Osaako nainen suhtautua paremmin eri sukupuolta oleviin lapsiin

lapsia ollut tekemisissä lasten kanssa.

sanoisin, että kyllä. Pienten tyttöjen kanssa osaisin toimia, vaikkei omia olisikaan (olenhan itsekin ollut tyttö), mutta poikien jutut ei varmastikaan aukeaisi kovin hyvin, ellei olisi kokemusta omasta pojasta. En ole työni tms puolesta tekemisissä lasten kanssa eli omien kautta olen tähän lastenmaailmaan ajautunut mukaan.

mutta olen hoitanut paljon veljenpoikaa. Suhtaudun samalla lailla molempiin. Yhtälailla ärsyynnyn huonosti kasvatetusta tytöstä kuin pojasta. Kaikilla mun tytöillä on myös poikia kavereina.

Minulla on kaksi poikaa ja osaan suhtautua luontevammin muihinkin pieniin poikiin.

Ennen kuin sain omia lapsia en ollenkaan osannut suhtautua luonteasti lapsiin :/

teinityttöjen kotkotuksia. Hänellä on 3 poikaa ja säälin tulevia miniöitä.

jos olisi vain yhtä sorttia. Tuttuni, joilla on "vain" poikia, suhtautuvat kivasti tyttöihimme, hyvinkin kivasti, prinsessoina pitävät.

Pari tuttua, joilla "vain" tyttöjä pitävät poikia kovin rajuina, eivät mielestäni aina ymmärrä, miten fyysistä se poikien leikki voi olla, vaikka ihan positiivisessä mielessä.

2 tyttöjen äitiä on vahingossa sanonutkin melko negatiiviseen sävyyn, etteivät ymmärrä mitä ne pojat tekevät, kun siellä ulkona keppien kanssa juoksevat. Leikkii?



Toki kiltti, rauhallinen tyttö on iisimpi hoitaa kuin energinen, kovaääninen poika, mutta pitäähän se ymmärtää, että ns. yhtä kilttejä ovat ja voi se hiljainen, rauhallinen tyttökin suoraan sanoen aika pissipää olla joskus muita lapsia kohtaan. (Kuten oma keskimmäiseni)

tyttölapsia - ainakin pääsääntöisesti, mutta pelkkien tyttöjen äidit eivät ehkä aina osaa olla poikalasten kanssa luontevasti

Itse ainakin olen huomannut että minun on joskus vaikea suhtautua tyttöihin, erityisesti silloin kun ne käyttäytyvät tavalla mitä pidetään tytöille tyypillisempänä, esim. kitisevät, pelkäävät jotain pikkuasiaa, kuiskuttelevat ja juonivat jotain kaveria vastaan. Minulla on siis poikia. Luulen että sitä suhtautuisi vähän ymmärtäväisemmin näihin "tyttöjuttuihin" jos ne kuuluisivat arkeen.

Nainen alkaa ymmärtää ja rakastaa OIKEASTI miehistä sukupuolta vasta sen jälkeen, kun on kokenut äidinrakkautta poikalastaan kohtaan.



Tähän mennessä poika/mies on ollut jotain vierasta, mutta kiinnostavaa...Poikalapsen synnyttyä nainen ikäänkuin jakaantuu itse kahteen sukupuoleen ja kokee ensimmäistä kertaa pojan olevan osa omaa kehoaan.



Tyttälapsen kanssa tunteet eivät ole niin voimakkaasti sukupuolisidonnaisia, koska nainen ikäänkuin antaa vain pienen osan naiseudestaan eteenpäin.

poikuutta, miehisyyttä jne. Valitettavasti. Toki paljon poikia muuten kasvattamalla, esim. muiden lapsia hoitamalla tilanne muuttuu, mutta onhan se usien huomattu, että tyttöjen äidit kauhistelevat poikia paljon enemmän kuin poikien äidit tyttöjä. Meille naisille tyttöys on luonnollisesti tutumpaa ja miehisyys taas ihan outo juttu.



Olenkin aina ollut sitä mieltä, että kaikille pitäisi lakisääteisesti suoda molempia sukupuolia olevia lapsia. Se olisi kehittävää sekä vanhemmille että lapsille. :)

Minulla on kolme poikaa ja nyt tyttö-vauva. Olen elänyt oman lapsuuteni täysin tyttöjen ympäröimänä. Oli minulla tietenkin isä, johon tosi hyvät välit edelleen.

Kun sain ensimmäisen poikani olin todella ihmeissäni... Paljon olen vuosien mittaan oppinut. Miehistä ja pojista ja ihmisyydestä yleensä. Varmaan suurin ahaa-elämykseni littyy siihen, että olen huomannut että pojat tuntevat ajattelevat ihan samalla tavalla kuin tytötkin. Tämä ei ollut minulle todellakaan selvää ennen poikiani. Nyt meillä on myös pieni ihana tyttö.



Rakastan kaikkia lapsiani!

miten saitte neljänneksi tytön? käytittekö jotain konsteja? Meillä 3 poikaa ja haluaisin kovasti vieäl tytön, mutta enpä uskalla tehdä..tule kuitenkin poika taas :) ei pojissa mitään vikaa ole, mutta kyllä minulle jo 3 riittää.

ymmärrän nyt poikia ja miehiä paljon paremmin kun on oma poika. Ennen en jotenkin nähnyt sitä poikien tunne-elämää ja herkkyyttä kaiken sen melskaamisen takana. Ja koska oma asenne on muuttunut, myös oma käytös poikia kohtaan on muuttunut hellemmäksi, ymmärtäväisemmäksi ja hoivaavammaksi, ja niinhän se metsä vastaa miten sinne huudetaan, ja yhtäkkiä lähipiirin pikkupojat sit näyttääkin sen pehemämmän puolensa mullekin. Olen tosi iloinen että sain pojan, nyt saan jotenkin oppia asioita aivan eri näkökulmasta.

Meillä on tyttö ja poika. Mulla on 3 veljeä. Aluksi toivoin vain poikia, mutta onneksi sain myös tytön, nyt mä tiedän että pärjään myös tytön kanssa ja osaan myös tyttö kasvattaa.



Välillä suututtaa kun luen täällä ketjuja missä mollataan poikia tai tyttöjä, niin surullista. Mutta mä aina ajattelen että ne on vaan kateellisia kun niillä on vaan sitä toista sukupuolta, oli se sitten totta tai ei!

Olen kiitollinen, että sain tämän yhden pojan, pelkään pahoin että muuten (omalla kohdallani) poikien ja miesten maailma olisi jäänyt mulle liian kaukaiseksi.. Koska olen hyvin naisellinen nainen.



Olen lukenut mm. Jari Sinkkosen "Elämäni poikana". Tuo kirja pitäisi antaa neuvolasta jokaiselle pienen poikavauvan äidille! =)



Kaksi tyttöä myös on, joten kokemusta molemmista sukupuolista omina lapsina löytyy.