Tulee aina kamala olo kun vierailee kehitysvammaisten laitoksissa

Ikääntyneillä vammaisilla on monella tilanne, että ei ole ketään, joka kävisi katsomassa. Vanhemmat ovat kuolleet, sisaruksia ei ole tai nämä asuvat kaukana eivätkä välitä. Muita sukulaisia eivät kenties ole koskaan edes tavanneet.

Vaikeimmat tapaukset eivät osaa ketään kaivatakaan mutta lievästi kehitysvammaiset kärsivät kyllä, ja osaavat verrata sellaisiin, joita jatkuvasti haetaan lomille ja jonka luona käydään viikottain.



Vielä 50-60 vuotta sitten vammaisia lapsia hävettiin niin ettei heitä edes esitelty muulle suvulle. Nyt monet heistä ovat vailla mitään kontaktia sukuunsa. Hautajaisiin ei tule ketään, pappi puhuu tyhjälle huoneelle. Voiko yksinäisempää ollakaan?