Eeva Kolu ja Stella Harasek
Muistaako kukaan tätä draamaa? Vai oliko mitään draamaa olemassakaan?
Muistelen, että nämä kaksi suurta ajattelijaa olivat aikoinaan hyviä ystäviä, kunnes eivät sitten enää olleetkaan. Eivät ole aikoihin olleet edes sometuttuja, vaikka omistavatkin yhteisen ystävän, Rasilan. Mitä tapahtui? Muistaako joku?
Kommentit (15)
Olisi kyllä kiinnostavaa tietää mitä tälle suurelle ystävyydelle tapahtui...
Ei tietoa mitä tapahtui. Molemmilla taitaa kyllä olla aika paljon jonkin sortin ongelmia. Surullista.
Sellaista se elämä on, joskus ystävyyssuhteet kariutuvat. Onneksi en ole itse niitä mainostanut koko kansalle niin ei kukaan ole ihmettelemässä.
Oliko tässä välirikossa kyse jostain miehestä? Semmosta muistan kuulleeni
Välit taisi meni poikki silloin kun Stellan sinkkuajat päättyi ja alkoi seurustella. Suutahtiko Eeva siitä, että menetti sinkkuystävänsä (viettivät sinkkuina tosi paljon aikaa yhdessä)? Vai oliko Eeva ihastunut myös Jarnoon? Vai sittenkin Stellaan?
Notes on a life 14.2.2019, Ystävyydestä:
"Iloitsen siitä, että ympärilläni on tällä hetkellä ainoastaan ihmisiä, joiden tiedän välittävän minusta ja haluavan parastani. Se ei ole itsestäänselvyys. Kun on luonteeltaan vähän liiankin empaattinen, tulee helposti sietäneeksi kaikenlaista kummallista, ymmärtäneeksi huonoakin käytöstä, kun “toisella on vaikeaa”.
Olen aina ollut herkkä aistimaan muiden mielialoja ja tarpeita, ja täytän niitä vaistonvaraisesti myös silloin kun se tapahtuu minun kustannuksellani. Kuinka paljon olenkaan suostunut sylkykupiksi toisten pahalle ololle, syyllistynyt, vaikken ole tehnyt mitään väärää ja pienentänyt itseäni, jotta joku muu saisi loistaa. Nykyään tiedän, että hyvässä ystävyyssuhteessa molemmat kannustavat toinen toisiaan, antavat toisilleen tilaa olla säkenöivät itsensä eikä kummankaan onni tai menestys ole toiselle uhka tai toiselta pois."
Vierailija wrote:
Notes on a life 14.2.2019, Ystävyydestä:
"Iloitsen siitä, että ympärilläni on tällä hetkellä ainoastaan ihmisiä, joiden tiedän välittävän minusta ja haluavan parastani. Se ei ole itsestäänselvyys. Kun on luonteeltaan vähän liiankin empaattinen, tulee helposti sietäneeksi kaikenlaista kummallista, ymmärtäneeksi huonoakin käytöstä, kun toisella on vaikeaa.

Onko tämä siis Stellan kirjoitus?
Jep
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Notes on a life 14.2.2019, Ystävyydestä:
"Iloitsen siitä, että ympärilläni on tällä hetkellä ainoastaan ihmisiä, joiden tiedän välittävän minusta ja haluavan parastani. Se ei ole itsestäänselvyys. Kun on luonteeltaan vähän liiankin empaattinen, tulee helposti sietäneeksi kaikenlaista kummallista, ymmärtäneeksi huonoakin käytöstä, kun toisella on vaikeaa.
Olen aina ollut herkkä aistimaan muiden mielialoja ja tarpeita, ja täytän niitä vaistonvaraisesti myös silloin kun se tapahtuu minun kustannuksellani. Kuinka paljon olenkaan suostunut sylkykupiksi toisten pahalle ololle, syyllistynyt, vaikken ole tehnyt mitään väärää ja pienentänyt itseäni, jotta joku muu saisi loistaa. Nykyään tiedän, että hyvässä ystävyyssuhteessa molemmat kannustavat toinen toisiaan, antavat toisilleen tilaa olla säkenöivät itsensä eikä kummankaan onni tai menestys ole toiselle uhka ta
Välirikko tapahtui jo ennen Jarnoa. Mutta miksi?
Onko Stellan kirjasta käydyt keskustelut poistettu?
Totta, eikö siinä vaiheessa ollut keskustelua kun kustantaja julkaisi kirjan alun?
Ovatkohan nämä kaksi vieläkään tehneet sovintoa?
Eeva on löytänyt uuden Stellan. Tällä on jopa Jarvis-koira ja muutenkin sellaista rouheaa menoa.
Hä?