Onko radan varressa asujia
paikalla? Kuinka lähellä asutte ja häiritseekö melu? Tottuuko siihen?
Kommentit (7)
Eikä meteli juuri häiritse. Tosin asummekin ison aseman liepeillä, eli harva juna paahtaa täysiä ohi + makkarit ovat toiseen suuntaan. Pitkät tavarajunat saattavat vähän kolista, mutta muutoin meteli ei juurikaan vaivaa. Kellonajan oppii nopeasti katsomaan junista :D
Melu ei häiritse, joskus talo vähän hytkyy, mutta siihenkin tottui äkkiä. Tässä kohdalla ajaa isot ja raskaat tavarajunat hyvin hiljaa. En osaa sanoa, millainen melu tai ryske on niiden ratojen varsilla, missä matkustajajunat ajaa.
Ensin asuin toisella puolella ja sitten toisella puolella rataa samalla alueella. Jälkimmäisellä puolella ratamelu on ollut pienempää, johtuen vallitsevista ilmavirtauksista, jotka ovat jälkimmäisellä puolella radalta pois päin.
Mutta kyllä radasta riesaa on ollut, kun esikoinen on herkkä äänille, ja vauva-aika olikin aika kidutusta, kun jokainen juna herätti vauvan. Sisälle kuului samalla tavalla kuin ulos 70-luvulla rakennetussa talossa.
Nyt asutaan kolmannessa paikassa, edelleen sama matka radalle. Mutta uudessa talossa äänet ei kuulu sisälle, kun on kunnon ikkunat. Tai kyllä äänet kuuluu, mutta eivät enää ylitä häiritsemis-kynnystä.
On niihin ääniin vähän tottunutkin, mutta ei ne tässä ajassa vielä oo lakanneet häiritsemästä. Moni muu täällä päin taas sanoo, että äänet ei häiritse. Luulen, että ihmisten aisteissa on eroja, ja mua häiritsee herkemmin kuin jotain toista.
Siksi tavarajunat pitävät huomattavasti enemmän meteliä, matkustajajunia ei juurikaan kuule.
Kerran oikein ajattelin, että junat taitavat vetää minua puoleensa.
Asuinpaikka vaihtuu, mutta liikun "rataa pitkin".
Ei häiritse. Tottuu.
Ei se ääni häirinnyt missään vaiheessa. Mutta joku muu voi olla eri mieltä.
Sen verran lähellä kuitenkin että jos on muuten hiljaista niin aseman kuulutukset kuuluu tuohon pihalle.Toki kuuluu myös sellaista kiskojen kirskuntaa ja jotain kolinaa joskus,mutta meitä ei haittaa! Luulen että siihen tottuu niin äkkiä ettei noita ääniä edes enää ajattele..Eli en voi sanoa että tuo häiritsisi elämää :)