Tuleeko sinulle masennus kun katsot TV sarjan viimeisen jakson?

Ei nyt sentään masennus - nuorena olen potenut oikeaa keskivaikeaa masennusta ja ei se sentään mitään sellaista ole. Masennukseen kuuluu pitkäkestoisuus ja jatkuvuus, kun taas tuo hyvän kirjan tai sarjan loppumiseen liittyvä tyhjyyden ja surun tunne on aika lyhytkestoista ja siksi itselleni aika helposti kestettävää.

Tulee sellainen tyhjä olo kun on päättänyt jonkin josta on kovasti nauttinut oli sitten sarja, leffa, kirja tai peli.

Tulee, itken vuosia ja juon joka päivä viinaa, mutta edes se ei auta.

En katso enää niitä, koska ei tule hyviä. Katson puhevideoita. Joskus tuli hyvä sarja ja silloin ensin ikävöi. Mutta muualtakin saa tunteita tai sitten on tasaisemmat tunteet. Tajusi että se on fiktiota (niillä näyttelijöillä on oma elämä), mutta voihan todellisuuden lisäksi ihmisillä olla haaveita, teemoja, ihanteita tai "omia maailmoja" joissa kaikki on vähän paremmin. Vaikka elääkin tässä todellisuudessa.

Joidenkin sarjojen kohdalla itkettää, kun ne eivät lopu koskaan, mm. TWD spinoffeineen.

Kymmenestä sarjasta ehkä kaksi on niin hyviä että alkaa kaipailemaan lisää. Pääosa on tulipa katsottua osastoa. Jotkut on tylsiä ja turhaan odotti että lunastaisivat odotukset. En pitänyt nuorenakaan sarjoista juurikaan. Miehen seurana katson.

Buffy, vampyyrintappaja kun aikanaan loppui, niin oli tyhjä olo. Ei nyt masennus todellakaan. Hetken oli tyhjäkäyntiä, sitten aloin tehdä jotain muuta. 

Ei. Tulee onnen tunne kun piina on viimein ohi. Harva sarja on niin hyvä, että tulisi tyhjä olo sen jälkeen. Keskinkertaisiakaan ei paljoa ole.

Ei tule masennusta, mutta ärsyttää, että mitä sitä nyt sitten löytäisi katsottavaksi.

Tulee surullinen ja vähän tyhjä olo, jos on ollut tosi hyvä sarja loppuun asti. Pitää vaan sitten alkaa katsoa jaksoja uudelleen vähän ajan päästä jos tulee ikävä hahmoja. Moni sarja on pelkkää ajankulua niin että niihin ei muodostu mitään sidettä, joskus on jopa helpottunut olo kun se vihdoin loppuu.

Game of Thronesista jäi tosin sellainen epäuskoinen ja pettynyt fiilis, että tähänkö tämä kahdeksan vuotta kestänyt matka tosiaan päättyi. Lukuisiin sekaviin keskenjääneisiin juonenpätkiin ja Braniin valtaistuimella.

Lopettakaa jo tuon masennuksen ja ahdistuksen tunteminen asiasta kuin asiasta!