Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pilattu joulu

Vierailija
25.12.2022 |

En muista, milloin olisi ollut näin surullinen olo. Leivoin, laitoin ruokaa ja herkkuja, käytin satoja euroja siihen, että olisi kaikkien aikojen joulupöytä ja kaikille jotain mieluisaa ruokaa, juomaa ja lahjoja. Sitten eräs lähisukulainen teki joulusta kokonaan oman shownsa, ei saapunut ajallaan, koko muun seurueen kanssa jouduttiin odottamaan ja lopulta joku joutui hakemaan tunteja myöhässä olevaa. Ruokapöytään kutsua noudattivat muut, mutta tämä aikuinen tyyppi viihtyi mielummin selfieiden parissa joulukoristeiden luona ja valitti vaan kuinka hänen aikataulunsa meni pilalle. Muut jo olivat alkupalojen osalta hyvässä vauhdissa, niin sitten saavutaan pöytään närkkimään ja marttyroimaan, että minä lähden kyllä kotiin jos ei mene asiat niinkuin haluan. Lautanen jäi sitten puolitäytenä lopulta siihen pöytään, kun arvon henkilö siirtyi lohnottamaan sohvalle kännykkää pläräten. Sitten kun olisi ollut aika seurustella ruokien välissä sukulaisten kanssa, niin eikös tämä laita telkkarista jotain ohjelmaa niin täysille, ettei kukaan voi puhua mistään ja taas sama kiukuttelulinja, että kuka ei nyt saa lahjoja ja miksi hän kohta lähtee pois. Ilta jatkuu samalla teemalla, keskustelua estämällä ja oman ohjelman monopolilla. Lopuksi lahjojen aikaan tyyppi heittäytyi täysin mykkäkouluun, kommentoi ainoastaan, että lahjat on paskoja. Sitten jätti kaikki saamansa lahjat siihen mihin oli ne avannut ja marssi tiehensä koko juhlasta sanomatta edes heippaa. On todella surullinen olo ja etenkin perheen vanhusten takia, jotka yrittivät vaan tasapainoilla tilanteen kanssa. En ymmärrä käytöstä ja mikä siihen ajoi. Tuntuu todella hölmöltä, että vuoden odotetuin juhla menee tällä tavalla pilalle ilman mitään muuta syytä, kuin jonkun narsistinen halu pilata päivä kaikilta. On todella huono olo ollut koko päivän, kun kaikille tärkeästä yhteisestä juhlasta tuleekin jonkun perseilyhetki. On muutenkin ollut raskas syksy ja toivoin, että joulusta tulee käänne taas valon puolelle. Nyt onkin aivan päinvastainen fiilis ja tuntuu, että menee pitkään, että tästä pääsee yli.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä, miksi jäitte odottamaan myöhässä olevaa??

Jos hän olisi soittanut ja kertonut jonkun ymmärrettävän syyn myöhästymiselleen, kuten auton hajoaminen.....

Kyllähän tuo lähisukulaisesi käytös on todella sivistymätöntä.

Syy ei kuitenkaan ole sinussa eikä muissa vieraissa. Tosin en usko, että tuon sekoilijan käytös olisi ihan yllätyksenä tullut.

Että ollut aiemmin ihan kunnollinen mutta nyt vaan jostain syystä tuommoinen?

Vierailija
2/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teiltä ei onneksi kukaan kuollut jouluna. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Traditiot ei enää ole näköjään kunnioittamisen arvoisia selfie-sukupolvella. He luovat omat uudet traditionsa kuten selfiet joulukoristeiden kanssa. Huokaus.

Vierailija
4/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko hän ADHD tai jotain muuta diagnoosia omaava henkilö?

Vierailija
5/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten noin huonokäytöksinen ihminen päästetään perseilemään muiden joulu pilalle? Oliko kenties omassa kodissaan?

Vierailija
6/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaisiko häneltä vaikka kysyä, että mikä on... Vai oliko tämä ihan normaalia häneltä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miksi pitää kuunnella ja katsella tommosta? Olis pitäny sanoa vaan suoraan että nyt kuule joko käyttäydyt kunnolla tai häivyt. Totta kai se jatkaa samalla meiningillä jos sille ei kukaan sano mitään. Jos vielä joskus aikoo tulla sun luo, sanot että parempi pysyä pois kun ei osaa käyttäytyä. Ei saa olla liian lepsu tollasten kanssa.

Vierailija
8/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän oli siis myöhässä useita tunteja, ja koko muu porukka odotti nälissään.

Miksi ihmeessä ette ryhtyneet syömään ajallaan ja nauttineet ateriasta? Kyllä tämä poikasi/tyttäresi olisi osannut sitten saavuttuaan ottaa voileipää kaapista ihan itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trolli tämä ap.

Vierailija
10/10 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No meillä ei olisi odotettu ja se TV olisi myös mennyt kiinni sekä käsketty pois jos noin käyttäytyy.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän seitsemän