ISRAEL TUNNUSTI: Gazan iskussa TEHTIIN VIRHEITÄ!!!!
Israelin hyökkäyksessä Gaza-aktivistien avustuslaivaan tehtiin virheitä "suhteellisen korkealla tasolla", kertoi maanantaina julkaistu armeijan sisäinen tutkimus.
"Virheitä tehtiin sekä tiedusteluun että päätöksentekoprosessiin liittyen", sanoi tutkimusryhmää johtanut ex-kenraali Giora Eiland.
Tutkimuksen mukaan laivasto ei ottanut huomioon mahdollisuutta, että sotilaat kohtaisivat vastarintaa. Laivastolla ei myöskään ollut laadittuna mitään vaihtoehtoista suunnitelmaa laivan valtaamiselle. Jos operaation valmistelu olisi aloitettu aikaisemmin, muitakin keinoja laivan pysäyttämiseksi olisi voitu keksiä, tutkimuksessa todetaan.
Yhdeksän turkkilaista aktivistia kuoli, kun Israelin laivaston kommandot hyökkäsivät avustuslaivaan toukokuun lopussa.
Kyseessä on vasta ensimmäinen iskusta valmistunut israelilaisselvitys. Hallituksen nimittämä tutkimuskomissio on vasta päässyt työnsä alkuun.