Miten te ujot ja arat oikeasti pärjäätte työelämässä??

Teen työni hyvin, mutta en koskaan käy kahvilla muiden kanssa. 

En seurustele työkavereiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Teen työni hyvin, mutta en koskaan käy kahvilla muiden kanssa. 

Missä syöt, esim lounaan??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen työni hyvin, mutta en koskaan käy kahvilla muiden kanssa. 

Missä syöt, esim lounaan??

Lämmitän edellisen illan ruoat mikrossa ja syön työpisteellä. 

Ei me pärjätäkään

ei pärjätä:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen työni hyvin, mutta en koskaan käy kahvilla muiden kanssa. 

Missä syöt, esim lounaan??

Lämmitän edellisen illan ruoat mikrossa ja syön työpisteellä. 

Lisään vielä, että olen erittäin pidetty työntekijä vaikka en kenenkään kanssa seurustele, kun hommat hoituu. Työni ei tarvitse työkavereiden kanssa seurustelua. 

Ärsyttää, miten työpaikoilla aina vaaditaan yltiöpäistä sosiaalisuutta. Olen tullut töihin tekemään töitä, en viihdyttämään työkavereita.

Miten olet päässyt ylipäätään duuniin kun, jokaisessa ilmoituksessa vaaditaan olevan hypersosiaalinen superihminen sekä varsinkin haastatteluprosessi temppuratoineen joihin kuuluuu mm. Video-Cv, videohakemus, ryhmävideohakemus, videoryhmähaastattelu, ryhmävideohaastattelu.

Minäkin vietän taukoni yksin. Jos joku tulee samaan aikaan taukohuoneeseen, luen lehteä. Jos hän alkaa jutella, vastaan kyllä, mutta jatkan lehden lukemista. Useimmat antavat kyllä olla rauhassa, kun huomaavat, etten halua keskustella.

Asiakaspalvelutyötä en ikinä pystyisi tekemään. Olen ollut (erikoistarvike)kaupassa harjoittelussa ja se oli kamalaa. Punastuin, jos se on saanut viivakoodia otettua. Punastuin, jos henkilö tuijotti vieressä, kun laitoin vaikka hänelle pussiin jotakin pyytämäänsä tuotetta.

Nyt olen puhelintyössä ja se jotenkin helpottaa, että saan yksinäni olla naama punaisena eikä kukaan yleensä näe.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää, miten työpaikoilla aina vaaditaan yltiöpäistä sosiaalisuutta. Olen tullut töihin tekemään töitä, en viihdyttämään työkavereita.

ja sitten joku narsisti ottaa silmätikuksi

Hyvin. Peittelen ominaisuuksia älyttömältä hölötyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Miten olet päässyt ylipäätään duuniin kun, jokaisessa ilmoituksessa vaaditaan olevan hypersosiaalinen superihminen sekä varsinkin haastatteluprosessi temppuratoineen joihin kuuluuu mm. Video-Cv, videohakemus, ryhmävideohakemus, videoryhmähaastattelu, ryhmävideohaastattelu.

Ei minua työasiat ujostuta. Puhun asiaa, kun sitä  vaaditaan, mutta sen ulkopuolella olen hiljaisempi. 

Oletko minkä ikäinen? Olin todella ujo, enkä puhunut kahvipöydässä varmaan yli kolmekymppiseksi. Nykyään yli nelikymppisenä ei ole suunnilleen mitään estoja.

Vierailija kirjoitti:

Vi##u mitä luusereita olette.

Päinvastoin, ihailen teitä!

Käyn vain kolmena aamupäivänä töissä ja muuten teen etätöitä, mutta toimistolle mennessä menen työhuoneeseeni ja pistä oven kiinni eikä kukaan tule koputtelemaan ovelle ellei ole jotain erityistä työhön liittyvää asiaa, jota ei jostain syystä voi hoitaa puhelimitse tai sähköpostilla. Olen kuitenkin erittäin ystävällinen ja pidetty työntekijä. 

Jättää ne kahvipöytähetket väliin, niin ei kammota enää. 

Toimarina. Muut ei osaa meidä firmassa.

Toimitusjohtajana. Hyvin pärjään. Onhan siinä enemmän hommaa kuin moni osaisi kuvitellakaan, olla vastuussa kaikesta ja kun henkilöstössä on hyvin monenlaista ihmistyyppiä. Yritykseni kun on juuri sitä koko luokkaa, että ei ole ns. pikkupomoja/työnjohtajia, on vain työntekijät ja minä johdossa. Mutta, tehköön he työnsä, siitä minä heille maksan ja pyöritän koko sirkusta. Heistä kun ei tähän pyörittämiseen olisi.

Olen edelleenkin ihmeissäni, että miksi vielä tänäkään päivänä ei tajuta sitä, että jos ihminen on hiljainen, tai hiljaisempi kuin muut keskimäärin, niin se ei tarkoita sitä että kyseinen henkilö on ujo ja arka. Koittakaa nyt jo tajuta. Esim. itselläni on pienestä pitäen ollut sellainen tahaton tapa, että ei kiinnosta jutella tyhmien ihmisten kanssa. Sen kyllä huomaa ihan muutamissa minuuteissa ihmisestä, että millä tasolla ajatusmaailma pyörii, vai pyöriikö laisinkaan. Eikä varsinkaan jaksa mitään small talkia tyyliin "joo se o tää talvi semmosta että on kylmä joo pitttää kaivella kohta pitkät kalsarit jalkaan että tarkenee". Ei vaan jaksa sellaista lässynläätä.

Olen ollut jo kymmenen vuotta samassa työpaikassa ja jotenkin jo tottunut tähän paikkaan ja ihmisiin niin, etten enää arkaile kahvipöydässä tms., vaikken mikään kaikkein puheliain ole vieläkään. Enemmän ongelma ovat palaverit, joissa on joskus vaikeuksia avata suunsa. Epäonnistumisen ja mokaamisen pelko on aika suuri.