Lue keskustelun säännöt.
Milloin äitiys alkaa tuntua mukavalta ja ei ole vain päätöntä poukkoilua?
24.07.2010 |
Lapsi vuoden vanha, ja entinen elämäni on mielestäni sitä "oikeaa elämää" vieläkin. Olin ennen aina huoliteltu, ehdin perehtyä asioihin, kehittää itseäni ja olla kiinnostunut asioista. Parisuhdekin kukoisti.
Nyt lapsen myötä oma minuus täysin haussa yhä edelleen. Päiväni tuntuvat olevan jotain päätöntä haahuilua, lapsen perässä juoksua, syöttöä, vaipanvaihtoa ja sama uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. En tunne itseäni, miestäni, lastani. Jotenkin elämä vaa jyrää ohi ja minä raahaan vaippakassia ja purkkimuonaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Miten tästä sekavuudesta pois?
Ja kaikille vielä tiedoksi, lastani en kadu sekuntiakaan, oli erittäin toivottu ja on erittäin rakastettu, mies on täysillä mukana ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Tämä muutos on vain jotain liian suurta sitten minulle? Miksi te kaikki muut äidit näytätte hanskaavan homman niin hyvin? Olette sinut uuden roolinne kanssa.
Kommentit (14)
"päättömyys" loppui vasta, kun toinen lapsi syntyi. Omituista ehkä, mutta vasta silloin pääsin sinuiksi äitiyteni kanssa.
Kyllä se usein vaatii parikin vuotta, ennen kuin uuteen elämään ja elämäntyyliin tottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Listaa ne asiat, joita kaipaat vanhasta elämästäsi ennen vauvaa. Sen jälkeen toteuta ne. Lapsella on myös isä, jonka kuuluisi hoitaa oma osuutensa joten aikaa sinulla kyllä on.
Toinen mikä auttaa monia on selkeä päivärytmi. Tähän on myös helppo sovittaa se seikka, että mies tekee tietyt asiat sovitusti että saat omaa aikaa pääsi selvittämiseksi ja itsesi löytämiseksi. Olet antanut ehkä liikaa itsesi muiden käyttöön.
Minulla auttoi kun palasin töihin lapsen ollessa 13 kk. Sai ikään kuin sen elämänsä takaisin ainakin osittain. Lapsi nyt 2 v, enkä usko että oikein ikinä tämän paremmin tähän sopeudun, kaipaan kovasti omaa aikaa ja omia harrastuksia. Ehkä se aika sieltä vielä joskus koittaa.
Meni kyllä tosi pitkään vauvan syntymän jälkeen vain miettiessä, että koska tämä oikein loppuu ;).
alkoi helpottaa kun lapsi täytti vuoden. Nyt hän on kolme vuotta ja nautin äitiydestä TODELLA paljon. Tietenkin on vaikeita hetkiä ja vaikeita päiviä, mutta pääsääntöisesti äidin rooli on omaksuttu :)
Tsemppiä, kyllä se iloksi muuttuu!
ulkona ilman että on pakko lähteä mukaan. Jossain vaiheessa sitä vaan huomaa, että onkin yksin kotona. Ja tätä aikaisemmin, kun lapsi oppii piirtämään, tutkimaan kirjoja, rakentamaan palapelejä ja rakentamaan palikoilla, saattaa viihtyä yksin pitkiäkin aikoja. Meidän kuopus esim. tosi keskittymiskykyinen, rustasi parivuotiaana yli 3-v palapelejä ja sovitteli niin kauan paloja, että onnistui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ottanut 1-2 tuntia viikossa omaa aikaa esim. harrastuksiin ihan alusta saakka. Näin se muu aika ei tunnu niin ahdistavalta.
Meilläkin nämä 6- ja 8-vuotiaat leikkivät jo itsekseen. Tosin sitten taas ruoka- ja vaatehuolto ja siivoamisen määrä lisääntyy... Ja harrastukset, leikkitreffit, synttärit jne. jne. jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aikoinaan. Mieheni on yrittäjä ja hoidin lapsen käytännössä 24/7. Kuopuksen kohdalla sama juttu mutta silloin pahin kriisi oli jo eletty. Nyt tytöt ovat 11- ja 8-vuotiaat ja nautin ihan hurjasti heidän seurastaan. Esim. tänä kesänä olisin voinut lähteä ulkomaille yksin mutta halusin mieluummin lähteä lasten kanssa. He ovat hauskaa seuraa ja meillä on kivaa yhdessä. Jotenkin tämä vanhemmuus muuttuu sitä hauskemmaksi, mitä isommiksi lapset kasvavat. Saa nähdä, olenko sitten eri mieltä kun tulee murrosiän kriisit vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piste :)
ehkä elämä muuttuu erilaiseksi lapsen ollessa n. 2v ja jopa sitä aiemmin, kun kommunikointi alkaa toimia paremmin, lapsi alkaa irtaantua sinusta enemmän ja kun sinä alat pääsemään vauvasta irti.
Suosittelen kaikille lämpöisesti liittymistä kuntosaliin, jossa on lapsiparkki. Saat vaikka joka päivä omaa aikaa reilun tunnin, ja pääset kuntoilemaan, jumppaan tai vaikka vain saunomaan, olemaan omissa oloissasi. Itsetunto ja kunto kohisee ja vauva ja sinä saatte hieman etäisyyttä ja et tunne olevasi niin sidottu vauvaan. Samalla pääset lähemmäs tavoitettasi:olla huoliteltu. Itse pidin huolen kyllä jo vaikka kaksoset olivat vauvoja että minä ensin meikkasin ja sitten vasta lapset tulivat toisena..joku järjestys olla pitää ;) eli suihkun jälkeen kun ehdin heti ripsarit, puuterit ja kiillot etc, se ei vie kuin 2min samalla kun laulaa vaikka piippolan vaaria ja hyssyttää sitteriä.
Ota vastuusi itsestäsi ja elämästäsi ja nauti perheestäsi!!!!
Mä olen kyllä käynyt kampaajalla ja kosmetologilla entiseen malliin ja useamman kerran viikossa kuntoilemassa; jumpassa, uimassa, lenkillä. Baarit ja bailaus ovat tietenkin jääneet melkoisen vähiin ja yhteinen aika puolison kanssa on aika kortilla, mutta minkäs teet.
Mun mielestä on ihanaa touhuta lapsen kanssa, opetella hänen kanssaan uusia taitoja ja käydä vähän vauvaharrastuksissa. Elämässä on nyt erilaisia kivoja asioita kuin ennen.
En pingota huushollin siisteydestä, soseita teen kun jaksan ja päikkärit nukun tenavan kanssa aina kun on tarve.
Eniten kaipaan ehkä ystävieni seuraa. Työssäkäyvät ja harrastavat sinkutkin on yllättävän kiireisiä : D Tai sit ne ei vaan haluu nähdä mua kun olen niin vauvavauvaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen on aivan yhtä rakas, mutta toisen lapsen syntymän jälkeen olen sopeutunut äitiyden "negatiiviseen puoleen" ja alkanut nauttia eri tavalla äitiydestä.
Toki jo esikoisen aikana jokainen vuosi tuntui aina aiempaa helpommalta ja olin onnellinen äiti jo silloin, mutta niin kuin ap sanoi, elämä tuntui ns. sähellykseltä.
Mukavaa nähdä joku toinenkin, jolla toka lapsi toi tasapainon perhe-elämään. En edelleenkään oikein ymmärrä, mistä se voi johtua, mutta tosiaankin vasta kuopuksen syntymän jälkeen äitiys on tuntunut rennolta.
Nyt sitten jännään kovasti, miten perheemme tasapaino muuttuu kolmannen lapsen myötä (rv 40 menossa).
t. 3
alan havahtua. Kävin ostamassa itselleni vaatteita, kosmetologilla, luin kirjan kannesta kanteen...