja seksikkääksi? Tuntuuko arki pelkästään tylsältä puurtamiselta?
Arki on arkea. Se on sitä myös mahdollisen uuden kumppanin kanssa. Arkeakin kuitenkin voi piristää erilaisilla tempauksilla. Voisitte lähteä vaikka matkalle kahden miehen kanssa tms. Jonkinlaista ulkopuolista apua suosittelisin sekä sinulle itsellesi että parisuhteeseen.
Parisuhdeterapiaan
ja saat terveyskeskuksesta rauhoittavaa lääkettä, jos haluat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
moraali
kunnioitus,
tahto
Rakkaus
Voi tyttö raasu! Kai sulla joku syvempi ongelma on?
Seuraavalla kerralla lopeta suhde ennen kuin menet sänkyyn.
Ihan reilua miehellesi.
mies siis petti (kirjotin tohon ed. viestiin että pettyi.. varmaan sitäkin.) Ja siten loukkasi. Mutta tunnistan myös itsessäni ton kipinän puutteen. Ite tahollani tein päätöksen, että jatkan miehen kanssa, joka sitten itse hiukan myöhemmin ilmoitti taasen päinvastaisen milipiteensä. Joka tapauksessa se edeltävä ilmapiiri oli se pahin, ei erosta johtuva mullistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitää kipinää ja tunnetta.
Tahdotko sinä ap rakastaa ja kunnioittaa miestäsi niin kauan kunnes kuolema teidät erottaa?
Omista valinnoista (puolison valinta) ja tekemisistä tulee ottaa vastuu.
Olet joskus valinnut puolisosi ja sinun tulee ottaa vastuu siitä mitä olet luvannut.
"Ei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella."
Sain saikkua, lääkkeitä en ottanu. Kannattaa mennä avautuun jollekin ihan ihmiselle naamatusten ja vollottaa paha olo ulos.
Vai auttaisko jos ottaisitte ja menisitte yhessä harrastaan seksiä toisten kanssa? ;)
Mutta ainakin kannattaa mennä jutteleen vaikka terkalle. Siitä se antaa vaikka lääkkeitä, pääset lääkärille, ohjaa terapeutille (semmosen luona oon joskus opiskelijana käyny kun tulevaisuus ahdisti).
Mutta itteeni ottaa päähän myös okt.n ötökät! Niitä meinaan on ja paljon. On kaikenmaailman lentävää ja juoksujalkaa, inhottavaa!!
Tsemppiä sulle ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun miehessä ei ole mitään vikaa, ei yhtäkään, mä en millään tasolla syytä miestäni mistään. Mun mies saa mut tuntemaan itseni maailman kauneimmaksi ja seksikkäimmäksi naiseksi, hänen seurassaan tunnen, että olen oikeasti todella rakastettu ja tiedän, että mun pitäisi olla onnellinen, mutta kun mä en ole.
Tää kaikki johtuu musta ja mä en tiedä, mitä mä teen, että saan itseni muuttumaan.
Arki ei ole mitään tylsää puurtamista, minulla on harrastuksia joissa käyn ja joista nautin, vietämme paljon yhteistä aikaa miehen kanssa, matkustamme, ostamme arkeen pientä luxusta ja hemmottelemme toisiamme ja ei, en todellakaan kuvittele, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolen. Itseasiassa olen vakaasti siinä uskossa, että jos nyt eroan, en ikinä, koskaan, milloinkaan löydä niin hyvää miestä kun mieheni on. Itseasiassa en voi edes kuvitella, että koskaan vakavasti seurustelisin enää yhdenkään toisen miehen kanssa.
ap
mitään lääkkeitä en halua, minusta ne ei ole ratkaisu mihinkään. En halua turruttaa itseäni jollain lääkkeillä, kun haluan ratkaista tämän ongelman niin, ettei mun tarvii turvautua mihinkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen kuin ainakaan teet mitään isoja päätöksiä suuntaan tai toiseen. Yksilöterapia olisi varmaan aluksi paras, jos kerran omat halusi ja tunteesi ovat solmussa. Pelissä on niin paljon.
miten voisin olla olematta itselleni ankara?
Omatuntosi toimii aivan oikein, koska tiedät tekeväsi väärin miestäsi kohtaan. Asian selvittämistä ei kuitenkaan auta, että ryvet itseinhossa. On tervettä, ettet kehuskele valinnoillasi, vaan koet kipua siitä, mitä olet rikkonut itsessäsi ja suhteessanne.
Mitä vastaisit kuvitteelliselle ystävällesi, jonka tunnet hyvin ja joka kertoisi toimineen ja tuntevan sinun laillasi? Miten toimisit hänen sijassaan? Asian etäännyttäminen ja tarkasteleminen hieman kauempaa voisi auttaa myös sinua näkemään oma elämäsi kokonaisuutena.
Elämässä ei voi sekä "syödä kakkua että säästää kakkua". Jokainen joutuu tekemään valintoja ja valinta on myös, ettei tee valintaa, vaan kelluttaa asioita (mikä on joskus hyvää asioiden kypsyttelyä, joskus vain turhaa rohkeuden ja vastuun puutetta).
Et ole ainoa ihminen, jolla on asiat solmussa. Älä kurita itseäsi häpeän syövereissä, vaan etsi keskusteluapua netin ulkopuolelta. Täällä saat "moraalisia sivalluksia", mikä ei auta sinua eteenpäin, vaan jumittaa sinut syvemmälle yksinäisyyteesi ja epätoivoosi.
Ap, tunnistan tuosta viestistäsi itseni sillä erotuksella että miestäni en ikinä pettänyt. Lapsikin on miehen kanssa.
Meillä kuitenkin niin että mies petti ja paljon mutta yhdessä pysyttiin rakkauden voimin. No viimein otin sitten eron.
Päätin että minä en alista itseäni kaikkien muiden ihmisten mielipiteiden takia suhteeseen missä minä en ole onnellinen. Seksi miehen kanssa oksetti ja todellakin rakastin ja rakasta yhä ex-miestäni kuten rakastaisin parasta ystävääni, mutta läheisyyskin hänen kanssaan oksetti. Joskus pakotin itseni seksiin hänen kanssaan, mutta oloni tuli siitä aina vaan pahemmaksi.
Jo suhteen alkuajoista lähtien en ole ikinä tuntenut mitään kipinää seksiin mieheni kanssa mutta kun rakkautta oli se meni siinä ohella ja nautinkin kyllä. Minulle myös seksi on henkisesti suuri juttu ja sen pitää toimia.
Lopulta sitten päätin ottaa eron. Meillä se tuli miehelle yllätyksenä mutta toipui ja samaistui ajatukseen.
Näin jälkikäteen kun mietin suhdettamme se oli vähän kuin kompromissi minulle. Hyvä mies, pitkä suhde, vakaa ja turvallinen elämä, mutta se jonkin siitä puuttui. Tyydyin siis suhteeseen kaiken tuon muun takia, mutta lopun kaiken se ei vaan kestä tahdonvoimallakaan. Mielestäni kunnollisesta parisuhteesta pitäisi kummankin osapuolen saada tarpeeksi ollakseen onnellinen ja jos näin ei käy, miksi pysyä yhdessä. Mekin yritettiin pari vuotta ja tehtiin kaikkemme, kävimme terapiassa parikin kertaa, mutta näin vain oli tarkoitettu että erottiin. Meidän aikamme ei ollut elää yhdessä koko elämämme.
Muistuttaisin vielä yhdesä asiasta vaikka olisi kuinka pitkään oltu yhdessä, ei se tarkoita sitä että et voi enää ikinä erota. Erota voi ja pitääkin jos homma ei vaan toimi. Jokaisella ihmisellä on oikeus onneen ja joskus se onni tuleekin jonkun toisen kanssa.
Minusta tuntuu pahalle lukea näitä juttuja. Säälin kyllä kamalasti miestäsi millasen naisen kanssa on naimisissa. Sinuna hnakkisin itsellesi hoitoa, ja kertoisit miehelle miten paska olet ollut häntä kohtaan. Miehesi ansaitsee paljon paljon parempaa. Anna se onni hänelle, ja ota avioero.
erehdytään kutsumaan) häviää monista parisuhteista ajan saatossa. Tilalla saattaa tulla hellyyttä ja kiintymystä (tai sitten ei). Tämän kun hyväksyy, niin on parempi elää. Kaikkea ei voi saada. Mikäli haluaa intohimoa ja hillitöntä seksiä, joutuu sitä sitten monasti hakemaan irtosuhteista. Tämä taas ei suuremmin vahvista vakisuhdetta. Joko siis luovut rakastavasta miehestäsi ja vaihdat irtolehtiin, joiden kanssa seksi on aina uutta ja innostavaa. Tai tyydyt mieheesi ja hänen tarjoamaan turvaan ja hellyyteen hieman laimeamman seksi kustannuksella.
Onhan toki suhteita, joissa kaikki osa-alueet toimivat hautaan astikin..
en todellakaan, en mä kuvittele, että rakastan niitä miehiä kenen kanssa olen omaa miestäni pettänyt.
Ja kuten jo aiemmin sanoin, en usko, että ikinä löydän sellaista miestä, millainen oma mieheni on, jos otan eron teen todennäköisesti päätöksen, että olen loppuelämäni yksin ja sitten se on niin. Oikeasti, en usko, että mistään löydän niin hyvää miestä kuin omani on, mutta mä en ole hänen arvoisensa. Mun tekee pahaa olla oman mieheni kanssa ja suurin syy on se, että kun katson häneen, tiedän, että hän ansaitsisi PALJON PAREMPAA kuin minut.
En kuvittele, että ruoho olisi aidan toisella puolella vihreämpää, ei se ole. Ehkä mun vain pitäisi erota ja antaa miehelle mahdollisuus löytää itselleen arvoisensa nainen, minä se en ole.
sillä erotuksella, että en ole pettänyt miestäni.