Se sattuu niin paljon, kun toinen ei enää rakasta
Olen epäonnistunut kaikinpuolin ihmisenä.
Olisi pitänyt olla erilainen.
Lähes 20v romukoppaan. Hups vaan, ja sinne meni ne vuodet.
Elämässä ei ole enää mitään. Ei yhtään mitään.
Mitään en halua tehdä. Mikään ei huvita. Mihinkään ei ole rahaa. En halua mennä kodin ulkopuolelle. Lapsetkin kärsii tästä. Kiva loma niillä. Niilläkin on parempi isänsä kanssa. Pääsevät uusiin paikkoihin ja ulos syömään.
Mun elämästä on kadonnut kaikki ilo. Ahdistaa ja itkettää vaan. Kaikki ahdistaa.
Kommentit (14)
Miksi pitää aina ajatella, että se yhdessä eletty elämä joutaa romukoppaan tai on ollut turhaa, jos ero tulee? Varmaan paljon hyvää elämää mahtunut noihin vuosiin ja ei niitä kukaan pois ota. Ihmiset ja tilanteet vain muuttuvat.
On se. Jo lyhyemmästäkin suhteesta jopa ilman seksin harjoittamista hylätyksi tuleminen satuttaa kovasti.
Itse kärsinyt ja kitunut tuollaisessa tilanteessa jo kohta kaksi vuotta ja haaveilen sekä ihailen jättänyttä edelleenkin.
Saa nähdä milloin tämä tuska helpottaa kun näen lähes päivittäin kulkevan toisen kanssa.
Ei pidä elää toisen kautta. Onni on omissa käsissä. Miksi syytät vain itseäsi, suhteessa on kaksi osapuolta. Sulla on lapset. Älä laita heitä kärsimään. Sattuu, mutta kliseiseltä kuulostava, aika parantaa haavat. On totta.
Lasten vuoksi kuitenkin yritän jaksaa. Pitää heillä perusarjen ja rutiinit pyörimässä, harrastukset jne. Nyt lomalla vaan kyselevät mitä kivaa tehtäis, enkä minä keksi yhtään mitään kivaa. Kaupassa onnelliset pariskunnat ahdistaa ja saa tosi pahan mielen itselle.
Niin, ehkä niitä menneitä ei kukaan ota pois. Yksi ihminen vaan leikataan irti. Tai oikeastaan aika montakin ihmistä häviää elämästä siinä sivutuotteena.
Tulee joku toinen, joka ottaa sen minun paikan. Se tuntuu pahalle.
Tulee joku ihminen, joka tulee osaksi mun lasten elämää. Saa viettää niiden kanssa aikaa, tehdä niitä kivoja reissuja yms. Mitä ennen tehtiin perheenä. Mun lapset saa tän uuden ihmisen kanssa kivoja muistoja. Ja mulla ei ole tarjota niille mitään muuta kun tasasta arkea. Ja sekin menee rahallisesti tosi tiukaksi.
Olin tyhmä, kun aikoinani opiskelin matalapalkka alalle. Nyt siitä kärsii kaikki.
Niin, kyllä mä käyn töissä. Onneksi. Työ on henkireikä, tää lomalla oleminen on tuskaa.
Ja joo, kyllä mä otan vastuun omasta hyvinvoinnistani. Mutta vielä en vaan pysty. Mun on saatava ensin märehtiä tää kaikki tuska ulos.
Keksikää jotain ilmaista tekemistä, tehkää palapelejä, pelatkaa lautapelejä, leipokaa, käykää retkellä eväiden kanssa tms. Ne on lasten kanssa usein paljon mukavampaa kuin joku leffassa käynti. Luo uusia traditioita lasten kanssa, älä siirrä heihin pahaa oloasi.
Jatkan vielä, että sulla on jotain mitä sillä toisella naisella ei ole, teidän yhteiset lapset. Ole paras äiti lapsillesi, sitä ei voi sulta pois viedä.
7
Vierailija kirjoitti:
Voi vattu
No niimpä. Ei ole mukavaa.
Olen niin pahoillani että joudut kokemaan tuon. Luen kirjoittamastasi, että olet kuitenkin viisas ja tunnet itseäsi sen verran hyvin että jo tiedät että sinun on saatava märehtiä se tuska ulos, kuten sanoit. Uskon myös vakaasti että sinä viisas nainen löydät kyllä oman voimasi ja oman tiesi, kunhan annat sille aikaa.
Ei nää teinit lähde eväsretkelle tai ulkoilemaan... lautapelejä pelattiin viimeksi koko perheellä. Muistuttaa liikaa, et yks on pois joukosta. Niitäkin varmaan jatkossa pelaavat isän ja sen uuden kans.
Mä panostan siihen, et oon läsnä harrastamisessa, ja mahdollistan sen.
Olis kiva lähteä käymään jossain. Mutta, auto on semmonen millä ei voi talvella ajaa maantiellä. Koirat pitäis raijata mukaan. Ja se raha. En uskalla käyttää nyt mihinkään ylimääräseen, koska tulee monenlaisia kuluja; isot sähkölaskut ennen kun talo saadaan myydyksi, välittäjän palkkio, kuntoarvio, takuuvuokra, huonekalujen hankinta.... kait tämäkin joskus tasaantuu ja helpottaa???
Oletko vammaiskulliteoriasta kuullut?
Seuraavaan uhteeseen sitten sillä mielellä, että hän ei ole koko elämäi, joka romahtaa eron myötä.
mee töihin