"Te olette vielä niin nuoria."

yritä ymmärtää.



Jos lapsen kuolemasta, katkaise välit.



Ja tiedän, että tuo on raivostuttavaa. Vanhemmille ihmisille pieni sikiö on vain solumyökky, johon he itse raskaana ollessaan parhaansa mukaan yrittivät olla kiintymättä ja luomatta tunnesidettä. Raksudesta oltiin puhumatta, se peitettiin, teeskenneltiin ettei sikiövauvaa ole olemassa juuri siksi, että pelättiin taikauskoisesti keskenmenoa.



t. 7 keskenmenoa kokenut ja kaiken kuullut

Raskautemme meni yli puolenvälin ja yllättäen masuvauvamme kuoli. Tätä em. kommenttia olemme kuulleet jo liikaakin ja tapahtuneesta on vajaa viikko. Hyvää ihmiset tarkoittavat, eivät vaan ymmärrä ettei tuollaisen sanominen lohduta, ainakaan vielä.



Ja ei, uudet lapset eivät voi korvata yhden kuolemaa ja sen aiheuttamaa tuskaa. Tämä kuollut lapsi tulee aina olemaan osa perhettämme, jota ei unohdeta.

yrittäkää ymmärtää. Ehkä he eivät keksi mitään muuta sanomista. Ja voi olla, että osa katuu myöhemmin tuon lauseen sanomista.

Vaikea paikka myös läheisille.



Osanottoni... vaikka tämäkin niin kliseiseltä kuulostaa.

Yleensä kun ei vanhempi väki puhu noista. Se on suremisemisen tapa, että asiasta vaietaan.



Ennenvanhaan hyvinkin yleinen, kun lapsia kuoli pienenä useammin. Uudelle lapselle jopa annettiin sama nimi kuin tälle edelliselle menetetylle. Ehkä se ajatus, että hän palasi takaisin lohdutti.



Kulttuuri muuttuu, myös suremisen osalta. Tähän vaikuttaa mm. tieteen ymmärtäminen paremmin. Sinä tiedät, ettei se ole sama lapsi, geenit erit ja varmasti olisi ollut ihan oma yksilönsä. Sekä opitut mallit vaikkapa amerikkalaisista filmeistä muuttavat tapoja.



Ehkä he eivät myöskään tiedä mitä sanoa ja silloin tulee helposti sammakoista suusta. Pahoitteluni lapsenne ja maha-asukin menettäneille.



Jokainen suree eri tavalla, toivottavasti ei siihen suruun juurru vaan se oma tapa surra antaisi myös jotakin lohtua.

se niin vaikea sanoa keskenmenon kokeneelle vaikkapa: Olen pahoillani, tiedän että tämä vauva olisi ollut niin rakastettu...

kun on menettänyt lapsen. Mua korpesi eniten "siinä oli jotain pahasti vialla kun meni kesken (eli hyvä vaan kun pääsi pois)"

kaikki lohdutuksen sanat ovat vääriä.



Kun jokin asia on kipeä mikään ei kelpaa. Itse olin aivan pulassa kun ystäväni sairastui syöpään - kaikki mitä kysyttiin oli hänestä typerää. Edes vointia ei saanut kysyä, syövästä ei saanut kysyä eikä oikein mistään muustakaan.

itselläni on ollut kaksi keskenmenoa ja olen tietysti ollut surullinen. Järjellä olen kuitenkin ajatellut enemmän ja todennut että luonto hoitaa vialliset pois niin kuin kuuluukin.



Aina tämä luonnon systeemi ei toimi ja syntyy vaikeasti vammaisia lapsia mikä on heidän kannaltaan harmillista.



Minä voisin sanoa keskenmenon kokeneelle pahoittelut mutta yrittää saada keskenmenon kokeneen ajattelemaan että eikös ole parempi niin että luonto hoitaa epäkelvot sikiöt pois ja lapsi ei joudu kärsimään kurjasta elämäästään. Lisäksi vaikeavammainen on taakka läheisilleen, tiedän tapauksia joissa vanhemmat uupuu hoitaessaan keski-ikäisinä ja vanhuksina sairaita lapsiaan.



kolmen äiti

itselläni on ollut kaksi keskenmenoa ja olen tietysti ollut surullinen. Järjellä olen kuitenkin ajatellut enemmän ja todennut että luonto hoitaa vialliset pois niin kuin kuuluukin.

Aina tämä luonnon systeemi ei toimi ja syntyy vaikeasti vammaisia lapsia mikä on heidän kannaltaan harmillista.

Minä voisin sanoa keskenmenon kokeneelle pahoittelut mutta yrittää saada keskenmenon kokeneen ajattelemaan että eikös ole parempi niin että luonto hoitaa epäkelvot sikiöt pois ja lapsi ei joudu kärsimään kurjasta elämäästään. Lisäksi vaikeavammainen on taakka läheisilleen, tiedän tapauksia joissa vanhemmat uupuu hoitaessaan keski-ikäisinä ja vanhuksina sairaita lapsiaan.

kolmen äiti

itselläni on ollut kaksi keskenmenoa ja olen tietysti ollut surullinen. Järjellä olen kuitenkin ajatellut enemmän ja todennut että luonto hoitaa vialliset pois niin kuin kuuluukin.

Aina tämä luonnon systeemi ei toimi ja syntyy vaikeasti vammaisia lapsia mikä on heidän kannaltaan harmillista.

Minä voisin sanoa keskenmenon kokeneelle pahoittelut mutta yrittää saada keskenmenon kokeneen ajattelemaan että eikös ole parempi niin että luonto hoitaa epäkelvot sikiöt pois ja lapsi ei joudu kärsimään kurjasta elämäästään. Lisäksi vaikeavammainen on taakka läheisilleen, tiedän tapauksia joissa vanhemmat uupuu hoitaessaan keski-ikäisinä ja vanhuksina sairaita lapsiaan.

kolmen äiti

Yleensä jotain kaameaa kokeneet/kokevat ihmiset valittavat, että läheiset jättävät heidät yksin, välttelevät jopa.



Onko ihmekään, kun sitten jos pysyy lähellä ja koittaa kömpelösti lohduttaa, parhaansa mukaan, sanotaankin että "sanot ihan väärin, tuotat vaan lisää tuskaa" tai pahimmassa tapauksessa suututaan ihan totaalisesti.



Surijoilla on surunsa, kyllä, ymmärrän että on raskasta, mutta yrittäkää tekin ymmärtää että tuskin kukaan tahallaan sanoo kömpelyyksiä, on vaan niin vaikea asia ettei tiedä mitä oikein sanoisi.. eikö kuitenkin parempi, että ihmiset ovat siinä ja sanovat edes jotain, kuin että välttelevät ja katkaisevat välit?

Keskenmenot on tosi yleisiä. Meilläkin on ollut yksi. Ja koska en ole enää niin nuori niin ymmärrän, ettei yksikään saamatta jäänyt lapsi tule takaisin. Miksi edes vaivata päätään moisella? Miksei voi ajatella, että se menetetty oli kumminkin adhd pahinta lajia.

koet jotain oikeasti vaikeaa, huomaat mistä on kyse.



Missä tahansa oikeasti vaikeassa tilanteessa on viisainta pahoitella, kuunnella ja kysyä vointia ja kuunnella.



On oikeasti todella rasittavaa kuunnella jotain surua mitätöivää lohdutuspaskaa kerta toisensa jälkeen. Empaattinen ihminen ymmärtää sen.

koet jotain oikeasti vaikeaa, huomaat mistä on kyse.

Missä tahansa oikeasti vaikeassa tilanteessa on viisainta pahoitella, kuunnella ja kysyä vointia ja kuunnella.

On oikeasti todella rasittavaa kuunnella jotain surua mitätöivää lohdutuspaskaa kerta toisensa jälkeen. Empaattinen ihminen ymmärtää sen.

kuka on oikeasti empaattinen vai??? Sinun sietäisikin muhia liemessäsi ihan yksiksesi, ei tuollainen ansaitsekaan muuta kuin yksin itkeä pimeässä, jos ei toisten sanat kelpaa.

OIKEASTI empaattinen ihminen osaa kyllä nähdä toisten ihmisten sanojen taakse, onko siellä oikeaa yritystä ottaa osaa, ja ulosanti vain huonoa.

Parempi olla hiljaa, kuin sanoa jotain, jos jollain on murheita.



Alan entistä enemmän olla varma, lukiessani tätä palstaa, että haluan olla vain omissa oloissa.



Täällä saa kuvan, että teet/sanot niin tai näin, niin aina se on väärin.

En ymmärrä, miksi pitää sanoa, että se oli kumminkin viallinen (=ei saa surra), se meni parempaan paikkaan (=ei saa surra), saatte uusia kummiskin (=ei saa surra).



Ei, kaikki ei saa uusia. Tai ei ainakaan tiedä, saako vai ei. Suru voi olla ihan tarpeellinen asia, kun yritetään selviytyä suuresta menetyksestä. Ja keskenmeno on eri ihmisille eri suuruinen asia. Ei ole kenenkään toisen asia tulla sanomaan, miten saa surra ja miten ei. Empatia on juuri sitä, että ymmärretään toisen tuska, vaikka ei itse samassa tilanteessa tuntisikaan sitä tuskaa.



Sanokaa: olen pahoillani. Miten voit? Tarvitsetko apua? Varmasti oli suuri menetys. Itke vaan. Saa surra. Olen tässä auttamassa, jos tarvitset jotain ja kuuntelen, jos haluat puhua.



Sitten kun se suurin suru on vähän taka-alalla, voi alkaa valaa toivoa: Mikään ei korvaa menetettyä lasta mutta uusi lapsi tuo tilalle kuitenkin toivoa ja rakkautta. Ei saa luovuttaa, vaikka siltä tuntuisikin. Kaikki tunteet ovat tosin sallittuja mutta aina on toivoa.

Meillä kyse ei ole keskenmenosta vaan ihan puolivuotiaasta lapsesta.



Olen tajunnut, että hyvää nämäkin sanojat tarkoittavata ja nämä jotka näin sanovat eivät ole mitenkään läheisiä ihmisiä koskaan olleetkaan. Ymmärräm myös sen, että on vaikea sanoa yhtään mitään lohduttavaa. Mutta paras ohjenuorani tosiaan omasta mielestäni on se, että jos et omasta mielestäsi osaa sanoa mitään lphduttavaa niin älä sano. Surija kyllä ymmärtää sanomattakin.

Olen tosi pahoillani ap, että jouduitte menettämään pienokaisenne. Voimia ja halauksia teille