Lue keskustelun säännöt.
Vakavan sairauden pelko
Vahvamieli
31.12.2022 |
Juttelisin mielelläni toisten kanssa hypokondriasta. Itselläni tämä laukesi traumaattisen tapahtuman myötä (turvallisuuden tunne järkkyi) 4 kk sitten. Tuo tapahtuma sai aikaan järkyttävän stressitilan ja ahdistuksen. Fyysisiä oireita on paljon: lihas-ja nivelkipuja ympäri kehoa, pahoinvointia ja muita vatsavaivoja, heikotusta, väsymystä/uupuneisuutta, sydämen sykkeen nousua, hengenahdistusta (tunne kuin ei saa kunnolla happea). Minua on tutkittu monenlaisin verikokein ja kuvantamisia tehty, joten oireet ajatellaan tulleen tästä traumasta/stressistä. Kuulemma keho herkistyy kivulle niin, että keho aistii pienenkin kivun kovempana.
Nämä oireilut saavat minut pelkäämään vakavaa sairautta, useimmin syöpää, mutta on tässä tullut muitakin sairauksia päässä pyöriteltyä. Välillä järki voittaa ja hetken olen rauhallinen. Ihmismieli on erikoinen ja vahva!! Käyn terapiassa, lääkehoitoa kokeilin mutta ainakaan ko.lääke ei minulle sopinut.
Juttukaveria/vertaistukea siis kaipaan :)
Kommentit (31)
Oon kanssa yrittänyt, että käyn joka päivä edes hetken ulkona, vaikka sitä ei vielä liikunnaksi voi kutsua. Se on kyllä ihana voimavara että lapsen kanssa pelot unohtuu.
Ja oot oikeassa, helpottaa kuulla että muillakin on tätä. Pitää yrittää saada enemmän rutiineista kiinni, muistaa syödä vaikka edes vähän pitkin päivää, vaikkei ruokahalua olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun toipuminen alkoi kun annoin itselleni luvan olla heikko. Siitä pikkuhiljaa hengitystekniikka, ruokarytmit ja ulkoilut kohdilleen niin olo ja elo kohenee kummasti. Tsemppiä kaikille.
Olet ap. todella onnekas kun olet päässyt oireinesi kuvantamistutkimuksiin. Niillä pystytään vahvistamaan /poissulkemaan monia vakavia sairauksia. Vai kävitkö yksityisellä niissä?
Nyt kun olet käynyt kuvantamisissa ja sairaudet poissuljettu, voit keskittyä parantumaan hypokondriasta. Älä keskity negatiiviseen vaan positiiviseen. Muista: olet onnekas!
Täällä kanssa yksi kohtalontoveri, nyt 30v ja kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän mennyt eri sairauksia pelätessä, laskee elämänlaatua jonkin verran. Lisäksi minulla on vielä lääkärikammo etten edes uskalla käydä tutkituttamassa "oireitani", vaan mietin ja pelkään niitä, sitten mennyt jo todella kauan oiretta pelätessä ja alankin olla sitä mieltä että liian myöhäistä enää edes hoitaa jos jotakin vakavaa löytyisi. Syöpää siis pelkään, en mitään diabetestä, kilpirauhasen vajaatoimintaa tai tällaisia. Tän hetkinen pelko on rintasyöpä ja huomaan miten tunnen oikeasti fyysisiä oireita heti kun alan asiaa ajattelemaankaan, tänään töihin ajaessa ilahduin auringonpaisteesta ja oli hyvä mieli hetken, kunnes taas muistin että ainiin, ne oireet. Ja se siitä hyvästä mielestä, tätä tämä siis on, jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samaa ollut 18-vuotiaasta asti, nyt olen 35-vuotias. Viimeinen vuosi on ollut poikkeuksellisen vaikea ja olen koko ajan sairastanut levinnyttä syöpää ja varma, etten elä enää vuoden päästä. :(
Mulla tämä on varmasti seurausta traumaattisesta lapsuudesta, kun perheenjäsenillä oli monta vakavaa sairautta ja vaikeaa leikkausta eikä asioita oikein käsitelty lapsentasoisesti. Naureskeltiin, kun itkin ja lietsottiin kuolemanpelkoa. Olen jo nähnyt niin monta kertaa sen, kun elämä pysähtyy yllättäen sairauteen ja tasainen arki vaihtuu sairaalassaoloon.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samaa ollut 18-vuotiaasta asti, nyt olen 35-vuotias. Viimeinen vuosi on ollut poikkeuksellisen vaikea ja olen koko ajan sairastanut levinnyttä syöpää ja varma, etten elä enää vuoden päästä. :(
Mulla tämä on varmasti seurausta traumaattisesta lapsuudesta, kun perheenjäsenillä oli monta vakavaa sairautta ja vaikeaa leikkausta eikä asioita oikein käsitelty lapsentasoisesti. Naureskeltiin, kun itkin ja lietsottiin kuolemanpelkoa. Olen jo nähnyt niin monta kertaa sen, kun elämä pysähtyy yllättäen sairauteen ja tasainen arki vaihtuu sairaalassaoloon.
Niin siis en tiettävästi sairasta oikeasti mitään syöpää. Mielestäni laitoin sairastamisen lainausmerkkeihin, mutta jostain syystä putosivat pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet ap. todella onnekas kun olet päässyt oireinesi kuvantamistutkimuksiin. Niillä pystytään vahvistamaan /poissulkemaan monia vakavia sairauksia. Vai kävitkö yksityisellä niissä?
Nyt kun olet käynyt kuvantamisissa ja sairaudet poissuljettu, voit keskittyä parantumaan hypokondriasta. Älä keskity negatiiviseen vaan positiiviseen. Muista: olet onnekas!
Kävin yksityisellä kuvantamisissa, ei terveyskeskus ole laittanut eteenpäin.
Kiitos ihanasta kommentista, pitäisi muistaa keskittyä hyvään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi kohtalontoveri, nyt 30v ja kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän mennyt eri sairauksia pelätessä, laskee elämänlaatua jonkin verran. Lisäksi minulla on vielä lääkärikammo etten edes uskalla käydä tutkituttamassa "oireitani", vaan mietin ja pelkään niitä, sitten mennyt jo todella kauan oiretta pelätessä ja alankin olla sitä mieltä että liian myöhäistä enää edes hoitaa jos jotakin vakavaa löytyisi. Syöpää siis pelkään, en mitään diabetestä, kilpirauhasen vajaatoimintaa tai tällaisia. Tän hetkinen pelko on rintasyöpä ja huomaan miten tunnen oikeasti fyysisiä oireita heti kun alan asiaa ajattelemaankaan, tänään töihin ajaessa ilahduin auringonpaisteesta ja oli hyvä mieli hetken, kunnes taas muistin että ainiin, ne oireet. Ja se siitä hyvästä mielestä, tätä tämä siis on, jatkuvasti.
Tuo kuulostaa niin tutulta, "ainiin ne oireet". Aamut on myös aika pahoja ahdistuksen suhteen, sillä mietin usein oliko kaikki vain pahaa unta ja minulla ei olekaan näitä oireita ja pelkoja. Minulla sama, olisin melkein innoissani jos saisin diagnoosiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan oireilleni. Mitä teet silloin kun sinulla on parempi kausi meneillään? Millä voitat pelkosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samaa ollut 18-vuotiaasta asti, nyt olen 35-vuotias. Viimeinen vuosi on ollut poikkeuksellisen vaikea ja olen koko ajan sairastanut levinnyttä syöpää ja varma, etten elä enää vuoden päästä. :(
Mulla tämä on varmasti seurausta traumaattisesta lapsuudesta, kun perheenjäsenillä oli monta vakavaa sairautta ja vaikeaa leikkausta eikä asioita oikein käsitelty lapsentasoisesti. Naureskeltiin, kun itkin ja lietsottiin kuolemanpelkoa. Olen jo nähnyt niin monta kertaa sen, kun elämä pysähtyy yllättäen sairauteen ja tasainen arki vaihtuu sairaalassaoloon.
Traumat on kyllä mielelle raskaita ja monimutkaisia. Ja varsinkin jos ne jää käsittelemättä lapsuudesta. Mistä olet saanut tukea tähän kuluneeseen vuoteen? Miten olet jaksanut? Mikä on sua auttanu unohtamaan pelkoja?
Vaikka onkin kurjaa kärsiä tästä, helpottavaa kuulla että jollain on näin samanlaisia kokemuksia. Tämä sai minulle varmemman olon, että tämä tosiaan luultavasti on täysin pään sisällä tämä sairaus. Ja siitä voi toipua! Päivisin kun touhuan tyttäreni kanssa, kaikki fyysiset oireet yleensä unohtuu. Sitten iltaisin kun lapsi menee nukkumaan, on liikaa aikaa miettiä näitä. Yritän itsehoitaa tätä ahdistusta ja stressiä lisäämällä nyt reippaasti liikuntaa päiviini. Kun liikkuu, saa ehkä paremmin nukuttuakin ja hyvinvointi lisääntyy hiljalleen.