Molemmat vanhemmista ovat palaneet loppuun

Nykyhinnoilla jouduimme venkslaamaan vanhempainvapaat mahdollisimman rahakkaiksi ja kävi niin, että minä menin töihin takaisin lapsen ollessa 6kk ja mies jäi hoitamaan lasta kotiin. Lapsi ei ole saanut päiväkotipaikkaa vielä(kään), nyt tällä viikolla selvisi, että tammikuussa vihdoin pääsee. Silloin siis mieskin menee töihin. Vauvan lisäksi meillä on uhmaikäinen isompi lapsi.

Mies on ihan totaaliuupunut koti-isyyteen vauvan kanssa. Vauva valvottaa öisin ja lopullisesti hän herää aina viideltä aamulla. Päiväunia sentään nukkuu. Olen kehottanut miestä nukkumaan päiväunien aikaan, mutta hän haluaa päiviinsä edes pientä omaa aikaa, joten hän pääasiassa pelaa päiväuniajat. Ruoan jaksaa useimmiten tehdä ja siivoaa välillä.

Oma työni on erittäin stressaavaa ja kuluttavaa. Pakollista työssäoloaikaa on aikavälillä 8-13, työtä voi sen jälkeen jatkaa joko kotona tai jäädä töihin. Mies on niin väsynyt ja loppu, että yleensä tulen siinä yhdeltä kotiin, touhuan lasten asioita miehen kanssa iltakahdeksaan asti ja teen loput työt 20-23. Uhmaikäinen on pääasiassa kiukkuinen päivät läpeensä ja vauva kiukuttelee omia huonoja yöuniaan. Vauvan huonot yöunet ja aikainen aamuherätys vaikuttavat omiinkin uniini ja lisäksi myöhään illalla tehdyt työasiat pitävät huolen siitä, että uni on muutenkin todella levotonta ja stressaavaa.

Olen niin väsynyt ja stressaan jo nyt sitä, miten miehen töihinpaluu tulee vaikuttamaan arkeemme - onko hän entistä uupuneempi? Vai tuoko työ vaihtelua arkeen niin, että hänen uupumuksensa helpottaa?

Eniten uuvuttaa tämä umpikuja. Töissä on pakko käydä, mutta silti mihinkään ei ole varaa. Monikaan asia ei ole meidän omissa käsissä, kuten tämä päiväkodin saamattomuus ja käsistä karanneet hinnat. Elimme niukasti jo aiemmin, mutta nyt vyö kiristyy entisestään ja samalla tahti kiihtyy.