Ihastus ja pakkomielle
Milloin ihastus muuttuu epänormaaliksi pakkomielteeksi. Onko normaalia käyttää toisen ihmisen ajatteluun ja stalkkaamiseen paljon aikaa?
Kommentit (3)
Naura kohteelle ja itsellesi.
Nauru lopettaa pakkomielteet.
Minusta se on ihan normaalia, että stalkkaa ja ajattelee toista. Niin on tehty tavalla tai toisella iät ja ajat, ennen vanhaan ei toki ollut nettiä käytettävissä. Itse olen ollut onnellisesti parisuhteessa jo toistakymmentä vuotta, mutta kyllä aikoinaan ihastusten stalkkaaminen oli hyödyllistä ja hedelmällistä. Oli helpompaa iskeä mies, kun tiesi, missä hän liikkuu, milloin, kenen kanssa. Mistä hän pitää, millaisia mielipiteitä hänellä on. Onko joitain yhteisiä kavereita, joiden kautta lähestyminen olisi luontevaa. Tietysti todellinen tutustuminen tapahtuu vain oikeassa vuorovaikutuksessa, mutta stalkkaamalla hankitut tiedot auttavat usein alkuun.
Anna itsellesi lupa stalkata niin paljon kuin haluat. Ja jos mahdollista, stalkkaa silloinkin kun ei huvita. Nuin kohde ei enää tunnu kielletyltä hedelmältä ja hommasta katoaa kaikki taika.