Täytän kohta 40 ja olen jo ihan valmis hautaan.

Ehkä opit että on asioita joihin voi vaikuttaa ja sitten on pirun paljon sellaisia joille ei voi mitään?

Sitten sinun täytyy yrittää muuttaa omaa elämääsi. Ei se valittamalla muuksi muutu.

Olen liki 50 ja samoissa fiiliksissä. Kun täytin 40, paloin loppuun ja irtisanouduin tyhjän päälle. Kahdeksan vuotta meni toipuessa, opiskellessa ja erilaisissa töissä. Huomasin etten jaksa enää kovin hektisiä töitä, sain heti rytmihäiriöitä mm. Nyt hiljattain löysin ilmeisesti sopivan työn, joka ei käy terveyden päälle, mutta aika näyttää. Minulla ei ole yhtään kiinnostusta seurata kenenkään muun elämää lehdistä tai iigeestä tai mistään muustakaan hälläväliäpalvelusta. Yritän asennoitua että ihmisiltä on nyt hävinnyt järki ja se palautuu sitten joskus, mutta nyt mennään jonkin aikaa näin.

Nykyinen työelämä on kyllä perziistä. Jos et saa tehtyä olosuhteisiin muutoksia, esim. lyhyempi työaika, pienemmät vastuut tai työpaikan vaihto, tulet ennen pitkää törmäämään ihan kokonaan seinään, josta toipuminen voikin viedä sitten sen 8 vuotta, kuten tuossa ylläoleva burn outin kokenut kertoi.

Jos ei järjestä aikaa keholleen ja palautumiselle, keho järjestää sen kyllä puolestamme, halusimme tai emme.

40-vuotiaana on hyvä tsekata, että elääkö arvojensa mukaista elämää vai ei. Eka tsekkaus tehdään yleensä 30-vuotiaana ja jos siinä ei sitä tsekkausta tee, se iskee 40-vuotiaana ja viimeistään 50-vuotiaana. Kriisit on ihan normaaleja, jos ja kun elää itsensä vastaisesti - mutta itsensä näköisen elämän eläminen vaatii rohkeutta, aitoa "ja v itut"-asennetta ja sitä, että arvostaa tätä elämäänsä. Ei kukaan kiittele, että hienoa, kun jaksoit - tai siis et jaksanut - burn outiin asti.

Kroppa ja pää yrittää nyt sanoa sinulle, että pysähdy ja tee muutos hyvä ihminen, tai tästä ei hyvä seuraa. Kaikki syyt, että "en voi" ovat pelkoon perustuvia. Aina on vähintään 2 vaihtoehtoa, mutta ne eivät välttämättä kumpikaan ole mukavia alkuun.

Kannattaa pitää tauko Iltiksistä. Se on ihan täyttä hömppää nykyään.

Telkkarista kannattaa katsoa vain luonto-ohjelmia tai vastaavia.

Itsellä perussairaus joka rajoittaa työntekoa. Mutta ihminen on muutakin kuin pelkkä työ. Nyt vasta alan hyväksyä oman tilanteeni.

Itsekin tein välillä töitä 11 päivää putkeen ja luulin saavani tästä jonkun palkinnonno thanks enää.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa pitää tauko Iltiksistä. Se on ihan täyttä hömppää nykyään.

Telkkarista kannattaa katsoa vain luonto-ohjelmia tai vastaavia.

Itsellä perussairaus joka rajoittaa työntekoa. Mutta ihminen on muutakin kuin pelkkä työ. Nyt vasta alan hyväksyä oman tilanteeni.

Itsekin tein välillä töitä 11 päivää putkeen ja luulin saavani tästä jonkun palkinnonno thanks enää.

Täältä löytyy hyviä juttuja joista voi olla apua

https://hidastaelamaa.fi/

Mites olisi muutto ulkomaille? En minäkään Suomessa viihdy

Onhan se kyllä vähän outoa että työ saa ihmisen voimaan huonosti. Pakko sitä on töitä tehdä mutta muutosta tarvitaan.

Just katoin että Espanjasta voisi vuokrata 3 kk asunnon melko edullisesti.

Sama juttu! Ja se burn out tulikin jo. Huhkiminen oli ihan turhaa.

Neljäkymppiä on se tavallinen ikä missä ihminen alkaa miettiä elämäänsä, ja voisiko elää toisin. 

Hyvä uutinen on se, että voi. 

Nyt vaan ap mietit miten haluat elää seuraavan elämäsi jakson. Siitä uuteen nousuun.

Suosittelen menemään lääkärille puhumaan noista tuntemuksista. Kuulostaa kyllä masennukselta ja/tai uupumukselta.

40 on vielä nuori ja sulla on vuosikymmeniä elämää edessä. Jokainen meistä tekee omanlaisensa elämän. Jos uutiset ei miellytä niin lakkaa katsomasta. Maailmalla on ihan hirveästi kaikkea meille jokaiselle, sun pitää löytää ne sulle mielekkäät jutut, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet.

Ja ymmärrä myös se, että joka sukupolvi kokee samalla tavalla, että nuoremmat on tyhmempiä tai niillä on helpompaa, eikä nuorempaa sukupolvea ymmärretä. Myös tuo ylemmyydentunne on yleistä, se on jokin suojareaktio pelolle. Kun jotain ei ymmärretä niin sitä vihataan.

Minä olen ollut sekä kunnalla että yksityisellä töissä. Mulla on käynyt vähän huono tuuri molemmissa paikoissa: mulla ei ole tarpeeksi työtehtäviä. Yksityisellä puolella tämä on ollut jopa pahempaa. Mä olen ikäänkuin varalla koko ajan, koska mua kuitenkin silloin tällöin tarvitaan todella kipeästi.

Jonkun mielestä voisi olla kiva, mutta mua ahistaa ja stressaa, ammatillinen itsevarmuus on miinuksella ja ei tässä nyt urallakaan pääse kehittymään. Mun palkka on sellasta keskivertoa ja haluisin tienata enemmän, mutta eipä oikein pääse tienesteille, kun ei etene uralla. Itsearvostus on nolla ja motivaatio kadonnut, vaikka olisi päivät aikaa vaikka opiskella jotain muuta. Mutta tuntuu, että miksi vaivautua- mä tein sen jo, eli siellä kunnallisella ollessa opiskelin uuden ammatin, jotta pääsisin etenemään ja sain tutkintoni mukaisen työn yksityiseltä sektorilta ja sama toistui.

Esihenkilöille valittaminen ei ole auttanut, olen ottanut asian puheeksi useamman kerran. Vastaus on aina se, että sun tehtävä on olla taustatukena ja tekemisen määrä vaihtelee sen mukaan. Minä en oikein tiiä mitä tässä nyt sitten tekisi, hävettää kun osa porukasta on meidänkin firmassa burnout-vapailla ja mä ite jään perjantaisin kotiin siivoomaan ja kattelen vaan välillä koneelta, että oisko jollain mulle asiaa ja/tai tekemistä. Yleensä ei ole.

Kannattaa hiljentää tahtia. Vaihtaa vaikka duunia, jos ei muuten onnistu. Ulkoilla. Liikkua. Syödä hyvin. Kehonhuoltoa. Hierontaa. Rakkautta. Tai vain vähentää asioita elämästään.

Tää mulktitaskaaminen työelämässä on kyllä ihan älytöntä. Työtahti ja vaatimukset polttaa lahjakkaimmatkin ihmiset loppuun. Sitten he vaihtaa alaa, ja työnantaja häviää, kun saa huonomman duunarin tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen menemään lääkärille puhumaan noista tuntemuksista. Kuulostaa kyllä masennukselta ja/tai uupumukselta.

40 on vielä nuori ja sulla on vuosikymmeniä elämää edessä. Jokainen meistä tekee omanlaisensa elämän. Jos uutiset ei miellytä niin lakkaa katsomasta. Maailmalla on ihan hirveästi kaikkea meille jokaiselle, sun pitää löytää ne sulle mielekkäät jutut, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet.

Ja ymmärrä myös se, että joka sukupolvi kokee samalla tavalla, että nuoremmat on tyhmempiä tai niillä on helpompaa, eikä nuorempaa sukupolvea ymmärretä. Myös tuo ylemmyydentunne on yleistä, se on jokin suojareaktio pelolle. Kun jotain ei ymmärretä niin sitä vihataan.

Eihän aloituksessa puhuttu nuorisosta mitään. Turhia kotkotuksia on ihan joka ikäluokassa.