Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä minun on?
22.07.2010 |
Onkä tämä masennusta, ikäkriisiä, eksistentiaalista turhaumaa vai mitä? Olen erakoitunut siitä vähästä seuraelämästä mitä minulla on, vetäydyn kotiin, en edes halua ihmisten ilmoille, poden suurta alemmuuskompleksia enkä senkään vuoksi kehtaa mennä mihinkään, mieli raskas, mikään ei suuremmin tunnu miltää, yritän vain pyristellä päivän kerrallaan. Yksin olo, saunominen,, kirjojen lukeminen jollain lailla tuottaa tyydytystä. Töissäkäynti ei kiinnosta. Hermot ovat kireällä, pelkään että töissäkin kohta räjähdä ja sanon jotain pahasti.. Huoks.
Kommentit (2)
Terapiaa takana 5v. "Kuivilla" eli yksin ilman terapiaa nyt vuoden verran. Ja olo ei ole kaksinen. En sanoisi, etä olen sillä tavalla masentunut kuin yleensä käsitetään termi. Pystyn sentään jotain tekemään, mutta silti en koe oloani normaaliksi. Josko koskaan olen mikään reipas, iloinen tai seurallinen ollut. Työpaikkani on melko uusi, koen sielläkin, että ilmapiiri hiukan ahdistava, ei lainkaan avoin. Sellaista kaipaan. Haluaisin kuitenkin työssä saada hiukan jutella, pohtia ja napistakin, vaikka siellä töissä ollaankin. Ehkä yksi tunne on turhautuneisuus. Joskus tulee tunne, että haluan tosiaan kävellä lääkärille ja vain sanoa, etten jaksa. Sitäkään en tohdi, sillä velvollisuudentuntoni on voimakas. Töistä ei voi noin vain olla pois. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Masennuksen merkkejä nuo ovat. Haluaisin kuitenkin sanoa, että ole tarkkana. Terveyskeskuksen lääkäri kyllä kirjoittaa sinulle mieluusti mielialalääkeresptin ja määrää muutaman viikon sairaslomaa. Siinä kuitenkin voi jäädä jokin olennainen asia huomiotta.
Eksistentaalinen turhauma taas on aika abstrakti asia. Kyllähän elämä voi tuntua todella tarkoituksettomalta, mutta yleensä sekin kriisi on merkki jostakin käytännöllisemmästä asiasta.
Töissä voisi olla joskus hyväkin antaa hiukan paukkua. Tosin työyhteisöjen kulttuurit vaihtelevat. Minun työpaikallani saa pauhata aika ankarastikin ja se siedetään. Jossakin järkytytään tosiaan jo muutamasta poikkipuolisesta sanasta.
Hankkiudu terapiaan mutta älä oleta että terapeutti osaa sanoa sinusta mitään mitä et itse hänelle kerro. Pengo ajatuksiasi miettimättä, ovatko ne realistisia tai hyväksyttäviä. Jos olet katkera jostakin, tuo se esille. Jos olisit halunnut tehdä työksesi jotakin muuta kuin teet, niin sano se. Ei ehkä ole realistista haluta rocktähdeksi, mutta jos on siivooja ja kuitenkin jossain syvällä on tarve päästä esiintymään ja nauttia ihailusta, niin on ymmärrettävää että moppaaminen pännii. Tämän kaltaisia asioita voi selvittää terapiassa sellaisen ihmisen kanssa, jolle uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi. Ja jossa ei aina tarvitse siloitella ilmauksiaan tai etsiä niille hyväksyntää.