Havainoin ympäristöäni ja itseäni liian tarkkaan, Miksi tätä kutsutaan, muilla vastaavia kokemuksia?

Ei ainakaan normaalia ole.



Mulla on taas niin, että kasvot eivät jää mieleen ollenkaan, enkä tarkkaile ketään, mutta koen itseni jotenkin ulkopuoliseksi ihmismassoissa ehkäpä siksi, etten ole tottunut niissä liikkumaan, enkä tunne oloani mukavaksi.



Pienenä tyttönä pelkäsin kovasti esim. mennä bussiin ja yhä edelleen pelkään sitä, että joudun minkä tahansa tilanteen keskipisteeksi.



Mitähän tää sitten on?

löytyy nimet, mutta en nyt muista ihan tarkkaan. tuo eka liittynee johonkin ihan "sairauteen" ja toinen on vaan yksinkertaisessti joku fobia, olisko tuo se mikä on torikammo nimeltään?

mutta havannoin ympäristön "virheet", huomaan, jos jollain on tukka huonosti siis sillälailla huonosti että tämä itse kuvittelee tukan olevan hienosti, vetskari auki, räkä nenässä, roska lattialla, naapurin lapsi kaatumassa, mummo ylittämässä katua ja tarvitsisi apua, kuulen jos joku pyytää tai haluaa jotain vaikka keskustelisin jonkun toisen kanssa.



Välillä tämä ominaisuus ärsyttää, sateella kerään kastematoja asfaltilta kun ne eivät voi olla siinä kuolemassa, yritän olla huomaamatta kaikkea, työssä tämä on kyllä hyvä ominaisuus, kunhan sateella ehdin sinne asti.

Olet hyvin herkkä ja intensiivinen, ja seuraat tarkkaan merkkejä ja oppaita, jotka näyttävät sinulle kasvonsa. Olet olemukseltasi ehkä hieman eteerinen ja haavoittuva, mutta voimasi on kyky luoda, ja sinulla on ilmeisesti käsittämättömän laaja mielikuvitus. Sinulla on melko varmasti suuria lahjakkuuksia. Ilmaiset itseäsi luovien ideoidesi kautta ja sinulla on hyvä kauneudentaju. Saatat vaikuttaa ujolta ja hiljaiselta, mutta tulet silti hyvin toimeen ihmisten kanssa. Kuuntelet sisäistä ääntäsi luodessasi jotain uutta, ja ilmeisesti etsit tiettyä symboliikkaa ja tarkoitusta kaikesta mitä näet. Näet helposti ihmisten sisimpään, tai sitten et. Riippuu, miten herkkää luonnettasi on elämäsi aikana kohdeltu... Joka tapauksessa kuitenkin olet tosi asiassa hyvä tyyppi, jota kaikkien ei valitettavasti ole helppo ymmärtää.

Kykenemättömyys erottaa jokapäiväisestä valtavasta ärsykemäärästä olennaista ja takertuminen epäolennaisiin pikkuasioihin siinä määrin että se haittaa omaa elämää?

Vai vainoharhaisuudeksi. Onko kaikkien asioiden pakko olla sairauksia? Eikö toi ap:n juttu nyt selvästi ole ominaisuus, josta olisi voinut olla suurta hyötyä jollekin jäljittävälle intiaanille preerialla, mutta haittaa modernissa suurkaupungissa.