Miten te ujot ja arat oikeasti pärjäätte työelämässä??

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää, miten työpaikoilla aina vaaditaan yltiöpäistä sosiaalisuutta. Olen tullut töihin tekemään töitä, en viihdyttämään työkavereita.

Näinpä. Vaikka olenkin vanhetessa päässyt ujoudesta ja arkuudesta eroon, niin en edelleenkään välitä seurustella töissä. Ärsyttää myös se "työ on sosiaalinen kanssakäyminen" mantra, jota hoetaan. Itse ainakin lopettaisin välittömästi työt, jos rahaa olisi sen verran ettei olisi siellä pakko käydä. Töissä käydään rahan vuoksi, ei seurustelun vuoksi.

Mua auttoi vuodet työporukassa jossa kaikki hyväksyttiin sellaisinaan ja yhteishenki tiivis. Olin ujo ja hiljainen. Ikävä oli jättää tuo porukka ,mutta pakko kun työolot johtoa myöten menivät niin vaikeiksi ja meitä häipyi monta.

Ujo ja arka eivät ole aina sama asia. Ujo voi olla sisäisesti hyvin päättäväinen mutta ujostelee muita ihmisiä tai itsensä ilmaisemista, arka taas voi pelätä uusia tilanteita tai valintoja.

Joskus ujouteen, varsinkin nuorena, voi liitttyä itsekeskeisyyttä, luulee kaikkien tuijottavan ym. mutta yleensä kaikki ovat eniten kiinnostuneita itsestään ja omista asioistaan.

Arka eli "ei-rohkea" voi olla hyvin puheliaskin. Ujoutta on itsellä harvoin, ehkä joskus uudessa ihmisryhmässä voin kokea sitä mutta arkuutta päätöksentekoon ja riskinottoon voi välillä olla. Riippuu riskeistäkin, ovatko kohtalaisia, järjettömiä riskejä ei kannata ottaa.

Erityisesti ujolle/aralle omista rajoista kiinnipitäminen on tärkeää, ettei anna muiden polkea tai hyväksikäyttää.

Työelämässä meitä "osa-aikaisesti" tai kokonaan ujoja/arkoja on täällä Suomessa aika paljon. Ujous ja arkuus on hienoa, ihminen saa olla aito!

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo kymmenen vuotta samassa työpaikassa ja jotenkin jo tottunut tähän paikkaan ja ihmisiin niin, etten enää arkaile kahvipöydässä tms., vaikken mikään kaikkein puheliain ole vieläkään. Enemmän ongelma ovat palaverit, joissa on joskus vaikeuksia avata suunsa. Epäonnistumisen ja mokaamisen pelko on aika suuri.

Muistan, kun pomo kerran sanoi, että aluksi pelkäsi etten osaa puhua laisinkaan, kun olin niin hiljaa kaikissa palavereisssa. No en vieläkään niissä turhia jutustele ellei ole asiaa, mutta muuten olen saanut kiitosta työstäni. Pomo on siis äärimmäisen tyytyväinen työstäni. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo kymmenen vuotta samassa työpaikassa ja jotenkin jo tottunut tähän paikkaan ja ihmisiin niin, etten enää arkaile kahvipöydässä tms., vaikken mikään kaikkein puheliain ole vieläkään. Enemmän ongelma ovat palaverit, joissa on joskus vaikeuksia avata suunsa. Epäonnistumisen ja mokaamisen pelko on aika suuri.

Muistan, kun pomo kerran sanoi, että aluksi pelkäsi etten osaa puhua laisinkaan, kun olin niin hiljaa kaikissa palavereisssa. No en vieläkään niissä turhia jutustele ellei ole asiaa, mutta muuten olen saanut kiitosta työstäni. Pomo on siis äärimmäisen tyytyväinen työstäni. 

Eri

Työkavereina on paljon ulkomaalaisia, jotka pölisevät minkä kerkeävät ihan mistä vaan ja sen takia hiljaisuuteni vielä korostui vaikka yöasioista kyllä puhuin. 

Pieni työpaikka ja ala, missä on vähän asiakaspalvelua. T. Suunnitteluinsinööri

Luulisin että sopivan työn valinta auttaa. Puoliso on hyvin varautunut sosiaalisesti. Insinööri, joka on tehnyt etätöitä kohta kolme vuotta eikö ole avannut edes Teams-kameraa sinä aikana. Eikö tuo toimistolla ollessakaan ollut sosiaalinen, eikä sitä kukaan vaatinut.

Olen pärjännyt ihan ok. Oon aina tehnyt varsinaisen työni tunnollisesti ja koen olevani arvostettu työyhteisössä. Muhun luotetaan ja olen saanut vuosien varrella monta palkankorotusta ja ylennystä.

Silti tietyssä porukassa koen alemmuutta ja mieleen on jäänyt yksi esimies vuosien varrelta, joka on arvostellut. Pitäisi kuulema enemmän olla äänessä kahvitunnilla ja heittää läppää muiden kanssa. Kahvitunneista sen jälkeen oikea painajainen kun piti olla koko ajan mukana niissä turhissa keskusteluissa. Kyllä mä sinänsä tykkään jutella ihmisten kanssa mutta tässä porukassa oli niitä räväköitä tyyppejä, joitten ajatusmaailma ei vaan kohdannut omani kanssa. Sittemmin vaihdoin tiimiä ja nyt kahvitunnitkin on taas kivoja ja ei-ahdistavia.

Olen nyt yli 40 vuotta ja ylpeä siitä, että pärjännyt näinkin hyvin. Olin nuorena ihan älyttömän surkea kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ja mietin työllistynkö ikinä mihinkään. Onneksi töitä on riittänyt.

Olen itse alisuoriutunut kaikin puolin työelämässä ujona, arkana ja epävarmana ihmisenä (puhumattakaan koko aikuisikäni jatkuneista mielenterveysongelmista; masennuksesta, syömishäiriöistä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, joihin käytän jatkuvaa lääkitystä). Olen maisteri, mutta teen työtä, johon vaaditaan vain toisen asteen tutkinto ja palkka vajaa 2400 e. Hyvänä puolena kuitenkin itselleni on se, että saan olla etänä 4 päivää viikossa, ja sinä yhtenä toimistopäivänäkin voin häippästä paikalta ennen lounastaukoa, kuten muutama muu epäsosiaalinen työkaverini. Tiimini on myös mukava. Tiedän, ettei minusta kauheasti pidetä epäsosiaalisuuteni ja huumorintajuttomuuteni takia, mutta teen työni hyvin, joten minua kohdellaan asiallisesti enkä etätyön johdosta ole silmätikkuna "mustana lampaana", kuten joissain edellisissä työpaikoissani. Uskon, että olen saanut jotain apua yläkerrasta, kun sain tämän työpaikan. Niin onnekkaaksi koen tilanteeni ottaen kaikki ongelmani huomioon.

N35

Työtehtävissä hyvin, kahvipöydässä huonosti.

Mä olen ujo ja ennen arkakin. Nykyään en enää niinkään arka kun ikää on tullut lisää. Töissä mulla ei koskaan ole ollut asiassa ongelmaa, koska asiakkaille juteltavat asiat ovat "oikeita" juttuja, jotka kuuluvat tilanteeseen niiden etenemiseksi. Eli tavallaan asiakkaasta riippumatta tiedä mitä tilanteessa kuuluu kysyä ja miten toimia. Sama tilanne on myös työhaastatteluissa.

Kahvihuoneet sen sijaan on kauhistus. Ei koskaan etukäteen tiedä ketä siellä on tai mistä siellä jutellaan vai istutaanko kiusaantuneina hiljaa. Niissä en yleensä käykään. Tämä on annettu anteeksi, kun muuten olen hyvä työntekijä ja työkaveri.

Menen joko yksin (tai yhden työkaverin kanssa jonka seuraan olen ajan myötä tottunut enkä jännitä) ja silloin kun taukohuoneessa on vähän/ei muita ihmisiä ja selailen puhelinta tai luen lehteä,jos menen yksin.

Ajankulu on myös auttanut. Paikka on tullut tutuksi, ja ympäristö ei ole uusi.

En ole hirveän puhelias tai keskustele töitä tehdessä. Ahkera olen ja tietty pystyn puhumaan työhön liittyvistä asioista, vaikka jännittää. Työtä tehdään myös yleensä omassa rauhassa itsekseen.

Töissä pitää olla kännissä.

Minulla on työminä. No toisaalta en kyllä ole ujo vaikka minua usein sellaisena pidetään, olen vain älyttömän introvertti. Ja älyttömän sosiaalisessa työssä. Pärjään kuitenkin hyvin kun on se työpersoona. Ja en seurustele niinkään työkavereiden kanssa, syön yksin yleensä. Onneksi on kiireinen työ niin ei kukaan sitä ihmettele, ei yhtäaikaa kaikki voisikaan syödä. Hyvä jos ehtii aina syödäkään.

Työpaikalla vietetään niin paljon aikaa yhdessä että se jää väkisinkin murtuu.

Kun menee uuteen paikkaan työtehtävien yhteydessä ja kohtaa uusia ihmisiä, se auttaa paljon että tietää itsellään olevan relevanttia asiaa mitä ilmaista.

Ei pärjäämään ja siksi he elävät tuilla.

Työssä pärjään. En käy lounaalla ja kahvit juon työpisteelläni.

Pahimpia ovat työpaikan riemukkaat yhteishengennostatus illanvietot, joissa on extroverttien mielestä hauskoja tehtäviä. Esimerkiksi sellaisia että kukin nostaa hatusta kortin jossa on jonkun työkaverin nimi tai kuva eikä näytä sitä muille. Sitten hän kuvailee tuota työkaveria muille ja nämä yrittävät arvuuutella kenestä on kyse. Näitä yritän välttää. Pidän esimerkiksi kesälomani aina elokuussa ja olenkin onnistunut olemaan lomalla melkein aina kun on loman jälkeinen suunnittelu- ja yhteishenki-ilta.

Vierailija kirjoitti:

Miten olet päässyt ylipäätään duuniin kun, jokaisessa ilmoituksessa vaaditaan olevan hypersosiaalinen superihminen sekä varsinkin haastatteluprosessi temppuratoineen joihin kuuluuu mm. Video-Cv, videohakemus, ryhmävideohakemus, videoryhmähaastattelu, ryhmävideohaastattelu.

Ei kuulu sairaanhoitajilla. 🤣 Riittää kun ilmoittautuu sinne työpaikalle minne haluaa mennä.

Pärjään kyllä, mutta palavereihin en tunnu tottuvan oikein koskaan. Vaikka olen ollut nykyisessä työpaikassani jo yli 2,5 vuotta, on silti palavereissa aina jotenkin vähän jännittynyt olo. Teen siis etätöitä ja kyseessä on teams-palaverit. En tiedä, olisiko lähitöissä sitten helpompaa, mutta sielläkin joutuisi teamsin välityksellä palaveeraamaan, kun tuskin koskaan kaikki osallistujat olisivat toimistolla paikalla. 

Minkäslaisella intensiteetillä verkostoidutte Linkedinissä.