Vakavan sairauden pelko

Ketään muita, joilla vastaavaa?

Mulla oli monta vuotta sitten hyvin samanlainen tilanne. Enpä olisi uskonut silloin, että täällä vielä elävien kirjoissa ollaan ja ilman kuolettavan taudin diagnoosia! Se on ihmeellistä mitä kaikkia oireita pelkkä stressi ja paniikki voi ihmiskehossa aiheuttaa! Stressi myös kuluttaa kehoa, joten muista huolehtia esim. lisäravinteista.

Hei Ap!

Minulla on myös tätä pelkoa. On masennus ja ahdistustaustaa.

Se mikä auttaa minua kestämään asiaa, on se että olen uskovainen.

Sain ottaa uskon vastaan kohta kaksi vuotta sitten.

Uskoontulo ei maagisesti poista sairaudet eikä pelot, koska ne kuuluvat tähän maalliseen elämään. Enää en pelkää kuolemaa, ja se on auttanut sairauden pelkoon.

Tsemppejä meille, sekä muille jotka kamppailevat ahdistavien ajatusten kanssa!

Rukoilen puolestasi, ja toivon Sinulle oikein hyvää Uutta Vuotta!

T. N 52v.

Kyllä minäkin pelkään kuolemaa. Ja varsinkin syöpää. Yön hiljaisina tunteina mietin kuolemaa ja muita synkkiä ajatuksia. Kuulemma se on oire pahasta masennuksesta tai ahdistuksesta. Näinä aikoina ei ole mikään ihme, jos ahdistuu. Päivällä mietin muita asioita. Arki onneksi aina voittaa.

Sen verran voin lohduttaa, että sairastin juuri syövän. Leikkaus, sytot, säteet, koko setti. Ei siinä pelko mitään auta. Se on vaan mentävä päivä kerrallaan. Edelleen pieni pelko uusiutumisesta. En halua kuolla kitumalla syöpään. Itseäni helpotti heti ajatus kun tajusin tämän: jos uusiutuu, eikä voi parantaa, pystyn itse päättämään päiväni ennen kuin kidun kuolleeksi. Heti helpotti :) nyt en jaksa pelätä oikeastaan mitään. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan!

Tavallaan ihana kuulla, että meitä on muitakin, vaikka tätä ei toivo muille.

Stressi on kyllä kammottava seuralainen, kera ahdistuksen. Ja kuluttaa kyllä tosissaan, kuten mainittiinkin kommentissa. Se on niin voimakas kehä, että mieli tekee kehollisia oireita ja mieli järkkyy puolestaan näistä kehollisista oireista. Pitäisi saada taas oma turvallisuuden tunne takaisin, siksipä tässä terapiassa käydään. Taitaa olla pitkä tie!

Ihana, että olet löytänyt oman tiesi N 52 v! Toivon myös sinulle ihanaa uutta vuotta.

Iltaisin alkaa kyllä möröt löytää tiensä mieleen. Oonki illalla kuunnellu nukkumaanmennessä hömppää, äänikirjoja ja podcasteja. Oon vaan niin väsynyt että uni tulee kyllä iltaisin. Syöpä on kyllä sairauden peloista suurin. Ja oon nähnyt läheltä miten se kyllä tulee niin nuoriin kuin vanhoihin, että en luota mihinkään "oot nuori, et voi sairastaa vakavaa sairautta" kommentteihin.

Mitä te teette silloin kun pelot valtaa mielen?

Vahvamieli kirjoitti:

Tavallaan ihana kuulla, että meitä on muitakin, vaikka tätä ei toivo muille.

Stressi on kyllä kammottava seuralainen, kera ahdistuksen. Ja kuluttaa kyllä tosissaan, kuten mainittiinkin kommentissa. Se on niin voimakas kehä, että mieli tekee kehollisia oireita ja mieli järkkyy puolestaan näistä kehollisista oireista. Pitäisi saada taas oma turvallisuuden tunne takaisin, siksipä tässä terapiassa käydään. Taitaa olla pitkä tie!

Ihana, että olet löytänyt oman tiesi N 52 v! Toivon myös sinulle ihanaa uutta vuotta.

Iltaisin alkaa kyllä möröt löytää tiensä mieleen. Oonki illalla kuunnellu nukkumaanmennessä hömppää, äänikirjoja ja podcasteja. Oon vaan niin väsynyt että uni tulee kyllä iltaisin. Syöpä on kyllä sairauden peloista suurin. Ja oon nähnyt läheltä miten se kyllä tulee niin nuoriin kuin vanhoihin, että en luota mihinkään "oot nuori, et voi sairastaa vakavaa sairautta" kommentteihin.

Mitä te teette silloin kun pelot valtaa mielen?

Silloin kun pelko vallitsee mielen, ei aina ole helppoa keskittyä mihinkään. Itse yritän silloin kuunnella musiikkia, lukea jotain, ja menen kävelylle, jos pystyn.

Ja tottakai rukoilen.

Ap, vaikutat tosi sympaattiselta ihmiseltä💟.

T. N 52v.

Vierailija kirjoitti:

Vahvamieli kirjoitti:

Tavallaan ihana kuulla, että meitä on muitakin, vaikka tätä ei toivo muille.

Stressi on kyllä kammottava seuralainen, kera ahdistuksen. Ja kuluttaa kyllä tosissaan, kuten mainittiinkin kommentissa. Se on niin voimakas kehä, että mieli tekee kehollisia oireita ja mieli järkkyy puolestaan näistä kehollisista oireista. Pitäisi saada taas oma turvallisuuden tunne takaisin, siksipä tässä terapiassa käydään. Taitaa olla pitkä tie!

Ihana, että olet löytänyt oman tiesi N 52 v! Toivon myös sinulle ihanaa uutta vuotta.

Iltaisin alkaa kyllä möröt löytää tiensä mieleen. Oonki illalla kuunnellu nukkumaanmennessä hömppää, äänikirjoja ja podcasteja. Oon vaan niin väsynyt että uni tulee kyllä iltaisin. Syöpä on kyllä sairauden peloista suurin. Ja oon nähnyt läheltä miten se kyllä tulee niin nuoriin kuin vanhoihin, että en luota mihinkään "oot nuori, et voi sairastaa vakavaa sairautta" kommentteihin.

Mitä te teette silloin kun pelot valtaa mielen?

Silloin kun pelko vallitsee mielen, ei aina ole helppoa keskittyä mihinkään. Itse yritän silloin kuunnella musiikkia, lukea jotain, ja menen kävelylle, jos pystyn.

Ja tottakai rukoilen.

Ap, vaikutat tosi sympaattiselta ihmiseltä💟.

T. N 52v.

Korj; valtaa

Minä kärsin tästä. Paljon on tutkittu, mitään ei löydy. Ihomuutoksia juoksen poistattamassa, verikokeissa, erikoislääkäreillä. Tänä vuonna olen "sairastanut" ihosyöpää, lymfoomaa, neurologisia sairauksia, vatsasyöpää, suolistosyöpää nyt ainakin. On särkenyt päätä, vatsaa, nivusia, kainaloita, vapisuttaa, lihasheikkoutta, vatsavaivoja, selkävaivoja, niskavaivoja, uniongelmia, hengenahdistusta... Aina jotain. Yksi paikka kun paranee niin jo jonnekin muualle koskee. Mutta tiedän olevani stressaantunut, ahdistunut ja yksinäinen. Masentunutkin. Aina kun saa lääkäriltä "terveen" paperit, niin on hetken aikaa euforisen hyvä olo. Kunnes taas. :/ En tiedä mikä auttaisi.

Kiitos sanoistasi N 52v! Oon huomannu saman, että silloin on hankala keskittyä muuhun. Hankala saada ajatukset siitä pois. Oonki todennut että silloin itken kun itkettää ja silloin ahdistun kun ahdistaa. Lähipiirin läsnäolo auttaa jonkin verran, miehen kainaloon käpertyminen.

Vierailija kirjoitti:

Minä kärsin tästä. Paljon on tutkittu, mitään ei löydy. Ihomuutoksia juoksen poistattamassa, verikokeissa, erikoislääkäreillä. Tänä vuonna olen "sairastanut" ihosyöpää, lymfoomaa, neurologisia sairauksia, vatsasyöpää, suolistosyöpää nyt ainakin. On särkenyt päätä, vatsaa, nivusia, kainaloita, vapisuttaa, lihasheikkoutta, vatsavaivoja, selkävaivoja, niskavaivoja, uniongelmia, hengenahdistusta... Aina jotain. Yksi paikka kun paranee niin jo jonnekin muualle koskee. Mutta tiedän olevani stressaantunut, ahdistunut ja yksinäinen. Masentunutkin. Aina kun saa lääkäriltä "terveen" paperit, niin on hetken aikaa euforisen hyvä olo. Kunnes taas. :/ En tiedä mikä auttaisi.

Voimia Sinulle, ja kaikkea hyvää Uuteen Vuoteen 💟 !

T. N 52v

Tunnistan tuon että kohde aina vähän kuin vaihtelee oireiden mukaan. Jotenkin hankala ymmärtää että hirmu heikotus, pahoinvointi, epämääräiset kivut jne olisi stressistä/ahdistuksesta. Oon kanssa käyny monet verikokeet ja lääkärikäynnit... Tämä on todella kuormittavaa huolehtia joka päivä. Haluaisin vaan olla onnellinen.

Minullakin on ollut nuoresta lähtien hypokondria, varmaan kohta 30 vuotta. Hiv, ihosyöpä, mahasyöpä, rintasyöpä, als nyt ainakin peloissa. Hirveesti aikaa on kulunut pelkäämiseen. Lääkitys on auttanut, olen asennoitunut että se on loppuelämän lääkitys. Ei ole tarvetta tarkkailla oireita liikaa pakonomaisesti.

Pelkäämiseen kuluu kyllä ihan liikaa aikaa ja voimavaroja. Kumpa osaisi ottaa vähän rennommin taas. Ja onhan se raskasta lähipiirille myös.

Haluaisin myös kokeilla lääkitystä uudelleen, koska terapian kanssa se olisi tehokkain. Edellinen lääke teki vaan niin pahat haittavaikutukset...

Vahvamieli kirjoitti:

Tunnistan tuon että kohde aina vähän kuin vaihtelee oireiden mukaan. Jotenkin hankala ymmärtää että hirmu heikotus, pahoinvointi, epämääräiset kivut jne olisi stressistä/ahdistuksesta. Oon kanssa käyny monet verikokeet ja lääkärikäynnit... Tämä on todella kuormittavaa huolehtia joka päivä. Haluaisin vaan olla onnellinen.

Kirjoitin tuon kakkos kommentin. Jatkan vielä, että myös minun oli silloin vaikea hyväksyä, että pahat ja vaihtelevat fyysiset oireet voi johtua vain stressistä, ahdistuksesta ja pelosta. Mutta täytyy luottaa lääketieteeseen, kyllä tutkimuksissa ja kokeissa jää kiinni jos jotain aihetta oikeasti on.

Stressi/ahdistus/pelko tosiaan voi pistää koko kropan sekaisin. Esim. kortisonitasot nousee ja myös hormonitoiminta voi muuttua ja mennä sekaisin. Itselläni tuli silloin esim. juuri kipuja niveliin ympäri kehoa, koska hormonitoiminta heitti häränpyllyä. Ja tämäkään ei johtunut mistään munasarjasyövästä vaan stressistä/paniikista ja ahdistuksesta. Oli tuota pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta (laihduin yli 5 kg) ja välillä huippasi niin että silmissä pyöri. 

Vei pitkään (yli vuoden) ennekuin aloin toipua ja oireetkin hellittää. 

Kiitos kakkoskomentin kirjoittaja! Mulla on samaa, että tosi hankala jotenkin uskoa että ne tosissaan voi johtua stressistä! Yhtenä päivänä särkee sormia, toisena polvia ja sitten kolottaakin lihaksia jaloissa. Selkä särky ja niskakivut on kyllä jo ihan arkipäivää, sitä on varmaan niin jännittyneenä koko ajan. Huomaan myös että kasvojen ja purentalihasten rentouteen tulee keskittyä.

Tuo ruokahaluttomuus on tuttua. Tekee niin pahaa useina päivinä, ettei tee mieli syödä. Sitten sitä syö jotain mikä menee helposti alas ja herkästi unohtaa myös vedenjuonnin. Ja huimannut ja heikottanut on niin maan vietävästi.

Toki oman osansa tekee mulla raudanpuute tähän kaikkeen, kombona stressin kanssa takuuvarma setti että esim hiuksia lähtee urakalla. Mutta hiustenlähtö nyt on pienin murhe, jos vaan saisi luottamuksen siihen että on fyysisesti terve ja kaikki on hyvin. En muista enää miltä tuntuu kun ei pelkää, kun tämä olo on nyt niin voimakas.

Vakavan sairauden pelko on itseasiassa täysin rationaalinen, sillä jokainen, joka ei kuole jostain muusta syystä ennen, tulee kyllä sairastumaan vakavasti. Useimmat vieläpä moneen kertaan. On myös varmaan, että se ei tule olemaan kivaa tai miellyttävää.

Sen sijaan ei ole järkevää tai hyväksikään kuluttaa aikaansa, huom. sitä hyvää ja tervettä aikaa!, pelkäämiseen. Et voi järkeillä vakavien sairauksien uhkaa pois koska se on aivan todellinen mutta voit korostaa itsellesi sitä, että on viisasta elää onnellisena silloin kun siihen on tosiasiassa mahdollisuus.

Lisäksi voit muistuttaa itseäsi, että vaikka et jatkuvasti kyttäisi kehoasi, reagoisit kuitenkin parhaan kykysi mukaan kun siihen vaikuttaisi olevan aihetta. Et löisi itsestäsi välittämistä läskiksi vaikka ottaisit nykyistä rennommin. Tämä tuskin vähentäisi selviytymismahdollisuuksiasi tositilanteessa lähes lainkaan mutta elämänlaatusi olisi mahdollisesti jopa vuosikymmenien ajan parempi kuin mitä se on tällä hetkellä.

Elämänlaatu ei ole merkityksetöntä. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos olisit pelännyt esimerkiksi 35 vuotta sairastumista ja sitten sairastuisit. Ehkä paranisit, ehkä et. Mutta olisit tuhlannut sitä edeltäneet 35 hyvää vuotta pelkäämällä. Eikö sillä olisi väliä?

On itseasiassa ihan suositeltavaa mitata mm. verenpainettaan silloin tällöin tai tarkistaa luomiaan. Esimerkiksi seurattavista luomista voi ottaa kuvat ja tehdä kuvista kansion vertailua varten ja säännöllisesti tarkistaa tilanteen vaikkapa kolmen kuukauden välein. Tällöin näkee todennäköisesti ajoissa onko muutosta ja voi toisaalta keskittyä reagoimaan ainoastaan kun huolestuttavanoloinen muutos on todellinen eikä tarvitse miettiä asiaa joka hetki.

Tämä kommentti on juuri se, mitä mietin myös ja jonka haluaisin takaisin. En halua käyttää elämääni tähän että pelkään ja tutkiskelen milloin mitäkin kolotuksia. Haluan olla taas oma iloinen itseni ja valmiina seikkailuihin mitä tulevaisuus tuo. Olen ihmisenä sellainen, että saan iloa pienistä arjen asioista niin nyt harmittaa että katselen arkea ikään kuin verhon läpi ja se verho blokkaa niitä ihania asioita joista olen nauttinut.

Ehkä alan meditoimaan tai kokeilen tehdä jotakin tehtäkirjoja stressin vähentämiseksi. Kummaksun myös tätä itsessäni että nyt olen ikään kuin vaipunut tähän pelkoon, vaikka ennen olisin ottanu härkää sarvista ja alkanut liikkua, syödä jälleen terveellisesti jne. Mutta elämän traumaattisille kokemuksille ei voi mitään, eikä voi tietää miten mieli niihin reagoi.

Kiitos rehellisestä kommentista, se taas havahdutti siihen mitä kohti pyrin tekemään töitä, etten miettisi niin paljon pelkoja. Pitäisi saada keho ja mieli jotenkin varmaan ensin rentoutumaan niin fyysiset oireetkin alkaisivat antautua.

Aivan kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen, samaistun niin paljon. Minulla tämä alkoi vuosi sitten, kun olin vähän sitä aiemmin saanut lapsen. Synnytys oli todella pitkä ja vaikea ja päätyi kiireelliseen sektioon. Päällisin puolin toivuin ja kaikki meni hyvin kun minä ja lapsi selvittiin hengissä, mutta selkeästi alitajuntaan jäi trauma. Pitkälle edennyttä syöpää tosiaan olen "sairastanut" nyt vuoden verran. Tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään poikkeavaa, mutta mieli ei niitä usko. Pelkoa lietsoo entisestään se, että miksi menin tuon ihanan lapsen tekemään tähän julmaan maailmaan kun ilman äitiä joutuu täällä näin pienestä lähtien elämään. Syksyllä varsinkin tilanne oli niin paha, etten uskaltanut edes seuraavaa viikkoa suunnitella kun uskoin tosissani etten elä niin kauan :( lihasjännityksiä, nivelkipuja, huimausta ja uusimpana se että sydämen syke tuntuu voimakkaasti eri puolilla kehoa etenkin iltaisin. Stressin oireita näin kun järjellä ajattelee, mutta mieli kääntää tämän kaiken siihen että loppu on ihan lähellä.

Niinkö! Minun traumaattinen kokemus on juurikin kivulias, vaikea synnytys joka päätyi äkilliseen sektioon molempien voinnin romahtamisen takia! Siksi onkin erityisen kurjaa kun tämä aika jonka piti olla maailman ihaninta, menee näin. Olen yrittänyt ajatella että tämä polku on nyt tallattava ja sitten vahvempana eteenpäin. Siitä olen kiitollinen , että meillä on iloinen tytär jonka kanssa jaksan touhuta ja joka saa aina hymyn huulilleni.