Valistakaan ensisynnyttäjää: Kuinka synnytykseen kannattaisi "valmistautua"?

Opettele rentoutumaan. Itselläni toimi yksi laulu. Aina kun tuli supistus, niin keskityin vaan laulamaan matalalta tuota laulua. Vaikka kuinka sattui, niin keskittyminen oli täysin laulussa. Se auttoi kohdunkaulaa rentoutumaan ja avautumaan. Jos jännittää ja jäkittää, niin synnytys junnaa paikoillaan (näin kävin esikoisen synnytyksessä).



Toinen koskee vielä raskausaikaa. Tee ruokaa ja leivonnaisia pakkaseen. Synnytyksen jälkeen on aika sekaisin ja imetys vie yllättävän paljon aikaa. Silloin on mukavaa vaan äkkiä lämmittää ruokaa ja syödä herkkupaloja.

Ensinnäkin kannattaa keskittyä lepäämiseen ennen synnytystä. Tarvitset kaikki voimasi synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan.



Välilihaa voi öljytä vauvaöljyllä, jos haluat. Itse öljysin, enkä revennyt kummallakaan kerralla lainkaan (ekalla kerralla tuli pikkuinen haava, johon laitettiin 1 itsestään sulava tikki). Toisaalta, en tiedä onko öljyämisen vaikutusta vai vaan omasta kudoksestani kiinni. En myöskään saanut raskausarpia tokalla kerralla lainkaan ja ekalla kerralla pari pientä, jotka vuosien saatossa hälvenneet kokonaan. (öljysin myös mahaa&reisiä).



Synnytykseen menet avoimin mielin, kuten itsekin sanoit. Otat ilolla vastaan epiduraalin, jos sen saat.



Kun h-hetki koittaa, ajattele vain sitä, että pian saat pikkuisesi syliisi. Anna miehen hoitaa kaikki ylimääräiset vouhotukset (kassi, kyyti, penkin vuoraus)



Pelkoja on hankala unohtaa, varmaan suurin osa synnyttäjistä pelkäävät. Yritä kuitenkin.

Kamalia kokemuksia joillain! Ei sen tarvitse niin mennä.



Mulla synnytys meni ilma epiduraalia kohdunkaulan puudutteella. Supistuksia oli ollut jo useamman vuorokauden, mutta ne sillälailla hitaasti koventuivat. Klo 19 illalla lähdettiin sairaalaan, jolloin olin 4cm auki. Ilokaasu ja suihku auttoi minua kovasti. Olin suihkussa kotona ja myös sairaalassa pariin kertaan. En jaksanut seistä, vaikka se kuulemma nopeuttaa avautumista. Supistuksen tullessa keskityin laskemaan numeroita ja keinuttamaan lanteita ja mikä tärkeintä imemään ilokaasua.



Aika meni yllättävän nopeasti. Oli tosi rankkaa, mutta olin niin pöhnässä ilokaasusta etten ollut juurikaan tajunnut miten aika kului. Sain alkaa ponnistaa klo 4 aamulla ja puolessa tunnissa lapsi oli ulkona. En tosin tuntenut enää supistuspakkoa, koska puudute oli jotenkin vienyt sen pois (puudute laitettiin, koska olisin alkanut pakolla ponistaa kun olin 7cm auki).



Väliliha leikattiin, mutten sitä edes tuntenut. Repesin, mutta sitäkään en osannut erottaa. Verta menetin reilun litran, joka jätti noin viikoksi huimauksen ja ekoina päivinä en jaksanut olla seisaallaan.



Alapää parani nopeasti ja seksikin sujuu nykyään jopa entistä paremmin. Pystyin 3vko kuluttua käymään kävelylenkillä ja 1,5kk jälkeen juoksemassa. Ei jäänyt pidätysvaikeuksia eikä synnytyspelkoa.



Vauva oli ihana, vaikkakin aluksi tuntui vieraalta. Ai tuommoinenko se sitten on.. siltä se tuntui.



Toista odotan nyt rv 21+4 ja synnytystä kohtaan on monenlaisia tunteita: toisaalta se oli niin hieno kokemus, että sen kokee mielellään uudestaan. Toisaalta se oli tosi rankkaa, ja siksi pelottavaa. Kipu oli hurjaa kyllä, mutta siitä selvisi. Niinkuin äiti (jolla 8 lasta) sanoi, juuri kun kipu on niin kovaa ettei ymmärrä miten siitä voi enä selvitä, lapsi syntyy. Ja elämäni hienoimpia hetkiä oli kun lapsi oli ulkona ja katselin kun mies piti lasta ja söin samalla kätilön tuomaa aamiaista.



Onnea matkaan! Mene avoimin mielin. Tutki asioita, ota selvää, joogaa, laula, tee mitä tarvitsee etukäteen tehdä, mutta pidä mieli avoinna ja katso mitä eteen tulee. Jos et halua lääkkeitä ja kestät ilman, ole ilman, mutta jos et kestä niin otat kaikki mitä saat. :) Pian se lapsi on vatsanahkan tällä puolella.

mene ja luota siihen, että homma hoituu kyllä. Naiset synnyttävät köyhissä maissa nälkäisinäkin, joten ei se niin ihmeellinen suoritus ole.



Älä mieti liikaa, ole avoin ja katso tilanteen mukaan miten, millä lievityksillä ja missä asennoissa synnytät.



Minä en käynyt mitään valmennksia enkä oikein halunnut kuunnella tarinoitakaan toisten synnytyksistä. Äitini ja siskoni synnytyksistä kyselin, sillä usein perheissä on saman tyylisiä synnytyksiä. Kolme lasta olen maailmaan saanut, hienosti, ilman repeämiä ja nopeilla ponnistuksilla.

minua auttaa se, että puhuu itsensä sen kivun läpi. Puhun kaikkea mitä mieleen juolahtaa ja liikun tai keinuttelen lantiota samalla. Miehen mielestä höpöttelen ihan puuta heinää, mutta jos se auttaa niin mikäs siinä.



Omasta mielestäni avautumisvaiheen kivut kyllä kestää kun on pakko, mutta ponnistaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu. Kaksi lasta olen luomuna synnyttänyt ja ensimmäisen kohdalla ponnistusvaihe meni ihan mukavasti, mutta toisen kohdalla ei enää ihan yhtä mukavasti...



Myöskään minä en ole jaksanut pitää vauvaa heti sylissä kummallakaan kertaa vaan lähinnä toivoin jonkun ottavan sen pois. Pahalta tuntuu myös se kun mahaa painellaan jatkuvasti synnytyksen jälkeen, alapäätä tikataan ja sorkitaan, vaikka olo on kuin maantiejyrän alle jäänellä eikä siltikään saa olla rauhassa.

Varaudu siihen, että pahin on vasta edessäsynnytyksen jälkeen.

Ja kun kaikki tikit repes (hyvästi väliliha) niin sai sanoa että tervemenoa nätti pimpsa. Ja rintatulehdus ja pukamat ja muut mukavat.

Itse sanoisin että kyllähän niitä neuvoja voi kuunnella, mutta kun ihmiset ovat erilaisia, niin ne neuvot ei välttämättä ole hyviä.



Itse en halunnut kuulla yhtäkään synnytyskertomusta etukäteen. Netistä luin kivunlievityksestä ja synnytyksen vaiheista, mutta nuo muiden ihmisten tarinat oli omiin korviini turhaa tietoa. Ihan vain sillä että se aika joko kultaa tai sitten mustaa ne muistot.

Eikä ensisynnyttäjänä ollut mukava kuulla niitä "olin helvetillisissä kivuissa ja repesin ja laitettiin 20 tikkiä"-juttuja. Jotenkin tuntuu että naiset vain yrittävät nostaa itseään jollekin ihme jalustalle "kun minä siitäkin selvisin".

No toinen porukka on se "synnytys oli parasta elämässäni".. aaa. Tykkäät siis ähistä punaisena pusertaessasi melonia sitruunan mentävästä aukosta..

Anteeksi ot. Oli pakko avautua..



No, vaikka synnytys itselläni sujui suht hyvin, sain sen ansiosta piikkikammon enkä oikeastaan tarkemmin ajatellen enää ikinä synnyttämistä halua kokea. Enkä sen puolin raskauttakaan.



Yksi juttu siitä ilokaasusta. Jos olet herkkä hajuille, niin se saattaa laittaa oksentamaan.

Joo, ei kaikilla, mutta vinkki tämäkin.

Sain vastauksistanne paljon uusia ajatuksia. Lisääkin saa kirjoitella :-)



Uskon, että ketjusta on apua muillekin kuin minulle.



ap

Ehdottomasti paras saamani neuvo; pyydä puoli-istuva synnytysasento ponnistusvaiheessa. Ihmettelin, että miksi, no kolmen äippä sanoi, että huomaat kyllä kuinka vaikea on ponnistaa ylämäkeen, se on sama kuin yrittäisit paskoa selälläsi! JA KAS, se toimi!!! :) Aivan mahtava neuvo.

Itse kokenut yhden jakkarasynnytyksen ja oli tasan viimeinen.



t: kohta taas (neljättä) menossa synnyttämään

kaikkia synnytyksen läpikäyneitä ja sain myös kannustusta, että selviän. En halua pelotella mutta itselläni pelosta ja valmistautuminesta maailman kamalimpaan kipuun huolimatta synnytyskipu yllätti rajjudellaan.Synnytys kesti mutta kipu ei lakaannu kuin n. puoleksi tunniksi epiduraalin vaikutuksesta, jolloin minä ja mieheni nukahdimme hetkeksi. Muistan olleeni putoamassa "mustaan" ja vain huutaneeni.Repeämiä oli kunnolla. Synnytys oli kuitenkin onnistunut, vaikka harjoittelija(etukäteen antamiemme toideiden vastaisesti) ompeli väärin ja jouduin ottamaan vahvat antibiootit ja vessassakäyminen olituskallista tästä syystä. Pelkäsin toisen synnytyksen repeämistä mutta silloin synnytys yllätti nopeudella ja taasen rajuudella; huusin täyttä kurkkua kotoa taksimatkan ja sairaalaan kunnes synnytys ohi, kiire tuli sairaalaan ilman puudutuksia meni.

Valmistaudu sprimitiivireaktioon.Älä kuvittele tai yritä kontrolloida itseäsi. jaanna pelon olla, se on luonnollista, minkäs sille tekis. Ajattele kaikkia synnyttäjiä, jotka ovat selvinneet siitä ja tehneet vielä muitakin lapsia.

Tiedän, että siellä voi tapahtua ihan mitä vain eikä mihinkään voi loppujen lopuksi olla täysin valmis. Avoimin mielin olen siis menossa.

Siinäpä ne tärkeimmät.

t: 2 lasta tehnyt ja hengissä selvinnyt (alatie ja sektio)

En tahdo enää ikinä synnyttää. Synnytys kesti kolme päivää. Tehtiin eppari ja siitä tuli 20 tikkiä. Kolmeen viikkoon en pystynyt istumaan juurikaan ja wc:ssä käyminen oli kauheaa. Mutta vauvasta olen ikionnellinen:)

asenteella että kyllä nainen siitä selviää, synnytys meni hyvin, eikä ollut h..ä.



Toisella kerralla lähdin asenteella että helpompi se on kuin edellinen , ei ollut, kolmatta kertaa ei tule, vaikka syy ei ole synnytyspelossa.

siteitä itselle ja muista omaa buranaa jälkisupistuksiin.



Laita kotona valmiiksi vauvan kotiintulovaatteet turvaitstuimeen, jos saat tyttären, niin hän vihaa sinua rumista kotiintulovaatteista:=DDD Samoin miehen sairaalakassi, missä on sampanjaa ja lasi VAIN sinulle, hyvät huppelit epiduraalin kanssa.



Älä avaa jalkojasi ennen epiduraalia ja huom!, vaikka propaganda muuta väittää, niin epiduraalin läpi pystyy synnyttämään.



Se on tylsää, mutta pakko suorittaa, jotta saa lapsosen.

eli kun valmistautuu pahimpaan, monesti huomaa jossain vaiheessa että eihän se ihan niin kamalaa ollutkaan, ja kun luulee pääsevänsä helpommalla (toisesta synnytyksestä eteenpäin), synnytys osoittautuukin vaikeammaksi. En tarkoita siis että toinen synnytys OLISI vaikeampi, mutta siis monesti olen kuullut sanottavan että odotin toisesta helpompaa mutta olikin vaikeampi.



Eli varaudu pahimpaan, et ainakaan "pety". Ja olet tiukkana omista oikeuksistasi, niin ei tarvitse kärvistellä kivuissa!!

"Turha sun on mitään synnytystapoja tai kivunlievityksiä miettiä etukäteen, petyt vaan kun ei se kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Hätäsektioonkin voit joutua. Muistat vaan, että kävi miten kävi, niin sattuu se kuitenkin!"



T. ei-niin-rohkaistunut ensisynnyttäjä minäkin

Ja kannattaa. Opiskele synnytyksen kulku ja vaiheet, niin tiedät missä mennään, opettele sanasto niin osaat pyytää oikeita asioita. Ota selvää kivunlievitysvaihtoehdoista ja rentoutustekniikoista. Ja kun tiedät em. asiat, niin tee oma synnytystoivelistasi! Ja anna se kätilölle sairaalaan kirjautuessasi. Jos lista on asiallinen, niin henk.kunta noudattaa toivettasi, itseäni ainakin helpotti tieto toivelistan olemassaolosta ja henk.kunta myös noudatti sitä. Esim. oksitosiinia ei laitettu minulle kysymättä. Kaikin puolin ihan hyvä kokemus.

ennen ekaa synnytystä, että mitä enemmän sattuu, sitä lähempänä vauva on syliä :)

Toki riippuu myös persoonasta mikä kenellekin sopii.



Itse haluan tietää mitä olen tekemässä ja jos valintoja joutuu tekemään, niin haluan suunnilleen tietää vaihtoehtojen edut ja haitat.



Itse valmistauduin ekaan synnytykseen harjoittelemalla rentoutumista, uskon että oli apua. Eekassa synnytyksessä oli epiduraali, mutta toka ja kolmas syntyivät ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Ja rentoutuminen on hyvä taito joka tappauksessa. Itse käytin apuna "Synnytä rentoutuneena" CD:tä.



Lisäksi luin varsin paljon eri kivunlievitysvaihtoehdoita ja niiden eduista ja haitoista. Joten oikeassa synnytystilanteessa oli sitten helppo sanoa mitä halusin. Ekassa tosiaan väsyneenä epiduraali oli paikallaan, sain nukuttua ja kerättyä voimia. Kuitenkin tiedostin sen mahdollisen hidastavan vaikutuksen muutenkin hitaasti käynnistyvässä synnytyksessä.



Yksi ystäväni valmistautui synnytykseen asenteella "Mita vähemmän tietoa sen parempi" luottaen että henkilökunta synnytystilanteessa häntä valistaa. Hänellä synnytyksen eteneminen hidastui epiduraalin vaikutuksesta ja ponnistaminen oli vaikeaa ja päädyttiin auttamaan imukupilla. Kaikki ihan mahdollisia tapahtumia epiduraalin kanssa. Kuitenkin hän koki jotenkin synnytyksensä "epäonnistuneen" ja menneen pilalle. Se on minusta sääli ja ehkä lisätieto olisi auttanut.