Kysymys vanhusten parissa työskenteleville!
Äitini on sairaalan vuodeosastolla ja hyvin heikossa fyysisessä kunnossa. Ikää hänellä on 79. Aamuisin ja päivisin hän on aivan oma järkevä itsensä. Iltaisin tuossa kahdeksan maissa hän soittelee aivan päättömiä puheluita. Ei tiedä, missä on tai mitä tapahtuu ja puhuu pehmoisia. Olen yrittänyt kysyä, että saako hän jonkun voimakkaan lääkkeen illalla mutta sairaanhoitajat kieltävät. Minulla itselläni tulee aina puheluista olo kuin hän olisi jossain lääkehumalassa.
Pitääkö hoitohenkilökunnan kertoa minulle lääkkeistä jos olen merkitty lähiomaiseksi?
Kommentit (13)
Meille tulostettiin omaisen lääkelista pyydettäessä.
Eli tuollainen iltasekoilu on tavallista?
Ap
Lääketiede ei ole hoitajien tehtäväkenttää joten riippuu pitkälti hoitavasta lääkäristä mitä esim. lääkkeistä kerrotaan omaisille.
Kyllä se on hyvinkin tavallista että sekavuus/asiallisuus vaihtelee vuorokauden aikojen mukaan. Siihen voi vaikuttaa niin lääkkeet (myös ne joita ei pidetä erityisen voimakkaina) kuin esim. yleinen vireystila väsymys, kylläisyy yms. asiat.
Vaikea noin suppeilla perustiedoilla sanoa juuta tai jaata. Onko muistisairas, onko joku akuutti tila, onko pitkäaikaishoidossa, onko saattohoidossa. Lääkkeet voivat aiheuttaa sekavuutta, pyydä että kävisivät kanssasi lääkelistan läpi, mihin tarkoitukseen mitäkin menee. Koita olla paikalla lääkärinkierron aikaan, niin voit kysyä lääkäriltä suoraan tai pyydä että saisit keskustella hänen kanssaan.
Sekavuutta voi myös aiheuttaa huono hapetus, heikentynyt aineenvaihdunta ym. fysiologiset syyt. Näihin ei välttämättä voi hoitokeinoilla vaikuttaa.
Muistisairailla saattaa esiintyä ns. sundown syndrome, jossa levottomuus ja sekavuus lisääntyvät iltaa kohden.
Ensisijaisesti kehottaisin kysymään ja keskustelemaan hoitohenkilökunnan kaikista asioista, jotka mietityttää.
Meidän mummi meni siitä sekavaks ku sen veriarvot oli huonot, etenki se kalium arvo oli matalalla, ja sen takia puhui aivan sekavia
Vierailija kirjoitti:
Vaikea noin suppeilla perustiedoilla sanoa juuta tai jaata. Onko muistisairas, onko joku akuutti tila, onko pitkäaikaishoidossa, onko saattohoidossa. Lääkkeet voivat aiheuttaa sekavuutta, pyydä että kävisivät kanssasi lääkelistan läpi, mihin tarkoitukseen mitäkin menee. Koita olla paikalla lääkärinkierron aikaan, niin voit kysyä lääkäriltä suoraan tai pyydä että saisit keskustella hänen kanssaan.
Sekavuutta voi myös aiheuttaa huono hapetus, heikentynyt aineenvaihdunta ym. fysiologiset syyt. Näihin ei välttämättä voi hoitokeinoilla vaikuttaa.
Muistisairailla saattaa esiintyä ns. sundown syndrome, jossa levottomuus ja sekavuus lisääntyvät iltaa kohden.
Ensisijaisesti kehottaisin kysymään ja keskustelemaan hoitohenkilökunnan kaikista asioista, jotka mietityttää.
...hoitohenkilökunnan KANSSA siis.
Lisään vielä, että erilaiset infektiot, kiputilat ym ym voivat aiheuttaa sekavuutta.
Kiitos vastauksista! Täytyy siis avata hieman asiaa lääkärin kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lääketiede ei ole hoitajien tehtäväkenttää joten riippuu pitkälti hoitavasta lääkäristä mitä esim. lääkkeistä kerrotaan omaisille.
Kyllä se on hyvinkin tavallista että sekavuus/asiallisuus vaihtelee vuorokauden aikojen mukaan. Siihen voi vaikuttaa niin lääkkeet (myös ne joita ei pidetä erityisen voimakkaina) kuin esim. yleinen vireystila väsymys, kylläisyy yms. asiat.
Hoitajat niitä lääkkeitä kuitenkin jakavat ja kyllä he tietävät mitä lääkkeitä ne ovat vaikka lääkäri lääkkeet määrääkin.
Kyllä vanhuksia lääkitään tokkuraisiksi, halutaan että eivät vaivaa henkilökuntaa. Samasta syystä pidätyskykyisille tungetaan vaipat housuihin ja käsketään päästämään siihen niin sitten ei tarvitse auttaa vessaankaan. :(
Ei kai oikeasti kymppi näin toimita Suomessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääketiede ei ole hoitajien tehtäväkenttää joten riippuu pitkälti hoitavasta lääkäristä mitä esim. lääkkeistä kerrotaan omaisille.
Kyllä se on hyvinkin tavallista että sekavuus/asiallisuus vaihtelee vuorokauden aikojen mukaan. Siihen voi vaikuttaa niin lääkkeet (myös ne joita ei pidetä erityisen voimakkaina) kuin esim. yleinen vireystila väsymys, kylläisyy yms. asiat.Hoitajat niitä lääkkeitä kuitenkin jakavat ja kyllä he tietävät mitä lääkkeitä ne ovat vaikka lääkäri lääkkeet määrääkin.
Kyllä vanhuksia lääkitään tokkuraisiksi, halutaan että eivät vaivaa henkilökuntaa. Samasta syystä pidätyskykyisille tungetaan vaipat housuihin ja käsketään päästämään siihen niin sitten ei tarvitse auttaa vessaankaan. :(
Hoitajat ei voi jakaa mitään lääkkeitä jos niistä ei ole lääkärin määräystä tai reseptiä olemassa. Ja kyllä sitä toki tapahtuu että lääkkeitä määrään resurssipulan takia joskaan ei suoraan sen vuoksi että hoitajat pääsisi helpolla.
Yllättävän vähän edes lääkärit tietää määräämiensä lääkkeiden vaikutuksista. Jos haluaa asiantuntijan vastauksen lääkkeiden vaikutuksista ja esim. yhteisvaikutuksista kannattaa sen lääkelustan kanssa mennä mieluummin farmaseutin kuin lääkärin tai hoitajan puheille.
kyllä sinun kuuluu saada tietää äitisi lääkitys jos olet lähiomainen mutta ainakin mun työpaikalla on useampi asiakas jotka aamuvuorossa vaikuttaa ihan järkeviltä mutta illan tullun huomaa miksi ovat siellä missä ovat. Jos sinua häiritsee äitisi puhelut voit pyytää henkilökuntaa ottamaan äidiltäsi puhelimen poissa vaikka 16-8 välillä.