Lue keskustelun säännöt.
Voiko olla lähesiriippuvainen vain yhdessä ihmissuhteessa? Olen jo keski-ikäinen, mutta äitisuhde vaivaa ja vaan pahenee
30.11.2022 |
Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä suhteessa äitiini. Nuorempana ja ihan lapsenakin yritin koko ajan kaataa öljyä laineille ja silittää myötäkarvaan, ennakoida äidin mielentiloja ja pitää sitä hyvällä tuulella. Olin essunnauhoissa tiukasti kiinni vielä pariutuessanikin, ja olen pystynyt irrottautumaan vasta, kun olen alkanut ajatella, että minun tulee asettaa mies äitini edelle. Ja silti tunnen syyllisyyttä jos teen niin. Tyyliin mies ja minä tahdomme mennä mökille jouluna, äiti tahtoisi että menemme heille. Sillä ei tietenkään ole merkitystä, mitä minä haluan, mutta miehen takia sanon että mennään mökille, ja olo on kauhean syyllinen.
Muissa ihmissuhteissa olen mielestäni aikuinen, enimmäkseen tyyni ja rauhallinen. Muut eivät riko rajojani enkä minä käsittääkseni niiden. Mutta tuntuu, että äidin kanssa on aina jotain kummallista rajankäyntiä, ja homma vaan pahenee kun hän ikääntyy. Hän toisaalta kaipaa minulta enemmän ja enemmän kuulevaa korvaa, ja toisaalta halua holhota minua entiseen malliin. Holhoaminen ilmenee yleensä niin, että äiti kertoo missä olen väärässä ja mitä voisin tehdä toisin.
Isäni takia en kuitenkaan tahdo ottaa etäisyyttä yhtään tämän enempää.
Kommentit (4)
Todennäköisesti sinulla on läheisriippuvuutta myös muissa ihmissuhteissasi, vaikka et sitä tunnistakaan.
Tuollaisessa tilanteessa äidistä on hyvin vaikea irrottautua. Puhun kokemuksesta. Minä onnistuin irrottautumaan yli 40-vuotiaana, mutta välit äitiin katkesivat siinä prosessissa täysin. Hän ei nimittäin suostunut päästämään minusta irti, ja kun otin etäisyyttä, hän alkoi ensin raivota ja lopulta katkaisi välit.
En silti kadu, elämäni on nyt paljon parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta mitä sille voi tehdä?
Minun täytyy ratkaista tämä nyt, koska muuten sekoan kun äiti vanhenee ja muuttuu entistä hankalammaksi ja minä en vaan kestä.
Olen niin odottanut sitä aikaa, että meillä voisi olla kahden aikuisen välinen suhde, mutta nyt olen tajunnut, että sitä ei koskaan tule.
Olen terapiassakin joskus käynyt muista syistä, toki äitisuhdettakin sivuttiin. Terapeutti sanoi vaan "niin" kaikkeen mitä sanoin, hengitti todella äänekkäästi jos itkin ja säpsähteli aina kun kerroin kivoista tekemistäni asioista. Joten sitä en ole enää kiinnostunut kokeilemaan.
ap
Minä olen 36-vuotias ja asun edelleen vanhempieni kanssa. Isä on kannustanut minua muuttamaan omaan asuntoon mutta Äiti ei ota sitä kuuleviin korviinsa. Aina kun puhe kääntyy muuttamiseen, äidin astma, fibromyalgia tai paniikkihäiriö pahenee ja täytyy tilata ambulanssi. Haluaisin oman elämän mutta se on mahdotonta kun isäkin sairastelee. Elämäni valuu hukkaan.
Onhan äitisuhde aika merkittävä jokaisen elämässä. Ja ongelmallinenkin monella.