Koulussa menestyneet: onko teitä väheksytty?

Minullekin ne hyvät arvosanat tulivat helpolla, monet kaverit lukivat paljon enemmän huonommin tuloksin. Harrastin kouluaikoina paljon urheiluja, näytelmäkerhoa ja ihan vain kavereiden kanssa oleilua.

Se, että koulu oli niin helppoa minulle, on kyllä saanut aikaan tietynlaisen valitettavan laiskuuden.. en ole mitenkään erityisen ahkera ihminen siis, melko tunnollinen kuitenkin (työelämässä hoidan kyllä sovitut asiat, mutta en kauheasti ekstraa, jollei se todella ole mielekästä).

Koulussa menestyneet: onko teitä väheksytty? Onko teillä kokemuksia siitä, että koulussa menestyvä tyttö leimataan elämästä vieraantuneeksi hikipingoksi niin, että olisi ollut vaikea päästä esim. töihin tai jopa työhaastatteluun? Tämä tuli mieleen, kun luin aamulla Hesarista Siri Markulan kolumnia. Itse aikoinaan kirjoitin 5 laudaturia, mutta pääsin hyvin sille uralle, mille halusin. Aina ihmettelen sitä käsitystä, että ne "kympin tytöt" eivät sitä "oikeaa" elämää ehtisikään elää lukemisen ohessa. Jos on lahjakas, niin ei niihin koulun läksyihin edes mene aikaa kuin muutama minuutti. Näin ainakin minulla lapsuudessa. Sille muulle tekemiselle (erilaiset urheilulajit jne.) jäi kyllä koulun jälkeen vaikka miten aikaa.

vaan luonteesta, jolla numerot on saatu. Joku voi saada kympit ottamalla rennosti, ja toinen ottaa hirveät paineet ja lukee kaiket yöt. Väittäisin, että jälkimmäisiä saatetaan vieroksua enemmän, tai ainakin henkilö kokea itse niin. (koska kun itselleen kovasti paineita, niin asettaa paineita myös sille, mitä muut ajattelevat itsestä).

Nykyään taas on hienoa menestyä koulussa, siis toisten lastenkin mielestä

Sain 6 laudaturia silloin, kun enempää ei voinut kirjoittaa eli kauan sitten. Kyllä siitä on pelkkää hyötyä ollut. Sain ensimmäisen oman alani harjoittelupaikan pitkälti koulutodistusten ansiosta ja sen jälkeen työnsaannissa ei olekaan ollut vaikeuksia.



Olin kyllä tyypiltäni aika lailla juuri sellainen hiljainen nössö, joita noissa kirjoituksisa väheksytään, mutta minulla oli kai hyvää tuuria ja ehkä vähän sisuakin. En ollut esimiesteni suosikki tuossa ensimmäisessä työpaikassa, mutta kokemuksen karttuessa reipastuin.

Toki aina joku kateellinen oli, mutta kavereita riitti aina.

En ole minäkään tuollaiseen törmännyt, ja olen jo lähes nelikymppinen. Minullekin ne hyvät arvosanat tulivat helpolla, monet kaverit lukivat paljon enemmän huonommin tuloksin. Harrastin kouluaikoina paljon urheiluja, näytelmäkerhoa ja ihan vain kavereiden kanssa oleilua. Se, että koulu oli niin helppoa minulle, on kyllä saanut aikaan tietynlaisen valitettavan laiskuuden.. en ole mitenkään erityisen ahkera ihminen siis, melko tunnollinen kuitenkin (työelämässä hoidan kyllä sovitut asiat, mutta en kauheasti ekstraa, jollei se todella ole mielekästä).

Koulussa menestyneet: onko teitä väheksytty? Onko teillä kokemuksia siitä, että koulussa menestyvä tyttö leimataan elämästä vieraantuneeksi hikipingoksi niin, että olisi ollut vaikea päästä esim. töihin tai jopa työhaastatteluun? Tämä tuli mieleen, kun luin aamulla Hesarista Siri Markulan kolumnia. Itse aikoinaan kirjoitin 5 laudaturia, mutta pääsin hyvin sille uralle, mille halusin. Aina ihmettelen sitä käsitystä, että ne "kympin tytöt" eivät sitä "oikeaa" elämää ehtisikään elää lukemisen ohessa. Jos on lahjakas, niin ei niihin koulun läksyihin edes mene aikaa kuin muutama minuutti. Näin ainakin minulla lapsuudessa. Sille muulle tekemiselle (erilaiset urheilulajit jne.) jäi kyllä koulun jälkeen vaikka miten aikaa.

Nykyään taas on hienoa menestyä koulussa, siis toisten lastenkin mielestä

Tosin en tarvinnut juurikaan aikaa ollakseni hyvä koulussa. Olin myös se joka oli ensimmäisenä tekemässä kaikkea jännää ja jekkuja.

Mä luulen että osaksi se on kyllä ylpeyttä mutta tuntuu välillä pahalta kun se tytön kuullen sanoo esim. "sä oot ihan pimee, menisit mielummin ulos kun lukisit johonkin hissa kokeisiin"

Viimeksi kun mä olin siellä kylässä niin äiti sanoi "toi on ihme hikipinko, ei tarttis niin hyvä olla koulussa"

Mun oli pakko sanoa että "älä nyt noin sano, hienoahan se on että pärjää hyvin"



Mä oon välillä ihan kysymysmerkkinä kun kuuntelen kyseistä äitiä!

Se, että koulu oli niin helppoa minulle, on kyllä saanut aikaan tietynlaisen valitettavan laiskuuden.. en ole mitenkään erityisen ahkera ihminen siis, melko tunnollinen kuitenkin (työelämässä hoidan kyllä sovitut asiat, mutta en kauheasti ekstraa, jollei se todella ole mielekästä).

Ei kukaan ole väheksynyt, enkä sellaista kyllä hyväksyisikään.

Jotkut kaverit vaan leikillään aukoivat päätä koulussa, mutta en sitäkään nyt syrjinnäksi lukisi. Vaikkakin mun hikipinkoilun syyt olikin siinä, ettei mun äitille vähempi kelvannu, ei se oo mihinkään vaikuttanu. (No ehkä oon päässy ite tosta suorittamisesta sittemmin eroon.)



Aika jännä, että muilla on ollut jotain etua jostain laudatureista. Mä olen monet kerrat miettiny, mitä järkeä koko lukioajan kymppi- ja laudaturjahdista oli. Mä kun en ole tarvinnut sitä paperia mihinkään. Yliopistoon pääsyyn vaikutti pelkkä pääsykoe. Toki joitakin aineita voi päästä lukemaan suoraan yo-papereiden perusteella.



Eipä sitä oo työhaastatteluissakaan kyselty. Ai niin, ja ehdin mäkin harrastaa musiikkia ja liikuntaa. Tosin, mä en kovin paljoa nähny kavereita iltasin kun harrastusten merkeissä. Menetys tai ei, multa ei kyllä irronnu aikaa, tahtoa tai energiaa mihinkään hengailuun. Mikähän on sitten tämä Markkulan "oikea elämä". Se kun on kaikille niin eri asia.