Missä kohtaa huumorisi rajat tulevat vastaan?
Kommentit (20)
Jos joku tekee huumoria asiasta josta minä loukkaannun. Ei niin saa tehdä.
Yleensä, joa kertomasta itsestään kerrottaisiin sama vitsi, ja se olisi edelleen kaikkien mielestä hauska, rajaa ei ylitetä.
Miksi afrikkalainen kävelee ojassa, vaikka vieressä kulkee tie?
- leipä miehen tiellä pitää
Jos tehdään vitsiä ihmisestä joka tarvitsee apua.
Rasistiset vitsit eivät ole ikinä hauskoja. Siinä se raja menee
Ne tulee vastaan siinä, kun jostain yksittäisestä ihmisestä tehdään pilkkaa ilkeällä ja julmalla tavalla. Musta, tabuja rikkova ja synkkäkin huumori menee, mutta kiusaamisesta ja pahan mielen lietsomisesta sekä itsetunnon lyttäämisestä en tykkää. Kaikelle on myös aikansa ja paikkansa ja joskus siinä voi mennä aikaa, että jollekin asialle pystyy nauramaan. Eli jonkinasteinen hienotunteisuus on näissä paikallaan. Huumorin tehtävä ei ole pahentaa kenenkään kärsimystä, vaan tuoda siihen edes pieni valonpilkahdus, oli tilanne miten synkkä tahansa.
Miksi afrikkalainen joi metanolia?
- ei halunnut nähdä nälkää
Somali lauloi karaokessa: Olen suomalainen.
Mustalaista alkoi moinen vituttaaja hän meni laulamaan: Mä joka päivä töitä teen.
Riippuu niin tilanteesta. Mutta vaikkapa sairaan lapsen kustannuksella pilailu menisi överiksi.
Henkilökohtaisista asioistani vitsailu toisinaan, sekä liian limaiset vitsit
Ainakin siinä jos selvästi jostain tietystä ihmisryhmästä vitsaillaan alentavaan sävyyn erityisesti jos sen ryhmän edustajia on paikalla. Esimerkiksi vaikka joku blondivitsin kertominen jos paikalla on blondi ja tarkoitus on selvästi loukata häntä.
Saisiko esimerkin liian limaisesta vitsistä?
Minun tai mieheni henkilökohtaisesti raskaista asioista vitsailu. Miehelläni on ilmennyt vakavia mielenterveysongelmia ja eräs kaverini vitsaili asialla. Tiedän että hän itse tykkää keventää omia terveyshuoliaan mustalla huumorilla mutta mielestäni sitä tapaa ei tulisi soveltaa toisiin. Minuun ei musta huumori uponnut aiheesta joka on muutenkin itselleni arka.
Kerro vitsi, niin kerron heti ketkä kaikki voisivat loukkaantua siitä.
hyvän maun raja on välilihassa...
Se että olen puoli vuotta hoitanut asiaa taloyhtiössä, jossa yksi asukas vetää kannabista ja huumetta ja tietenkin kieltää sen, mutta olen kerännyt todisteet, asiaa on hoidettu poliisin kanssa, isännöitsijän kanssa, ja asunnon omistajan kanssa. Päivämäärät ja kellonajat ja muut häiriötilanteet ylhäällä. Muu hallitus ei paljoa ole tikkua ristiin laittanut ja siinä kohdin minulta nyt ei enää huumori riittänyt kun toinen asukas antaa palautetta ettei ole muka riittävästi asian eteen tehty ja riittävän nopeasti. No kuule lakien mukaan se täytyy hoitaa, ja hyvähän se sieltä on huudella, et oo kuule itse ollut kuin kärsimässä hajuhaitoista mutta mitä on muut tehneet? Valittaneet. Niin kiitos vaan, tulee itse hoitamaan asian sitten. Ja toivottavasti tää narkki miehensä kanssa vetää yliannotukset ja kuolee siihen kämppään.
Mulla loppuu huumori siihen että kyllä valittamaan kyetään muttei ensinnäkään ensimmäistäkään ratkaisuehdotusta saatuja että itse tehtäisiin asialle jotain. Omapahan on heidän surkea elämänsä.
En pidä punching down -huumorista, eli siitä, että nauretaan ja ivataan heikommassa asemassa olevia.
Vierailija kirjoitti:
Se että olen puoli vuotta hoitanut asiaa taloyhtiössä, jossa yksi asukas vetää kannabista ja huumetta ja tietenkin kieltää sen, mutta olen kerännyt todisteet, asiaa on hoidettu poliisin kanssa, isännöitsijän kanssa, ja asunnon omistajan kanssa. Päivämäärät ja kellonajat ja muut häiriötilanteet ylhäällä. Muu hallitus ei paljoa ole tikkua ristiin laittanut ja siinä kohdin minulta nyt ei enää huumori riittänyt kun toinen asukas antaa palautetta ettei ole muka riittävästi asian eteen tehty ja riittävän nopeasti. No kuule lakien mukaan se täytyy hoitaa, ja hyvähän se sieltä on huudella, et oo kuule itse ollut kuin kärsimässä hajuhaitoista mutta mitä on muut tehneet? Valittaneet. Niin kiitos vaan, tulee itse hoitamaan asian sitten. Ja toivottavasti tää narkki miehensä kanssa vetää yliannotukset ja kuolee siihen kämppään.
Yliannostukset kannabiksesta?
Tuossa nyt tahtoo olla vähän se, huumeista vähiten poliisia kiinnostaa pössyttelijät ja pelkkä pössyttely ei oikeen haittaa juuri aiheuta.
En polta itse, enkä sitä kannata mutta sehän tuoksuun yleensä vaan hyvältä.
En osaa vastata kysymykseen.